Tässä minä istun, olohuoneen sohvalla, nokka lentsuisesti tukossa. Kissa kuorsaa vieressä ja Kjell Westön kirja on sivulla 71. Tv-uutisissa oli äsken metsäkone Savossa ja nyt siellä on turisteja Saimaalla. Ei metsäkoneessa vaan uutisissa.
Idyllisellä iltahetkellä on ikävä pohjavire, jota en saa ravistettua. Eilen kuuntelin amerikkalaisen radiokanavan asiaohjelman debattia, jossa itäistä isäntää vihaava USA:ssa asuva venäläinen asiantuntija ja USA:ssa asuva itäistä isäntää ymmärtävä amerikkalainen asiantuntija olivat polaarisesti vastakohtaista mieltä kaikesta maailmanpolitiikassa. Paitsi siitä, että jos Se Toinen Osapuoli, joko US tai RUS, ei nyt jousta, olemme pian globaalissa ydinsodassa, ja se siitä sitten. Että just nyt olisi ne viimeiset hetket tehdä asialle jotain.
Ja tässä minä istun. Räkä valuu, kissa nukkuu ja pohjoiseen Suomeen ennustetaan sadetta pääasiassa lumena. Kauhu ja vähintään yhtä vahvasti suru hiipivät ihon alle lamauttavana sairautena. Ei viitsi ajatellakaan, mitä tässä tekisi ilman läheisten ihmisten luomaa ankkuroitumista päivästä toiseen jatkuvaan, ihan tavalliseen, elämään.
Miten me tähän tulimme? Mitä täältä kotisohvalta voi tehdä? Järjen puhuminen ei enää ole optio, kun mielipuolisuus on edennyt tarpeeksi pitkälle, eikä täältä ääni hirveän pitkälle kanna. Pehmeiden sohvatyynyjen keskeltä kukaan ei kuule huutoasi.
Ehkä tässä on loppujen lopuksi kyse vain siitä, että kun valtava imperiumi hiipuu, sille jää krapula. Se on ennenkin nähty. Tulee sellainen helvetillinen päänsärky, jonka kourissa ihminen haluaa vetää tiukalla nyrkillä turpaan ketä tahansa, joka yhtään uskaltaa edes hymähtää. Jos siinä krapulassa on ihmisen sijasta valtio ja sen nyrkissä sattuu olemaan Iskender-ohjuksia, niin selavii. Kerranhan täällä vain ollaan.
Eikö olekin muuten katkeran latteaa tämmöinen? Jossain universumin toisella laidalla aamuhesarissa on jonkin ajan päästä otsikko "Loukattu ylpeys ja menneen voiman muisto suistivat sivilisaation perhesurmaan". Siellä kolmehaaraiset piipohjaiset elämänmuodot pudistelevat päitään, mutisevat että "mikähän se saa kokonaisen lajin tekemään tuollaista, jaa-a", hörppäävät aamujuomaa ja siirtyvät urheilu-uutisiin.
Ennen tuon uutisen julkaisua voimme täällä tapahtumapaikalla miettiä syitä.
Haluaako itäinen ystävämme vaikkapa meiltä ja länsimaapuriltamme a) viljelymaata ja talousmetsää, b) anteeksipyynnön jostain asiasta, c) S-etukortin, d) Olkiluoto kolmosen, Tangomarkkinat ja Allsång på Skansenin, e) Malmin lentokentän ja Spotifyn omistajuuden, f) hyvien Pisa-tulosten salaisuuden, g) rajattomasti ilmaisia matkoja ruotsinlaivoilla vai h) toimivan lähiliikenteen ja äitiyspakkauksen? Kesäteatterin? Lihamukin?
Vai haluavatko ne vain mahdollisuuden pamauttaa meidät huitsin tuuttiin, koska voivat tehdä niin ja ihminen on hieman äkkipikainen laji? Ihan vain koska niitä vituttaa?
"Ihmiset... No, tiesihän sen miten tämä päättyy. Hoh hoijaa ja on perhana taas aikainen herätys huomenna", todetaan satahäntäisten timanttikirppujen planeetalla, jossa on seurattu ihmiskunnan seikkailuja suorana reality showna holovastaanottimista (mukana hajut) jo 5000 vuoden ajan, sieltä Kaksoisvirranmaan ensimmäisistä savitalokylistä alkaen, ja laitetaan vastaanotin kiinni. "Kaikesta sosiaalipornosta sitä viihdeohjelmia pitääkin tehdä. Eikö ne mitään fiksumpaa ohjelman aihetta keksi?"
keskiviikko 26. lokakuuta 2016
tiistai 25. lokakuuta 2016
Kansalaiskurin dosentti ja terveen kansakunnan valmentaminen
Kirjailija ja filosofi, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth on kaikesta päätellen fiksu mies, joka on kouluttanut itseään ja edennyt akateemisessa maailmassa hyvinkin korkealle. Se ei muuta miksikään sitä, että oman ilmoituksensa mukaan Munkkiniemessä kirjoittava Ehrnrooth esittää Ylen kolumnissaan 21.10. (http://yle.fi/uutiset/3-9245617) ajatuksia, joiden sisäistä sekamelskaa en voi kuin ihmetellä.
