Suuren tv- ja radiopuheen jälkeen, toinen osa: 3. päivä eli yksi päivä Suuren Mielipidepäivän jälkeen

19.9.2015, 39 tuntia p-hetken jälkeen

Suuri palkansaajien kuviokellunta Rautatientorilla tuli ja meni. Kukaan ei hukkunut, vaikka kenelläkään ei näyttänyt olevan sään edellyttämiä pelastusliivejä. Puolueiden edustajat olivat selvästi katselleet pääministerin eilisen tarinatuokion tarkasti, sen verran tiukasti pidettiin kiinni "ei sanota mitään mitä ei olisi sanottu 6574 kertaa tällä viikolla koska tämä päivä pitää saada pelattua alta pois jotta työmarkkinajohtajat pääsevät viikonloppuna kaikessa rauhassa käymään alustavia neuvotteluja suljettujen ovien takana" -linjasta.

Mutta se olikin ainoa isompi näkyvä seuraus pääministerin puheesta. Puolitoista vuorokautta isällisen puhuttelun jälkeen ay-liike on samassa asennossa kuin ennen sitä, ja tasainen nurina kuuluu kaiken taustalla. Jos kävi eilen Helsingin keskustassa, se ei ollut edes taustalla vaan etualalla.

Kaksi pientä näkyvää seurausta pääministerin puheesta sen sijaan oli, molemmat TV1:n Pressiklubissa illalla 18.9. 

1) Matti "bisnes on aina ookoo, Riku Rantala ei ole ikinä ookoo" Apunen ensin kehui, jopa ylisti, pääministerin puheen sisältöä ja tarpeellisuutta, ja sitten painotti sitä, miten oli reilua ja kohtuullista että Sipilä sai viimeinkin puhua näistä tärkeistä asioista suoraan kansalle, kenenkään häiritsemättä.

Mahtoikohan Apunen tajuta, että hän tuli kuvanneeksi pääministerin ihmisenä, joka pystyy puhumaan vastuullaan olevista asioista selkeästi vain silloin, kun läsnä ei ole ketään, tilassa on hiljaista eikä kukaan kysy häneltä mitään? Että tämmöinen se Juha on? Oli Apusen lauseissa muutakin, lähinnä rähmällään olemiseen, liityvää jota voisi kommentoida, mutta antaa nyt olla.

2) Teatteriammattilainen, Eduskunta- ja Valtuusto-näytelmien tekijä Susanna Kuparinen puolestaan tarttui Sipilän tähän lauseeseen: "Suomalainen kädenpuristus merkitsee enemmän kuin satasivuinen juridinen sopimus." Kuparisen mukaan siinä mentiin höpökansallisesta fiilistelystä jo fasismin puolelle.

Että teatterintekijä tällä tavalla sekoittaa kömpelöt sananlaskuviitteet ja aiheettoman liiottelun tuhoisaan ääriajatteluun - tsot tsot. Ei Sipilästä saa fasistidemagogia, ei edes wannabe-immosta. Hetken aikaa Kuparinen onnistui näyttämään lähes sellaiselta karikatyyrisuvakilta, jolla persut pelottelevat lapsiaan syömään lautasensa tyhjäksi.

Kuparinen puhui paljon kiintoisampia Iltalehdessä 17.9. Lainaan julkaisua:

"Etenkin pääministeri Sipilästä ohjaaja Kuparisella on vahvat mielipiteet. Hän pitää Sipilää täysverisenä populistina, jonka eeduskuntapuheet ovat jääneet mediassa perussuomalaisten aiheuttamien kohujen varjoon.

Kuparisen lähteiden mukaan pääministerillä on vahvoja taustavaikuttajia ja hän on kuunnellut yhteiskuntasopimuksen suunnittelussa etenkin Esko Ahoa ja Matti Vanhasta. Suhteet ovat läheiset myös Sitraan.

- Sipilä on marionetti. Hän on tyhjä astia, jolla on tietyt tahot, joihin hän luottaa ja jotka käyttävät häntä erilaisten päämäärien saavuttamiseen. Tyhmähän Sipilä ei ole, hän on viekas kuin Saatana. On vaarallista, että ollaan luotu tällainen systeemi, missä pääministerillä on kaikki valta, ohjaaja arvostelee." 

Arvelen, että tuossa on jokin totuus, sen verran paljon etenkin Vanhanen on ollut viime viikkoina selittämässä asioita, joista Sipilän olisi pitänyt puhua. Ahokin on tullut enemmän esille kuin vuosiin. Molemmat ovat aiemmin pääministereinä ajaneet hyvin sipilämäisiä tavoitteita, Aho omaa yhteiskuntasopimustaan ja Vanhanen työreformia. Nykyhallituksen paketti on oikeastaan yhdistelmä näistä, joten teoria siitä, että rivihessusta yhtäkkiä puolueen johtoon noussut (nostettu?) Sipilä olisi bulvaani keskustan vanhoille ja EK:n nykyisille tavoitteille vaikuttaa uskottavalta, ainakin tiettyyn rajaan saakka.