Lyhyesti sanoen, Ehrnroothin perusargumentti on, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka tasaa isoimpia tuloeroja ja tekee työttömänkin elämisen mahdolliseksi, on taloudellisesti mutta ennen muuta moraalisesti väärä ellei suorastaan paha, sanan liki metafyyisessä latauksessa. Paha poistuu poistamalla sosiaalituet ja pakottamalla työhön.
Jos tuo kuulosti turhan jyrkältä tulkinnalta Ehrnroothin lääkkeistä, on tarkasteltava mitä E. itse sanoo. Hänen pääargumentillaan vaikuttaa olevan kaksi taustaoletusta, jotka siteeraan suoraan dosentin kolumnista:
1."(Hyvinvointivaltio) on työväenliikkeen linnakkeissa tietoisesti rakennettu keino ulosmitata työnantajilta ja paremmin ansaitsevalta keskiluokalta kaikki mikä tulonsiirtojen avulla irti saadaan. Nyt esimerkiksi asumistukeen kuluu 1,7 miljardia vuodessa ja edunsaajia on 800 000 henkeä eli 60 prosenttia vuokralla asuvista. Tästä ja monista muista alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuista puutteenalaisten avustuksista on tullut kohtalaisen hyvinkin pärjäävien pysyviä luontaisetuja, joita niihin oikeutetut käyttävät surutta hyväkseen."
2. "Jos halutaan lisää vastuullisia ja vapaita ihmisiä, tarjottakoon työttömille henkilökohtaisesti velvoittavia työllistämis- ja sosiaaliturvasopimuksia. Sillä tavoin – hyvin toimintaan sitouttamalla – valmennetaan tervettä, elinvoimaista, osaavaa ja kyvykästä kansakuntaa, jonka jäsenet voivat menestyä myös globaalissa kilpailussa."
Oletuksesta numero 1:
E. siis sanoo, että pitkäaikainen pohjoismainen yhteiskuntamalli perustuu ay-liikkeen tekemään tietoiseen ja tahalliseen varkauteen, jossa marionettiduunareita ohjailevat ay-pomot kääntävät ahkerien ja vastuullisten yrittäjien ja valkokaulusluokan ansaitsemat rahat. Tuloksena kaiketi se lohduton ja moraaliton kurjala, jossa minustakin on tullut tällainen limainen Klonkku. Anteeksi halpa ja kökkö ironia, mutta se on samaa karkeaa ja vääristävää tasoa kuin Jari E:n tekstissään rakentama olkiukkoyhteiskuntaväite.
Jari E. siteeraa varmaankin ihan oikein nuo asumistukiluvut. Minustakin ne ovat liian suuria. Mutta ne herättävät Jari E:ssa eri ajatuksia kuin minussa. E. näkee niissä satoja tuhansia suomalaisia, ovelia kyynikkoja, jotka omatunto jäissä kuppaavat järjestelmän porsaanreikiä. Minä sen sijaan näen noissa luvuissa kysymyksen "onko asuntopolitiikassamme jotain pahasti pielessä?".
Oletuksesta numero 2:
Kolumnin aiemmassa kohdassa selviää, että E:n mielestä elämme ’sosialismissa’, joka on ei-tavoiteltava tila. Sitä se on myös minun mielestäni, mutta toisin kuin E., minä en juuri sosialismia näe kun katson ympärilleni tässä maassa, jossa startuppia, konsernia ja burgeripaikkoja on joka nurkalla ja persut ovat hallituksessa.
Joka tapauksessa on perin kummallista, että E. esittää työttömille "velvoittavia työllistämis- ja sosiaaliturvasopimuksia". Tuossa nimittäin haisee, ei ainoastaan sosialismi, vaan suorastaan Neuvostoliitto. Siellähän ei työttömyyttä siedetty eikä sitä ollut, koska siellä vallitsi ehnroothilainen näkemys työn vapauttavasta merkityksestä ihmiselle. Jos et saanut itsellesi muuten työtä, valtio järjesti sinulle aivan varmasti velvoittavan työllistymissopimuksen tarjouksena, josta ei voinut kieltäytyä.
Oletan, että E. ajaa takaa jotain samankaltaista, koska kunnon oikeistokonservatiivina hän tuskin ajattelee, että yritykset velvotettaisiin jollain lailla työllistämään ihmisiä. Käteen jää mustana pekkana oletus, että hän esittää, että Suomen valtio ryhtyisi pakkotyöllistämiseen. En hirveästi pelottelisi demarien sosialismilla, jos itse vihjaakaan tuohon suuntaan, ja niin E. kyllä tekstissään tekee. Jos hän ei itse huomannut, mitä tuli sanottua... no, sen pahempi hänelle.
Yhden asian E. jätti Ylen kolumnistaan pois. Se tuli esille 11.10. Sari Valton puheohjelmassa Ylen Radio 1:ssä. Aiheena oli eriarvoisuus Suomessa ja E:n vastaparina oli köyhyystutkija Maria Ohisalo. Löytyy Areenasta, http://areena.yle.fi/1-3669348. Ohjelman alkumetreillä E. viittaa ihmisten "geneettisiin ominaisuuksiin" eriarvoisuuden yhtenä taustatekijänä, joka on pysyvä ja muuttumaton ja siksi sellainen, että sen vaikutuksia on joutavaa, jopa vahingollista, koettaa sosiaalitaloudella tasoitella. Yhdet vain ovat vähemmän kykeneviä ja siksi vähemmän vauraita, toiset geneettisesti laadukkaampia kykeneviä menestykseen, jota heiltä ei saa estää tulonsiirroilla.
Koska E. puhui nimenomaan geneeistä eli periytyvyydestä, eikä yksilön muista synnynnäisistä ominaisuuksista, jätän pohdintaanne, mihin suuntiin hänen argumentaatiotaan voi viedä suht vähäisellä mielikuvituksella. Liitän kuitenkin tässä yhteydessä radiossa kuultuun geenipuheeseen tuossa kolumnissa E:n kirjauksen "valmennetaan tervettä, elinvoimaista, osaavaa ja kyvykästä kansakuntaa". Osaatte laskea 1+1, aivan varmasti.
E. ei tietenkään kolumnissaan kerro, millä konkretialla tuo "terveen kansakunnan valmennus" tapahtuu tai mitä "velvoittavien henkilökohtaisten työllistämissopimuksien" tekeminen tarkoittaa käytännössä. Valitettavasti sama konkretian täydellinen puuttuminen vaivaa myös kasvatustieteen emeritusprofessorin Kari Uusikylän tuoretta bloggausta (https://kariuusikyla.com/2016/10/24/kenen-suomea-juhlimme-ensi-vuonna/), jonka humanistinen eetos muuten toimii täydellisenä ideologisena vastapoolina Ehrnroothin kansankuri ja -jalostuspuheelle.
Kun maailman- ja ihmiskuvien kamppailu jää täysin ylätasolle, siitä ei ole todellisen poliittisen debatin eväiksi vaan lähinnä sytytysnesteeksi. Valitettavasti.
Lyhyesti sanoen, Ehrnroothin perusargumentti on, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka tasaa isoimpia tuloeroja ja tekee työttömänkin elämisen mahdolliseksi, on taloudellisesti mutta ennen muuta moraalisesti väärä ellei suorastaan paha, sanan liki metafyyisessä latauksessa. Paha poistuu poistamalla sosiaalituet ja pakottamalla työhön.
Jos tuo kuulosti turhan jyrkältä tulkinnalta Ehrnroothin lääkkeistä, on tarkasteltava mitä E. itse sanoo. Hänen pääargumentillaan vaikuttaa olevan kaksi taustaoletusta, jotka siteeraan suoraan dosentin kolumnista:
1."(Hyvinvointivaltio) on työväenliikkeen linnakkeissa tietoisesti rakennettu keino ulosmitata työnantajilta ja paremmin ansaitsevalta keskiluokalta kaikki mikä tulonsiirtojen avulla irti saadaan. Nyt esimerkiksi asumistukeen kuluu 1,7 miljardia vuodessa ja edunsaajia on 800 000 henkeä eli 60 prosenttia vuokralla asuvista. Tästä ja monista muista alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuista puutteenalaisten avustuksista on tullut kohtalaisen hyvinkin pärjäävien pysyviä luontaisetuja, joita niihin oikeutetut käyttävät surutta hyväkseen."
2. "Jos halutaan lisää vastuullisia ja vapaita ihmisiä, tarjottakoon työttömille henkilökohtaisesti velvoittavia työllistämis- ja sosiaaliturvasopimuksia. Sillä tavoin – hyvin toimintaan sitouttamalla – valmennetaan tervettä, elinvoimaista, osaavaa ja kyvykästä kansakuntaa, jonka jäsenet voivat menestyä myös globaalissa kilpailussa."
Oletuksesta numero 1:
E. siis sanoo, että pitkäaikainen pohjoismainen yhteiskuntamalli perustuu ay-liikkeen tekemään tietoiseen ja tahalliseen varkauteen, jossa marionettiduunareita ohjailevat ay-pomot kääntävät ahkerien ja vastuullisten yrittäjien ja valkokaulusluokan ansaitsemat rahat. Tuloksena kaiketi se lohduton ja moraaliton kurjala, jossa minustakin on tullut tällainen limainen Klonkku. Anteeksi halpa ja kökkö ironia, mutta se on samaa karkeaa ja vääristävää tasoa kuin Jari E:n tekstissään rakentama olkiukkoyhteiskuntaväite.
Jari E. siteeraa varmaankin ihan oikein nuo asumistukiluvut. Minustakin ne ovat liian suuria. Mutta ne herättävät Jari E:ssa eri ajatuksia kuin minussa. E. näkee niissä satoja tuhansia suomalaisia, ovelia kyynikkoja, jotka omatunto jäissä kuppaavat järjestelmän porsaanreikiä. Minä sen sijaan näen noissa luvuissa kysymyksen "onko asuntopolitiikassamme jotain pahasti pielessä?".
Oletuksesta numero 2:
Kolumnin aiemmassa kohdassa selviää, että E:n mielestä elämme ’sosialismissa’, joka on ei-tavoiteltava tila. Sitä se on myös minun mielestäni, mutta toisin kuin E., minä en juuri sosialismia näe kun katson ympärilleni tässä maassa, jossa startuppia, konsernia ja burgeripaikkoja on joka nurkalla ja persut ovat hallituksessa.