Kun Sipilän puheesta kansalle on kulunut puolitoista vuorokautta, näen tällä hetkellä neljä eri taudinkuvaa ja reseptiä Suomen taloutta koskevassa julkisessa keskustelussa:

1) Hallituksen, Nalle Wahlroosin ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun kuva: Suomi on menossa helvettiin, pohja putoaa pois nyt, velkaa on aivan liikaa ja palkat liian korkeita Lääkkeiksi kelpaavat vain kovat leikkaukset, kiristykset, palkkojen alentaminen, työaikojen pidentäminen ja kolmikannan hajottaminen.

2) Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kuva: ongelmien perimmäinen syy siinä, että rakenteelliset muutokset ja heikko taloussuhdanne osuneet samaan aikaan; Nokian nopea romahdus ja metsäteollisuuden kuihtuminen. Lisäksi kysynnän väheneminen euroalueella ja Venäjän taantumasta + pakotteet. Vinossa oleva väestöpyramidi. Lääkkeet: työehtojen yleissitovuuden löysentäminen, työttömyyskorvausten kiristäminen, työvoiman helpompi liikkuminen provinsseista sinne missä työt ovat (asunto- ja aluepolitiikka), osaamiseen ja tutkimukseen panostaminen sekä palvelujen tehostaminen (esim sote ja digitalisointi).

3) Sixten Korkmanin, Mika Pantzarin ja usean muun kotimaisen taloustutkijan kuva: julkinen velka on Euroopan keskitasoa; ongelman ytimen muodostavat kapea ja vanhentunut vientipaletti yhdessä vinon väestörakenteen ja eräiden muiden vanhentuneiden rakenteiden kanssa. Lääkkeiksi maltillisia leikkauksia ja säästöjä, uutta korkean jalostusasteen tuotteiden ja immateriaalihyödykkeiden vientiä, koulutuksen ja tutkimuksen ja tuotteistamisen tehostamista, työelämän tuottavuuden lisäämistä johtamista parantamalla, maahanmuuttoa, pitkäaikaista palkkamalttia, työelämän joustojen kehittämistä ja digitalisointia.

4) Vasemmiston kuva: ongelmana ovat ahneet yritykset ja osinkojen saajat ja veroparatiisit; myös vientituotepalettia pitäisi uusia. Lääkkeksi isoja uusia investointeja vaikka lisää velkaa ottamalla. Kolmikannasta ei luovuta, eikä yleissitovuudesta keskustella.

Että ei se tilannekuva ole yhteinen, vaikka hallitus väittää että olosuhteet ovat kategorisesti jotain tiettyä. Ja tästä se haaste nousee: minkä noista neljästä valitsemme, ketä uskomme, millä perusteilla? Ja kuka lopulta oikeasti päättää ja millä mandaatilla?

Suuren tv- ja radiopuheen jälkeen, 1. päivä

(Piti kirjoittaa vasta muutama päivä puheen jälkeen, jotta puheen vaikutuksista voisi sanoa jotain. Mutta koska hetki on historiallinen, en malta olla leikkimättä live action -kenttäreportteria. Fasten your seat beats, it's going to be a bumpy write.)

17.9.2015, 11 tuntia p-hetkestä

Tutkijat ovat pettyneitä, minä olen pettynyt, uutismedia on pettynyttä. Ei uusia rationaalisia avauksia, ei tunteikasta vetoamista, ei kohonnutta kriisitunnelmaa. Se tunne, kun odotettu hetki olikin juuri täsmälleen sellainen kuin odotettiin. Edes twitter ei räjähtänyt.

Indikaattori: taloustutkija Mika Pantzar sanoi ennen puhetta Ylellä, että ehkä pääministeri esittääkin jonkin uuden avauksen tai myöntää että tuli vähän turhaan hosuttua, otetaan nyt uudelleen neuvotteluaikaa. Tämä on indikaattori siksi, että se oli huumoria jolle muut Pyöreän pöydän panelistit hörähtivät. Puheen toteuma suhteessa tähän:  ks. "antikliimaksi" wikipediasta. 

On tosin niinkin, että puhujan ja puheen antiklimaattisuus oli niin korkeaa tasoa, että se alkoi olla jo klimaattista. Jopa arvostettu Helsingin Sanomat käytti puhetta kommentoidessaan pelättyä sanaa ’teleprompteri’, jota saa samassa tekstikappaleessa pääministerin ja tasavallan presidentin kanssa käyttää vain kriisiolosuhteissa. MOT.

Puheen jälkeen studiossakin kaikki toimivat odostusten mukaan. Lauri jörö, Jyri arrogantti, päätoimittajat hallittuja, Ville hymyilevästi ja Antti tosikosti kriittinen. Eihän näistä saa edes humoristista, pakinatyylistä kirjoitelmaa.

Illan ainoa todellinen pihvi: espoolaiset kätilöt, joiden mukaan duunari osallistuu kyllä talkoisiin, jos talkoot ovat reilut kaikille. Niinpä - mitäs tuosta pitempiä puheita pitämään, pääministeri tai kukaan muukaan. 