Joka tapauksessa on perin kummallista, että E. esittää työttömille "velvoittavia työllistämis- ja sosiaaliturvasopimuksia". Tuossa nimittäin haisee, ei ainoastaan sosialismi, vaan suorastaan Neuvostoliitto. Siellähän ei työttömyyttä siedetty eikä sitä ollut, koska siellä vallitsi ehnroothilainen näkemys työn vapauttavasta merkityksestä ihmiselle. Jos et saanut itsellesi muuten työtä, valtio järjesti sinulle aivan varmasti velvoittavan työllistymissopimuksen tarjouksena, josta ei voinut kieltäytyä.
Oletan, että E. ajaa takaa jotain samankaltaista, koska kunnon oikeistokonservatiivina hän tuskin ajattelee, että yritykset velvotettaisiin jollain lailla työllistämään ihmisiä. Käteen jää mustana pekkana oletus, että hän esittää, että Suomen valtio ryhtyisi pakkotyöllistämiseen. En hirveästi pelottelisi demarien sosialismilla, jos itse vihjaakaan tuohon suuntaan, ja niin E. kyllä tekstissään tekee. Jos hän ei itse huomannut, mitä tuli sanottua... no, sen pahempi hänelle.
Yhden asian E. jätti Ylen kolumnistaan pois. Se tuli esille 11.10. Sari Valton puheohjelmassa Ylen Radio 1:ssä. Aiheena oli eriarvoisuus Suomessa ja E:n vastaparina oli köyhyystutkija Maria Ohisalo. Löytyy Areenasta, http://areena.yle.fi/1-3669348. Ohjelman alkumetreillä E. viittaa ihmisten "geneettisiin ominaisuuksiin" eriarvoisuuden yhtenä taustatekijänä, joka on pysyvä ja muuttumaton ja siksi sellainen, että sen vaikutuksia on joutavaa, jopa vahingollista, koettaa sosiaalitaloudella tasoitella. Yhdet vain ovat vähemmän kykeneviä ja siksi vähemmän vauraita, toiset geneettisesti laadukkaampia kykeneviä menestykseen, jota heiltä ei saa estää tulonsiirroilla.
Koska E. puhui nimenomaan geneeistä eli periytyvyydestä, eikä yksilön muista synnynnäisistä ominaisuuksista, jätän pohdintaanne, mihin suuntiin hänen argumentaatiotaan voi viedä suht vähäisellä mielikuvituksella. Liitän kuitenkin tässä yhteydessä radiossa kuultuun geenipuheeseen tuossa kolumnissa E:n kirjauksen "valmennetaan tervettä, elinvoimaista, osaavaa ja kyvykästä kansakuntaa". Osaatte laskea 1+1, aivan varmasti.
E. ei tietenkään kolumnissaan kerro, millä konkretialla tuo "terveen kansakunnan valmennus" tapahtuu tai mitä "velvoittavien henkilökohtaisten työllistämissopimuksien" tekeminen tarkoittaa käytännössä. Valitettavasti sama konkretian täydellinen puuttuminen vaivaa myös kasvatustieteen emeritusprofessorin Kari Uusikylän tuoretta bloggausta (https://kariuusikyla.com/2016/10/24/kenen-suomea-juhlimme-ensi-vuonna/), jonka humanistinen eetos muuten toimii täydellisenä ideologisena vastapoolina Ehrnroothin kansankuri ja -jalostuspuheelle.
Kun maailman- ja ihmiskuvien kamppailu jää täysin ylätasolle, siitä ei ole todellisen poliittisen debatin eväiksi vaan lähinnä sytytysnesteeksi. Valitettavasti.
torstai 13. lokakuuta 2016
Tylsistymisestä, joukkotuhosta, gremlineistä ja kantarelleista
Tänään, 13.10.2016, The Independent-lehti kirjoitti seuraavaa:
"There are about 195 countries in the world. Only a dozen or so can be said to be properly at peace: Iceland, the world’s most peaceful country according to the Global Peace Index, followed by Denmark, Austria, New Zealand, Portugal, the Czech Republic, Switzerland, Canada, Japan, Slovenia and Finland. A tiny proportion of the world’s population reside in these outposts of calm. The list of conflicts, wars, civil wars, insurgencies and permanent states of terror is a much longer one, from the all-too-familiar agonies of Syria, Afghanistan, Iraq, Ukraine, Boko Haram in west Africa, and Yemen through to less well-covered conflicts such as the drugs wars in Mexico and insurgencies from Burma to Armenia and Azerbaijan to (until recently) Colombia."
Sentimentaalinen humanisti kuten minä voisi sanoa, että koko harjoitus meni täysin perseelleen ja ihmisen pahimmat taipumukset voittivat vain noin 70 vuotta - kaksi kokonaista sukupolvea - natsi-Saksan ja Stalinin CCCP:n jälkeen. Siinä eivät ole auttaneet tieteen kehitys, sairauksien voittaminen, tiedon lisääntyminen, ihmisoikeuksien tunnustaminen, elintason yleinen voimakas nousu, rockfestarit, skeittaus, työolojen paraneminen, viisipäiväinen työviikko, My Little Pony, Martti Ahtisaari, nuudeliravintolat ja kissavideot.