Paitsi että huomenna taas pidetään, koska on mielenilmauspäivä. Se on päivä, jolloin palkansaajat ilmaisevat mielensä hallitukselle, joka jo tietää, mikä se mieli on, asioista, jotka hallituksen pääministeri kävi juuri tv:ssä kertomassa sadatta kertaa, vaikka palkansaaja ne jo tiesi. Alan ymmärtää, miksi maailmalla suomalaisia pidetään ei-niin-ihan-ykkösparhaina viestijöinä.

Kun Sipilän Juha puhetta pitämään lähti

Kirjoitan tätä kolme tuntia ennen kuin Juha Sipilä tekee historiaa. Toisen kerran elämäni aikana valtion johtotehtävissä oleva henkilö ottaa Ylen kanavia haltuunsa puhuakseen kansalle vakavista asioista. Esko Aho teki samoin, nykyhetkeä vastaavissa tunnelmissa vuonna 1993, tosin ilman isompaa vaikutusta.

Sipilä pelaa tänään erittäin korkeilla panoksilla. Hallituksen pakottavien lakien suunnitelma on jakanut kansan melko jyrkästi ja ilmapiiri politiikan ja talouden kentällä on karmea. Asettumalla tulilinjalle pääministeri ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, ja epäonnistuessaan vaarantaa hallituksensa ja ehkä jopa yhteiskuntarauhan.

Sipilä voi epäonnistua kahdella tavalla. Käskyttämällä ja vaatimalla nielemään hallituksen toimet sellaisenaan hän polttaa kaikki sillat työntekijä- ja ehkä myös työnantajajärjestöihin. Seurauksena on holtiton lakkosyksy, jonka seuraukset ovat katastrofaaliset. Hallitus menettää luottamuksensa ja maa ajautuu uusiin vaaleihin talouskaaoksen keskellä.

Toinen, paljon miedompi tapa kompastua, on pitää nollapuhe, jossa kerrataan kaikki kahden viikon aikana jo kuultu ilman mitään uutta kulmaa. Luottamus hallitukseen ei lisäänny, ay-liike ei näe syytä pehmentää otteitaan ja nykytila jatkuu, päättyäkseen jossain vaiheessa epäluottamuslauseäänestyksen pihaukseen.

Ainoa tapa, jolla Sipilä voi voittaa, on tuoda pöydälle jokin uusi kortti, jolla jumiutuneeseen peliin saadaan rakentavasti uusia sääntöjä, joiden puitteissa pattitilanne aukeaa. Lisäksi tämä pitää tehdä tavalla, jossa ei ole mitään alentuvaa tai falskia ja joka ei sorsi ketään.

Miten tämä menee, nähdään kohta. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa muutaman päivän päästä, kun yllätyspuheen vaikutukset ovat nähtävissä.

Godspeed, Juha. Don’t fuck this up.

Pintanaarmua syvemmältä

Taas sai huomata että pimennysverhon takanahan sitä ihminen elää. Kun hallitus julkisti alkuviikolla työelämän kurjistuslistansa, minä katsoin sen kerran läpi ja huokaisin helpotuksesta. Suurin osa tiukennuksista kun ei koske minua millään tavoin. Virkahommia tekevää eivät hetkauta ylityö- ja sunnuntailisien leikkuut, ja 38 päivää vuosilomaa on minustakin liikaa, tältä pitkälomalaiselta sen saa kyllä leikata siihen kuuteen viikkoon. Sillä pärjää.

En kehunut leikkuritoimia julkisesti, mutta ymmärsin niitä jossain määrin. Enkä yhtään tykännyt, että koko ay-liike tuntui reagoivan joko turhan nopealla instant-raivolla (SAK) tai hieman säälittävällä "ei me tarkoitettu sitä oikeesti, voidaanko vielä leikkiä yhdessä pliis?" -jutulla (STTK ja Akava). Missä analyysi, missä vaihtoehdot?

Viikon mittaan kun juttelin ihmisten kanssa ja kuuntelin talousviisaita, aloin tajuta, että ei tässä olekaan kyse mistään yksittäisistä trimmauksista työehtoihin. Opin, että minulla on ollut vakavia tietovajeita koskien mm. seuraavia asioita:

- Sunnuntailisän leikkaaminen 25 % ja ylityökorvauksen leikkaaminen 50 % voi vaikuttaa kosmeettiselta mutta tarkoittaa esimerkiksi keskipalkkaisen sairaanhoitajan kk-ansioihin todella rajua pudotusta pysyvästi. 

Ks esim http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015090920320486_uu.shtml

- Hallituksen tarjoamaa "pakottava lakia" kaikesta päätellen sovelletaan yleensä kansallista vakautta uhkaavan kriisin oloissa. On kyseenalaista, onko nollatason kasvu ja valtion velkaantuminen tässä kriteerissä. 

Ks esim http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/super-arvohallitus-kyykyttaa-naisia-sairaita-ja-perheita-hyttysta-ammutaan-tykilla/5302312, jossa SuPerin pj Silja Paavola: "Jos käytetään pakottavaa lainsäädäntöä, silloin pitäisi olla poikkeustila kuten maailman pankkien romahdus tai massiivinen luonnonkatastrofi kuten tsunami."

- Tiukennuslakeihin pätisi todennäköisesti tulkinta, että ne ilmaisevat työsuhteen ominaisuuksien maksimitason, eivät minimitasoa, kuten työlainsäädäntö yleensä tekee. Siis työnantaja ei saisi maksaa enempää ylitöistä kuin sen 50 % nykytasosta, vaikka haluaisi. Tälle kritiikkinä mainostoimisto Kaiku (kapitalistinen toimija jos mikä) julkaisi nopeasti omat, hallitukselle vastakkaiset kustannuskilpailuteesinsä: http://kaikuhelsinki.fi/fi/blogi/parannamme-kustannuskilpailukyky%C3%A4mme

- Hallitus ilmoitti selvittäneensä, että tiukennuslait ovat sekä perustuslain että YK:n työjärjestö ILO:n vaatimusten mukaisia. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kummassakin kohdassa hallituksen näkemys saattaa olla hyvinkin kyseenlainen ja kiistettävissä. SDP vie lait ILO:n asiantuntijoille ja eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee lait omalta kantiltaan lähiaikoina. 

Ks esim http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1441858377315

- Sixten Korkman, johon uskon talousasioissa kuin Lasse Vireniin pitkillä ratamatkoilla, ilmaisi vahvan skeptisyytensä pakettia kohtaan A-Studiossa 9.9. Korkmanin mukaan pitkä palkkamaltti eli tulevina vuosinakin jatkuvat nollalinjan palkankorotukset toimisivat paremmin ja kivuttomammin kustannuskilpailukyvyn kohentamisessa. Korkmanin mukaan hallituksen usein viittaamat kilpailijamaat Saksa ja Ruotsi kokevat koko ajan 5-7 prosentin palkankorotuksia, eli Suomi saa niiden etumatkaa kiinni työn kustannuksissa tekemättä yhtään mitään. Ei tarvita kuin vähän aikaa, jos työn kustannuksista todella on kyse. 

Ks http://areena.yle.fi/1-2449628

Summa summarum: tunnustan, että en tiennyt tiistaina tarpeeksi ja nyt perjantaina totean, että oli tämä hallituksen veto faktojen valossa lopulta varsin härski. 

Mutta nyt: ay-liikkeellä ja oppositiolla on nähdäkseni todistustaakka. Sipilä antoi kaksi viikkoa aikaa tehdä parempi ratkaisuesitys. Jättäkää ne yleislakkohöpinät ja keittäkää ideakahvit. Vahvat sellaiset, kiitos. Hop hop.

Petturin palkka ja vajaa puolitoista espoollista ihmisiä: havaintoja perussuomalaisesta maailmankuvasta kriisiajan keskellä

Lopulta asiat menivät siihen jamaan, että oli pakko kirjoittaa se Pitkä Postaus.

Olen useamman vuoden ajan sekä täällä somen ihmemaassa, livekeskusteluissa että kotisohvan pohjalla kritisoinut perussuomalaisia. Viime aikoina olen somessa jakanut ja kommentoinut heitä koskevia ja heidän arvojaan käsitteleviä uutisjuttua niin isolla höyryllä, että määrä on varmasti ollut kohtuuton.

Anteeksi, että olen viime ajat vaikuttanut somessa maaniselta yhden asian ihmiseltä. Anteeksi, että olen poliittisena eläimenä syyllistynyt siihen, jota vastapuolessa halveksin: keskittynyt kritisoimaan, ironisoimaan ja mollaamaan silloinkin, kun pitäisi kehittää ratkaisuja.

Miksi näin on minullekin käynyt? 

Tämä hetki ajassa ainakin on poikkeukselline: vaalit, turvapaikanhakijakriisi, Kreikka, Immonen, Jyväskylä, Suomen Vastarintaliike, Putkosen lista, Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn tulokset, joiden mukaan noin joka 7. suomalainen on vanhan koulun pesunkestävä rasisti, ja keskeisten uutismedioiden päätös sulkea maahanmuutoa koskeva verkkokommentointi liian härskiksi käyneen vihapuheen takia.

Lopullinen katalyytti tämän kirjoittamiselle tapahtui elokuun lopulla.  Kotikaupunkini jokavuotisessa syyskesän kansanjuhlassa myytiin eräästä kojusta perinteisten suomifinlandleijonankuva-paitojen vieressä t-paitoja, joissa oli piirroskuva tiiliseinää vasten seisovasta miehestä, jonka silmät on peitetty punaisella liinalla. Kuvan yläpuolella on teksti "Petturin palkka on kuolema".

Tähän, rakkaat ystävät, olemme tulleet armon vuonna 2015.

Jos liberaalin mielenrauha ei tästä kaikesta järky niin mistä sitten? Kun Saksaan 1,5 vuotta sitten työn perässä muuttanut ystäväni kysyy minulta facessa että "mitä helvettiä siellä Suomessa oikein tapahtuu?", voi sentään kokea, että ei tämä kaikki vain minun pääni sisällä tapahdu.