On yksi asia, että varakkaiden maiden loputtomasti kusettamat vanhat siirtomaat oireilevat ja kipuilevat edelleen. Mutta on kokonaan toinen juttu, että kaikkien noiden yllä lueteltujen esimerkkien jälkeenkin Euroopan leppoisat kansalaiset kaivavat pikavauhtia kaapeistaan rasistilippikset, tiedevastaiset saappaat ja naisvihaiset käsineet heti, kun loputtomaksi luvattu talouskasvu notkahtaa ja vetää 2-3 prosenttiyksikköä kansantaloudesta. Niin, ei kai sitä sivistynyt ihminen voi hyväksyä että ensi vuonna meillä onkin ostovoimaa enää saman verran kuin keväällä 2011, etenkin jos kaduilla voi nähdä sotia ja toivottomuutta pakenevia resupekkoja. Ikään kuin tässä tahmeassa talouskasvussa ja viennin nihkeässä vetämisessä ei olisi tarpeeksi kestettävää.
Tästä suuresta onnettomuudesta johtuen monet eurooppalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset ovat menettäneet kaiken toivonsa ja keksineet ihan uuden tavan piristyä. Se on mahdollisuus ihan kunnon oikeasta sodasta, sellaisesta jossa ydinpommit paukkuvat ja satoja tuhansia kuolee joka päivä ja ympäristö muuttuu elinkelvottomaksi. Siinä ei himmailla eikä tarvitse enää valittaa tehottomista poliitikoista, löysästä maahanmuuttopolitiikasta ja huonosta urheilumenestyksestä. Viimeinkin tapahtuu jotain konkreettista, ja kun mies saa kypärän päähänsä ja kuolemanvaaran iholleen niin vot.
Tämän on ymmärtänyt niin Donald Trump kuin Vladimir Putin. Molempien puheet, ja Putinilla myös teot, tihkuvat taisteluhormoneja, syöttävät ärsykkeitä tikapuuhermoston ‘pakene tai taistele’ -refleksiin, laittavat sykettä kyllästyneeseen sydämeen, liehuttavat lippuja ja kokoavat ihmisiä yhteen huutamaan maan nimeä ja tuuppimaan muunmaalaisia ja -näköisiä, mikä on tietysti kehollisesti terveellisempi tapa viettää iltaa kuin lojua sohvan pohjalla katsomassa Nepalin rekkakuskeja tai Alastonta avioeroa illasta toiseen. Varapresidenttiehdokas Mike Pencen tilaisuudessa pari päivää sitten huudettiin jo aseellista vallankumousta jos Trump ei voita. Kuinkas muutenkaan.
Tämän takia faktoilla ei ole enää merkitystä ja "pommitetaan ne (niiksi kelpaa oikeastaan kuka tahansa) jauhelihaksi" kuulostaa ihan fiksulta dynaamiselta johtajuudelta. Se tuntuu hyvältä, koska meillä oli niin saatanan tylsää että kahden prosenttiyksikön bkt-pudotus tuntui julkiselta ripulipaskat kalsareissa -nöyryytykseltä. Ja meillä oli tylsää siksi, että maailma oli meidän huomaamattamme jo hyvin pitkälle valmis eikä ollut muuta odotettavaa kuin seuraava BB-kausi ja kun siitäkin meni maku niin sitten ei ollut enää mitään. Ei kai vienti vedä kun kaikilla on jo kaikkea ja niillä joilla ei ole, ei ole rahaa muuhun kuin iltakaljaan Pub Sydänkäpysessä mutta on edes siihen.
Kaikki edellä oleva selittää myös Trumpin, tavallaan ainakin. Vastuuton ja vaarallinen ja sosiaalipornahtavasti hullu mies, joka tavoittelee ydinsodan nappulan vieressä olevaa työpöytää, on tavattoman viihdyttävä. Siinä arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Ja huomatkaa: Trump on tiedetty kahjoksi jo kauan. Gremlins 2 -elokuvassa on Daniel Clamp -niminen sekopäinen, arvaamaton miljardööri, joka on rakennuttanut paljon Isoja Taloja ja itselleen Manhattanille Clamp Building -hyperpilvenpiirtäjän, jonka uumenista hän junailee kaikkia operaatioitaan, joita on kaikkialla. Hän on niin vallasta sekaisin, että on teettänyt televisiossa esitettäväksi äitelän tunnelmavideon, joka ajetaan eetteriin vain ja ainoastaan maailmanlopun koittaessa. Video luonnollisesti nähdään elokuvan aikana, katso se tästä: http://youtu.be/qzhPzHhnFl0
Clamp on tietenkin Trump-parodia, helppo sellainen. Mutta että jo 1980-luvun lopulla on ollut selvää ja yleisessä tiedossa, että Trump on kyvytön itsehillintään, loputtoman ahne, itsekäs, yhtä käkeä vailla oleva kello, ja siitä huolimatta olemme hänen kanssaan tässä tilanteessa. Tällaiseen lajin sisäiseen katatoniaan eivät muut lajit pysty.