Koetan nyt purkaa tähän keskeisiä tuntojani ja myös rationaalisia argumentteja, joiden valossa katson, ei vain poliittisen, vaan koko yhteiskuntamme henkisen tilan vajoamista narrilaivan kallistuessa äärioikealle laidalleen. Yritän perustella, miksi PS ei ole minulle vain poliittisen erimielisyyden vaan syvemmän yhteiskunnallisen ja eettisen huolen aihe.

Luku 1: "Yhtenäiskulttuuri"

Olli Immonen ilmoitti taannoin PS:n mediatilaisuudessa (ns. "Työmiehen tuumaustunti"), että hänen mielestään "yhtenäiskulttuurin varaan rakentuva yhteiskunta on parempi, turvallisempi ja vakaampi kuin monikulttuurinen." (useissa uutiskanavissa siteerattu 26.8.)

Jos maailman kaikki valtiot asetetaan turvallisuusrankingin mukaiseen järjestykseen, Immosen mielipide jää nimenomaan mielipiteeksi. Selviää nimittäin, että yhtenäiskulttuurilla - jos sellaista voidaan edes määrittää - ei ole mitään tekemistä, hyvää tai pahaa, usealla muuttujalla arvioidun kokonaisturvallisuuden kanssa. Global Peace Index 2014:ssa sekä top 20 että bottom 20 sisältävät maita, joiden voidaan katsoa olevan "kulttuurisen yhtenäisyyden" jatkumon vastakkaisilla laidoilla. Katsokaa itse:

TOP 20

ICE, DEN, NZ, AUT, SWI, FIN, CAN, JAP, BEL, NOR, CZH, SWE, IRE, SLO, AUS, BHU, GER, POR, SVK, NED

BOTTOM 20

EGY, IND, GUI-BIS, LEB, YEM, ZIM, ISR, COL, NIG, RUS, N. KOR, PAK, DEM.REP.CON., CENT.AFR.REP., SUD, SOM, IRQ, S.SUD, AFG, SYR

(https://en.wikipedia.org/wiki/Global_Peace_Index)

Jos joku tuosta osaa osoittaa, että monokulttuuri aiheuttaa parempaa yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta kuin usean kulttuurin yhtäaikainen eläminen samassa valtiossa, niin silvuplee vaan. Olen avoin havainnoille.

Yhtenäiskulttuurin käsite, jonka varaan Immonen tuntuu laskevan hyvin paljon omaa uskottavuutaan, on muutenkin epämääräinen. Otan kolme esimerkkiä.

a) Olin vuonna 1990 ensi kertaa Torontossa. Pian saapumiseni jälkeen istuin jo pubissa juttelemassa musasta ja kyselemässä Kanadan asioista samanikäiseltä 20jotain-kaverilta, taisi olla sekin opiskelija. Tuli siinä mieleen, että minulla ja tällä hepulla on paljon enemmän puhuttavaa ja ehkä muutenkin yhteistä kuin minulla ja vaikka saarijärveläisellä maanviljelijällä tai porilaisella satamatyöntekijällä tai kemiläisellä perushoitajalla, etenkin jos erilaiset ikätekijät otetaan mukaan. Olinko jo silloin piilevä uhka yhtenäiskulttuurille?

b) Suomen romantisoidussa menneisyydessä tehdasduunarit ja patruunat varmaankin edustavat sitä yhtenäiskulttuuria, jota Immonen ihailee. Tosiasia on kuitenkin se, että patruunat ja duunarit elivät täysin eri kulttuureissa, joita määrittivät varakkuus, koulutus, toisinaan kieli, poliittiset suunnat, ruokakulttuuri, asumismuodot, vapaa-ajan harrastukset, käytännössä erilainen asema lain ja sen valvonnan edessä, ja niin edelleen.

Ainoa yhtenäiskulttuuri näille ryhmille oli yhteinen ja sanaton sopimus siitä, että ne kukaan ei oikeasti oleta, että duunarit ja herrat eläisivät jotenkin samojen sääntöjen ja velvoitteiden puitteissa. Siis elettiin ikään kuin monikulttuurissa, yhteisellä sopimuksella.

c) Kun israelilainen Orphaned Land käy Tuskassa soittamassa juutalais-arabialaiseen musiikkiin perustuvaa metallia ja saa kotimaisen metallikansan pomppimaan ja laulamaan mukana, onko ilmassa uhkaa yhtenäiskulttuurille? Kun lestadiolaistaustainen nuori kiinnostuu vaikka yliopistolla buddhalaisuudesta elämänasenteena, onko yhtenäiskulttuuri vaarassa? Tai kun lapsi katsoo Miyazakin "Henkien kätkemää" ja sen seurauksena tietää japanilaisista kameista enemmän kuin kalevalaisista hahmoista, onko Suomi taas vaarassa?

Miten meidän oikein pitäisi elämämme järjestää, jotta perussuomalaisten ajama yhtenäiskulttuuri ei olisi vaarassa? Vastaus olisi erittäin kiintoisa, jos sellaista ikinä saa.

Luku 2: "Vanhan koulun rasismi" ja moderni ksenofobia

Suomen Kuvalehti julkaisi 28.8.2015 ilmestyneessä numerossaan Taloustutkimuksella teettämänsä rasisimikyselyn tulokset. SK ei tietenkään kysynyt "oletko rasisti?" vaan teki neljä kysymystä, jotka menivät suoraan rasistisen teorian ytimeen. Käytännössä niissä kysyttiin, oletko sitä mieltä että keskenään olennaisesti erilaiset ihmisrodut ovat biologinen fakta ja ovatko mustat valkoisia tyhmempiä.

Nämä ovat äärivanhanaikaisia ja raakoja "vanhan koulun" eli 1900-luvun alkupuolen rasismin perusasioita, joiden pitäisi olla jo historian romukopassa; nykyrasistinen puhekin keskittyy mieluummin kulttuuriin kuin biologiaan (se tosin kohtelee kulttuuria ikään kuin se olisi biologinen olio). Tästä huolimatta, ja juuri näillä museaalisilla kriteereillä, joka seitsemäs suomalainen on rasisti, kun SK asiaa kysyi. Ei siis mikään termeillä saivarteleva maahanmuuttokriitikko vaan pesunkestävä, maailmankuvallinen, kovan linjan kukluxklan-rasisti. Se Tornion vastaanottokeskuksessa 29.8.2015 liehunut natsi-Saksan lippu ei ehkä sittenkään ollut niin iso ylläri kuin se olisi voinut olla.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että faktoilla argumentoitu puhe maahanmuuttajien osaamisen hyödyntämisestä (esim syyrialaisissa turvapaikanhakijoissa ja pakolaisissa on paljon koulutustaustaa) on vanharasistisen maahanmuuttonuivan korvissa täysin hyödytöntä höpinää, samoin kuin huolehtiminen siitä, että Suomessa *syntyneitä* ulkomaalaistaustaisia ei kohdeltaisi enää mamuina (asennevinouma, joka johtaa erilaisten todellisten ongelmien noidankehään).

Se on hyödytöntä siksi, että suomalaisten vanhan koulun aitorasistien, joista PS:n nuiva siipi pitkälti koostuu, maailmankuvassa "eteläiset kansat" ovat geneettisesti kerta kaikkiaan kykenemättömiä omaksumaan koulutusta ja toimimaan tuottavasti. Siksi satsaukset maahanmuuttajaperheiden nuorten koulutukseen ja kielikursseihin ovat rahan haaskausta ja sitä kuuluisaa "hyysäystä". Logiikka on etelävaltioiden  1800-luvun orjaisäntien logiikkaa: koska ne eivät kuitenkaan oppisi, on vain humaania ja armeliasta säästää nämä puolitaitoiset opetukselta ja oppikirjoilta ja kielikursseilta.

Tähän oletukseen liittyy, ja siitä osin nousee, Jussi Halla-Ahon määritelmä ihmisarvosta:

"Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä. Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin... Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo." 

(Tämä lyyrisen ilmaisuvoimainen sitaatti löytyy googlettamalla useasta aineistosta verkossa)

Halla-Ahon argumentin loppukaneetti siis tarkoittaa sitä, ettäe ihmisen arvo on tasan se määrä taloudellista tai välineellistä hyvää, jonka hän tuottaa, eikä mitään muuta. Koska vanharasistisen maailmankuvan mukaan muut kuin valkoiset eivät edes kykene tuottamaan riittävästi "instrumentaalista arvoa", keskustelu monikulttuurisesta Suomesta ja kotouttamisesta nuivalaisten kanssa käy jo lähtökohtaisesti täysin mahdottomaksi.

Käsitteenmäärittelyn kannalta on toki kiintoisaa, että Halla-Aho asettaa juuri mitattavuuden ihmisarvomuotoilunsa kärkeen. Emme pysty mittaroimaan myöskään kateutta, rakkautta, myötätuntoa, uskonnollista kokemusta tai vihaa, mutta emme kiistä näitä. Ihmisarvoa pystymme mallintamaan parhaiten empatian kautta, asettumalla toisen asemaan. Tähän aitorasisti ei tietenkäään edes pyri, koska se merkitsisi hänelle itsensä alentamista, joka on kristillisen etiikan keskellä ja herrakansa-ajattelun polaarinen vastakohta.

Kun äärikonservatiiviset piirit USA:ssa reagoivat 1950-luvulla rockmusiikkiin "kommunistien juonena, jolla valkoinen nuoriso alennetaan neekerin tasolle", kyse oli juuri tästä: pelosta, että kosketus rinnakkaiseen kulttuuriin voisi johtaa eläytymiseen ja empatiaan - yhteisen ihmisarvon kokemukseen.