Mutta toisaalta, kaikki tämä antaa hyvän syyn reflektoida hetken ja kysyä, pitäisikö meidän pinnistää omia ja kollektiivisia muistejamme ja palauttaa mieleen ne vaarattomat, maltilliset ja kohtuulliset asiat, joiden ansiosta meillä ei oikeastaan ollutkaan niin tylsää, että nyt pitäisi alkaa tai jatkaa joukkotuhontaa. Muistellaanpa:
Kissat
Pehmeä tyyny ja lämmin peitto
Turkkilainen jugurtti ja pensasmustikat
Perhoset
Big Bang Theory
Blinit
Dvorakin 9. sinfonian toinen osa (Largo)
Ernst Lubitsch
Islannin jalkapallomenestys
Uudet perunat
Ensimmäinen kevätpäivä
Yllättävän hyvä arvosana huonosti menneessä kokeessa
Carl Barksin Aku Ankka
Aurinkopaneelilamput pihamaalla
Jussi Jurkka sanomassa "hyvää ötyä"
Ei meillä niin tylsää ole, vaikka bkt välillä vähän putoaa ja töistäkin joutuu toisinaan pois. Pidetään mielessä nuo hyvät asiat, mitä ne kullakin sitten ovat, niin ei tarvita mitään trumppeja eikä paidattomia machojohtajia. Ne voisi päinvastoin viedä vaikka kantarellimetsälle vähän rauhoittumaan. Ja maailma pelastuu.
"There are about 195 countries in the world. Only a dozen or so can be said to be properly at peace: Iceland, the world’s most peaceful country according to the Global Peace Index, followed by Denmark, Austria, New Zealand, Portugal, the Czech Republic, Switzerland, Canada, Japan, Slovenia and Finland. A tiny proportion of the world’s population reside in these outposts of calm. The list of conflicts, wars, civil wars, insurgencies and permanent states of terror is a much longer one, from the all-too-familiar agonies of Syria, Afghanistan, Iraq, Ukraine, Boko Haram in west Africa, and Yemen through to less well-covered conflicts such as the drugs wars in Mexico and insurgencies from Burma to Armenia and Azerbaijan to (until recently) Colombia."
Sentimentaalinen humanisti kuten minä voisi sanoa, että koko harjoitus meni täysin perseelleen ja ihmisen pahimmat taipumukset voittivat vain noin 70 vuotta - kaksi kokonaista sukupolvea - natsi-Saksan ja Stalinin CCCP:n jälkeen. Siinä eivät ole auttaneet tieteen kehitys, sairauksien voittaminen, tiedon lisääntyminen, ihmisoikeuksien tunnustaminen, elintason yleinen voimakas nousu, rockfestarit, skeittaus, työolojen paraneminen, viisipäiväinen työviikko, My Little Pony, Martti Ahtisaari, nuudeliravintolat ja kissavideot.
On yksi asia, että varakkaiden maiden loputtomasti kusettamat vanhat siirtomaat oireilevat ja kipuilevat edelleen. Mutta on kokonaan toinen juttu, että kaikkien noiden yllä lueteltujen esimerkkien jälkeenkin Euroopan leppoisat kansalaiset kaivavat pikavauhtia kaapeistaan rasistilippikset, tiedevastaiset saappaat ja naisvihaiset käsineet heti, kun loputtomaksi luvattu talouskasvu notkahtaa ja vetää 2-3 prosenttiyksikköä kansantaloudesta. Niin, ei kai sitä sivistynyt ihminen voi hyväksyä että ensi vuonna meillä onkin ostovoimaa enää saman verran kuin keväällä 2011, etenkin jos kaduilla voi nähdä sotia ja toivottomuutta pakenevia resupekkoja. Ikään kuin tässä tahmeassa talouskasvussa ja viennin nihkeässä vetämisessä ei olisi tarpeeksi kestettävää.
Tästä suuresta onnettomuudesta johtuen monet eurooppalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset ovat menettäneet kaiken toivonsa ja keksineet ihan uuden tavan piristyä. Se on mahdollisuus ihan kunnon oikeasta sodasta, sellaisesta jossa ydinpommit paukkuvat ja satoja tuhansia kuolee joka päivä ja ympäristö muuttuu elinkelvottomaksi. Siinä ei himmailla eikä tarvitse enää valittaa tehottomista poliitikoista, löysästä maahanmuuttopolitiikasta ja huonosta urheilumenestyksestä. Viimeinkin tapahtuu jotain konkreettista, ja kun mies saa kypärän päähänsä ja kuolemanvaaran iholleen niin vot.
Tämän on ymmärtänyt niin Donald Trump kuin Vladimir Putin. Molempien puheet, ja Putinilla myös teot, tihkuvat taisteluhormoneja, syöttävät ärsykkeitä tikapuuhermoston ‘pakene tai taistele’ -refleksiin, laittavat sykettä kyllästyneeseen sydämeen, liehuttavat lippuja ja kokoavat ihmisiä yhteen huutamaan maan nimeä ja tuuppimaan muunmaalaisia ja -näköisiä, mikä on tietysti kehollisesti terveellisempi tapa viettää iltaa kuin lojua sohvan pohjalla katsomassa Nepalin rekkakuskeja tai Alastonta avioeroa illasta toiseen. Varapresidenttiehdokas Mike Pencen tilaisuudessa pari päivää sitten huudettiin jo aseellista vallankumousta jos Trump ei voita. Kuinkas muutenkaan.