Tätä jaettua kokemusta minkään sukupolven rasisti ei voi pitää tervetulleena, koska se vetää kerralla maton koko maailmankuvarakennelman alta. Ei ole sattumaa, että juuri nyt sarkastinen puhe vesitakseista ja elintasosurffareista on noussut esille. Muodostamalla puheen avulla groteskeja, absurdeja mielikuvia turvapaikanhakijoista ja pakolaisista, puheen kohteiden ihmisyys haudataan ja varsin tehokkaasti estetään tiukka faktapohjainen keskustelu siitä eteenpäin - kerran annettu stigma luo vahvan tunneleiman, josta kohde ei itse voi rimpuilla irti, etenkään jos ei ole itse siellä missä puhe tapahtuu.

Kyse on dehumanisaatiosta, epäinhimillistämisestä, joka on tuhansia vuosia ollut kaikkien vihollis- ja demonisointikuvien varassa elävien järjestelmien oleellinen polttoaine. Se oli natsismin operatiivisessa ytimessä, enkä pidä sattumana sitä, että Immosen johtama Suomen Sisu -järjestö piti vuosien ajan sähköistä kirjastoa, johon oli koottu rasistisen rotuoppien kirjallisuuden greatest hits -kokoelma sekä natsi-Saksan rotukirjoittajilta että samanhenkisiltä muualta maailmasta. (ks. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-sisun-kirjastossa-natseja-ja-rotuoppeja-kirjalista-oli-naiivi-ja-epaonnistunut-ajatus/5261542)

Mutta palataan vielä hetkeksi Immosen fb-kirjoitukseen ja kotimaisen äärioikeiston retoriikkaan. Kun Immonen puhuu lukuisista vihollisista, jotka elävät monikulttuurisuuden rumassa kuplassa, hän ei tarkoita ensi sijassa maahanmuuttajia vaan Suomen ns. vihervasemmistoa. Tälle "suvaitsevaistolle" on mm. Immosen fb-sivun kommenteissa tarjottukin jos jonkinlaista niskalaukausta ja joukkohautoja.

Ja kun Immoselta, Hakkaraiselta tai aiemmin Hirvisaarelta on lähtenyt julkirasistisia ja/tai -fasistisia kommentteja, PS puolueena on kärkihenkilöidensä kautta moittinut möläyttäjää lähinnä väärän kanavan tai sananmuodon käytöstä. Milloin ei pidä olla kännissä facebookin äärellä yöllä, milloin pitäisi käyttää muuten vain harkintaa siinä miten sanansa laittaa, ja milloin opetellaan median kanssa toimimista, kuten PS:n kesäpäivillä juuri äsken, elo-syyskuun vaihteessa.

Kertaakaan PS:n puoluejohto ei kuitenkaan ole tarttunut ns. möläytysten kovaan sisältöän. Se ei ole yllättävää, sillä tuo sisältö on pitkälle linjassa puolueen kantojen kanssa. Se on muotoiltu jyrkemmin, mutta sen substanssi on sama. Ei puolue voi rankaista kovin pahasti siitä, että joku ajaa puolueen asiaa vähän väärin sanankääntein.

On hyvä muistaa, että Halla-Aho on vuosien mittaan blogissaan spekuleerannut - aina hypoteettisesti, tietenkin - niin homon ampumisella kuin sillä mahdollisuudella, että pohjoismainen demari on se universumin alhaisin  nilviäinen. Vanharasisimin rinnalla suomalaisessa äärioikeistossa onkin vahvistunut yleinen ksenofobia eli kaiken vieraan tai vieraaksi koetun pelko.

Tähän liittyvät PS:n vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmassa olleet kirjaukset kansallisen taiteen edistämisestä ja ei-kansallisen, kosmopoliittiseksi luonnehdittavan taiteen tukien poistamisesta. Aihetta käsiteltiin tuolloin mediassa laajasti enkä pureksi sitä tässä sen enempää. Totean vain, että tietystä höpsöydestään huolimatta tuo kirjaus on nähtävä osana syvempää ja tietoisempaa ksenofobista maailmankuvaa, jossa keltaisia kuutioita esittävät taulut tai allegoriset videoteokset ovat paitsi turhakkeita, myös uhka yhteiskunnan vakaudelle.

Tämä on tuttu ilmiö USA:n uskonnollisesta ja äärimmäisestä oikeistosta ja sen kohteeksi käy oikeastaan ihan kaikki mikä ei ole äärioikeaa: ay-liike, feministit, homot, Mapplethorpin valokuvat, juutalaiset, ympäristöliike, vegaanit, kettutytöt ja susien suojelijat, aurinkopaneelit ja liberaalit tutkijat sekä Yleisradio.  Professori Alf Rehn totesikin huvittuneena kesällä 2015 että "Perussuomalaisten tulkinnan mukaan Björn Wahlrooskin on vihervassari".

Tämä on se osa nykyhetken kotimaista fasismia, joka ilmenee alussa kuvatussa "petturin palkka on kuolema" -paidassa. Teloitettavana kuvassa on valkoinen mies, joka on "petturi", oletettavasti jollain tavalla valkoisen miesvallan ihanteet pettänyt henkilö. Lista syistä, joiden nojalla nykynatsit laittaisivat ihmisiä seinää vasten, on yleistyneestä ksenofobiasta johtuen loputon.