Tämän takia faktoilla ei ole enää merkitystä ja "pommitetaan ne (niiksi kelpaa oikeastaan kuka tahansa) jauhelihaksi" kuulostaa ihan fiksulta dynaamiselta johtajuudelta. Se tuntuu hyvältä, koska meillä oli niin saatanan tylsää että kahden prosenttiyksikön bkt-pudotus tuntui julkiselta ripulipaskat kalsareissa -nöyryytykseltä. Ja meillä oli tylsää siksi, että maailma oli meidän huomaamattamme jo hyvin pitkälle valmis eikä ollut muuta odotettavaa kuin seuraava BB-kausi ja kun siitäkin meni maku niin sitten ei ollut enää mitään. Ei kai vienti vedä kun kaikilla on jo kaikkea ja niillä joilla ei ole, ei ole rahaa muuhun kuin iltakaljaan Pub Sydänkäpysessä mutta on edes siihen.
Kaikki edellä oleva selittää myös Trumpin, tavallaan ainakin. Vastuuton ja vaarallinen ja sosiaalipornahtavasti hullu mies, joka tavoittelee ydinsodan nappulan vieressä olevaa työpöytää, on tavattoman viihdyttävä. Siinä arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Ja huomatkaa: Trump on tiedetty kahjoksi jo kauan. Gremlins 2 -elokuvassa on Daniel Clamp -niminen sekopäinen, arvaamaton miljardööri, joka on rakennuttanut paljon Isoja Taloja ja itselleen Manhattanille Clamp Building -hyperpilvenpiirtäjän, jonka uumenista hän junailee kaikkia operaatioitaan, joita on kaikkialla. Hän on niin vallasta sekaisin, että on teettänyt televisiossa esitettäväksi äitelän tunnelmavideon, joka ajetaan eetteriin vain ja ainoastaan maailmanlopun koittaessa. Video luonnollisesti nähdään elokuvan aikana, katso se tästä: http://youtu.be/qzhPzHhnFl0
Clamp on tietenkin Trump-parodia, helppo sellainen. Mutta että jo 1980-luvun lopulla on ollut selvää ja yleisessä tiedossa, että Trump on kyvytön itsehillintään, loputtoman ahne, itsekäs, yhtä käkeä vailla oleva kello, ja siitä huolimatta olemme hänen kanssaan tässä tilanteessa. Tällaiseen lajin sisäiseen katatoniaan eivät muut lajit pysty.
Mutta toisaalta, kaikki tämä antaa hyvän syyn reflektoida hetken ja kysyä, pitäisikö meidän pinnistää omia ja kollektiivisia muistejamme ja palauttaa mieleen ne vaarattomat, maltilliset ja kohtuulliset asiat, joiden ansiosta meillä ei oikeastaan ollutkaan niin tylsää, että nyt pitäisi alkaa tai jatkaa joukkotuhontaa. Muistellaanpa:
Kissat
Pehmeä tyyny ja lämmin peitto
Turkkilainen jugurtti ja pensasmustikat
Perhoset
Big Bang Theory
Blinit
Dvorakin 9. sinfonian toinen osa (Largo)
Ernst Lubitsch
Islannin jalkapallomenestys
Uudet perunat
Ensimmäinen kevätpäivä
Yllättävän hyvä arvosana huonosti menneessä kokeessa
Carl Barksin Aku Ankka
Aurinkopaneelilamput pihamaalla
Jussi Jurkka sanomassa "hyvää ötyä"
Ei meillä niin tylsää ole, vaikka bkt välillä vähän putoaa ja töistäkin joutuu toisinaan pois. Pidetään mielessä nuo hyvät asiat, mitä ne kullakin sitten ovat, niin ei tarvita mitään trumppeja eikä paidattomia machojohtajia. Ne voisi päinvastoin viedä vaikka kantarellimetsälle vähän rauhoittumaan. Ja maailma pelastuu.
keskiviikko 5. lokakuuta 2016
Hetki EU-myönteistä EU-kritiikkiä
Rakkaat kanssahöntsääjät,
Tiedotan, että minusta on tullut EU-kriittinen. Koska en ole ollut aiemmin juurikaan EU-kriittinen, tässä on tapahtunut kohauttava muutos ja blogini uutiskynnys ylittyy.
Ja nyt heti pitää täsmentää. Minusta ei ole tullut EU-vastainen vaan -kriittinen, sanan korrektissa merkityksessä.
Olen kriittinen siitä, että unioni ei pysty pitämään kiinni omista ihmisoikeuksien perusarvoistaan, vaan ajautuu paniikkiin, kun EU-alueen väestön yhden viidessadasosan verran teurastusta, mielivaltaa ja täydellistä tulevaisuudettomuutta pakenevia ihmisiä padotaan, eristetään ja karkotetaan Euroopasta.
Olen kriittinen siitä, että tuohon paniikkiin liittyen EU vajoaa tekemään käytännössä ihmiskauppasopimuksen Turkin kyynisen ja vallasta pahasti juopuneen yksinvaltiaan kanssa.
Olen kriittinen siitä, että EU sietää unionissa jäsenmaita, joiden johto avoimesti halveksii liberaaleja arvoja, jakamatonta ihmisoikeutta ja avointa yhteiskuntaa.
Olen tyrmistynyt siitä, että EU näyttää olevan kerho josta - toisin kuin takavuosien eurokammoiset pelottelijat väittivät - pääsee pois, mutta josta ei ilmeisesti saa heitetettyä ketään pois edes silloin, kun jäsen antaa piut paut kerhon säännöille ja silti kerää kerhon kassasta aimo massin omaan lompakkoonsa. Niin kauan kuin Unkari ja Vysegrad-maat saavat jatkaa takapajuisella, umpioituneella linjallaan ilman sanktioita, unionin uskottavuus ja painoarvo heikkenee joka päivä.
Olen kriittinen siitä, että EU ei kykene muuhun kun huokailemaan katsomossa, kun maailman näyttämöä huuhtoo Venäjänkin vuodattama Syyrian veri.
Haluan kuulua Euroopan unioniin, joka pitää jakamatonta ihmisarvoa ja avointa, moniarvoista kansalaisten yhteiskuntaa luovuttamattomana, eikä väkisin pidä kiinni jäsenmaista, joiden hallinnot eivät voi kannattaa näitä perusarvoja. Haluan kuulua unioniin, joka tukee vapaata tiedettä ja kulttuuria, purkaa esteitä kaikkien tasa-arvoisille mahdollisuuksille yhteiskunnassa ja edistää yritystoimintaa ja tuotantoa, joka ei ainakaan pahenna planeetan ongelmia. Ja siihen unioniin, joka pystyy sanomaan "nyt riittää" ja toimimaan sen mukaan, kun maailman tilanne sitä edellyttää.
Mutta niin kauan kuin EU toimii niin veltosti ja periaatteistaan lipsuen kuin se nyt tekee, pidän itseäni EU-kriittisenä. Parempia aikoja odotellessa.
Tiedotan, että minusta on tullut EU-kriittinen. Koska en ole ollut aiemmin juurikaan EU-kriittinen, tässä on tapahtunut kohauttava muutos ja blogini uutiskynnys ylittyy.
Ja nyt heti pitää täsmentää. Minusta ei ole tullut EU-vastainen vaan -kriittinen, sanan korrektissa merkityksessä.
Olen kriittinen siitä, että unioni ei pysty pitämään kiinni omista ihmisoikeuksien perusarvoistaan, vaan ajautuu paniikkiin, kun EU-alueen väestön yhden viidessadasosan verran teurastusta, mielivaltaa ja täydellistä tulevaisuudettomuutta pakenevia ihmisiä padotaan, eristetään ja karkotetaan Euroopasta.
Olen kriittinen siitä, että tuohon paniikkiin liittyen EU vajoaa tekemään käytännössä ihmiskauppasopimuksen Turkin kyynisen ja vallasta pahasti juopuneen yksinvaltiaan kanssa.
Olen kriittinen siitä, että EU sietää unionissa jäsenmaita, joiden johto avoimesti halveksii liberaaleja arvoja, jakamatonta ihmisoikeutta ja avointa yhteiskuntaa.
Olen tyrmistynyt siitä, että EU näyttää olevan kerho josta - toisin kuin takavuosien eurokammoiset pelottelijat väittivät - pääsee pois, mutta josta ei ilmeisesti saa heitetettyä ketään pois edes silloin, kun jäsen antaa piut paut kerhon säännöille ja silti kerää kerhon kassasta aimo massin omaan lompakkoonsa. Niin kauan kuin Unkari ja Vysegrad-maat saavat jatkaa takapajuisella, umpioituneella linjallaan ilman sanktioita, unionin uskottavuus ja painoarvo heikkenee joka päivä.
Olen kriittinen siitä, että EU ei kykene muuhun kun huokailemaan katsomossa, kun maailman näyttämöä huuhtoo Venäjänkin vuodattama Syyrian veri.
Haluan kuulua Euroopan unioniin, joka pitää jakamatonta ihmisarvoa ja avointa, moniarvoista kansalaisten yhteiskuntaa luovuttamattomana, eikä väkisin pidä kiinni jäsenmaista, joiden hallinnot eivät voi kannattaa näitä perusarvoja. Haluan kuulua unioniin, joka tukee vapaata tiedettä ja kulttuuria, purkaa esteitä kaikkien tasa-arvoisille mahdollisuuksille yhteiskunnassa ja edistää yritystoimintaa ja tuotantoa, joka ei ainakaan pahenna planeetan ongelmia. Ja siihen unioniin, joka pystyy sanomaan "nyt riittää" ja toimimaan sen mukaan, kun maailman tilanne sitä edellyttää.
Mutta niin kauan kuin EU toimii niin veltosti ja periaatteistaan lipsuen kuin se nyt tekee, pidän itseäni EU-kriittisenä. Parempia aikoja odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)