Suomalaisen äärioikeiston vihollinen #1 ei kenties olekaan enää musta mies, vaan vihreitä äänestävä valkoinen nainen, joka kuuluu SPR:ään, seurustelee kurdin kanssa, ei syö lihaa ja koettaa tutkimustyöllään tuottaa neutraalia tietoa kansanryhmien tilanteista Suomessa.

Luku 3: Pieni välisoitto, eli, tosiasioiden merkityksestä

Elokuun viimeisellä viikolla 2015 PS:n Laura Huhtasaari, Kok:n Ben Z., vihreiden Ville Niinistö ja vasureiden Paavo Arhinmäki kävivät melko luokattoman väittelyn A-Studion suorassa lähetyksessä. Kukaan ei ollut puolelleen kunniaksi ja anti jäi köyhäksi.

Yksi asia kuitenkin tarttui korvaan. Niinistö kritisoi maahanmuuttokriitikoita perättömien ja vääristelevien väitteiden ja heittojen ahkerasta viljelemisestä julkisessa keskustelussa ja toivoi, että edes perusasiat tarkistettaisiin ennen kuin aletaan huudella.

Laura Huhtasaaren vastaus oli kiinnostava. Hän esitti kolme argumenttia:

1. Kukaan ei koskaan muista kaikkea täsmällisesti; ihmisen muisti on epätäydellinen ja virheitä tulee.

2. Pitäisikö tämän takia kieltää spontaani väitteiden esittäminen? Ainahan faktat voi korjata jälkikäteen, jos tarvetta ilmenee.

3. Perussuomalaisessa retoriikassa kärjistetään ja provosoidaan toisinaan tahallisestikin, jotta saataisiin keskustelua aikaan (samoina päivinä Sampo Terho totesi että PS "venyttää tahallisesti poliittisen korrektiuden rajoja").

Näppärää, ja selittää aika pitkälle sitä verbaalista ja retorista taitoluistelua, johon PS puolueena alkaa olla varsin erikoistunut. Jos Huhtasaaren argumentit purkaa, niin 

1. on niin yleinen itsestäänselvyys, että Niinistön kritiikkiin se ei vastaa (eikä ole selitysvoimainen tässä kontekstissa muutenkaan)

2. ohittaa siveästi sen hyvin tiedetyn seikan, että stigmaa tai väärää tietoa on käytännössä mahdotonta poistaa kun se on kerran tehty (ja moniko meistä lukee huolella HS:n "oikaisuja"-palstan?)

3. aiheuttaa jatkokysymyksen, millainen yhteiskunta meistä on tullut, jos ainoa tapa aloittaa keskustelu on ärsyttäminen ja loanheitto, ja ovatko nämä ne oikeat keskustelun moodit, joilla tilannetta tehdään paremmaksi?

Huhtasaaren vajaan minuutin mittainen kommentti Niinistölle on lajinsa muotovalio edustaja: muodollisesti ok, pinnalta uskottava, sisältä silkka väistöliike. Väistelyn ja sivuun ohjaamisen strategia on muutenkin tyypillinen puolueelle, joka on nopeasti muuttanut asumustaan vapaan letkauttelun niityiltä hallitusvastuun tarkasti kalustettuun edustusasuntoon. Vähän kuin maahanmuutttajan housuissa olisi.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090120281831_uu.shtml

Luku 4: Tulva, vyöry ja Islanti

Kesän 2015 aikana kärjistynyt pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanne Euroopasssa jää historiaan. Katastrofi kertoo sekä kriisialueiden surkeasta lähihistoriasta että EU:n täydellisestä kyvyttömyydestä estää ja yhteisesti hoitaa naapurialueella tapahtuvaa tragediaa.

Tätä kirjoittaessani Saksa ja Islanti ovat avanneet ovensa turvapaikanhakijoille ja Ruotsi pitää oveaan edelleen auki. Samalla Baltian ja itäisen Euroopan maat, Unkari etunenässä, tekevät kaikkensa pitääkseen oven kiinni. Muut EU-maat asettuvat näiden välille, kuitenkin enemmän Saksan päähän janaa.

Suomessa asiasta on käyty hallituksen sisäistä mutta hyvin julkista kissanhännänvetoa. Perussuomalaiset ovat perustelleet  kielteistä kantaansa taloudella, hallitusohjelmalla, kuntien itsehallinnolla (kuntaa ei saisi velvoittaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon toisin kuin Ruotsissa) ja niin edelleen.

Kertaakaan PS ei puolueena ole sanonut, että motiivina olisi yksinkertaisesti halu pitää arabit ja afrikkalaiset poissa Suomesta - tämä on selkeästi tunnustettava. Samalla voidaan kuitenkin viitata aiemmin siteeraamaani Sampo Terhon lausuntoon siitä, että PS tietoisesti "venyttää poliittisen korrektiuden rajoja". Sallimalla ja edistämällä leimaavan, vähättelevän ja dehumanisoivan puheen käyttöä maahanmuuttoasioissa, PS on mahdollistanut kesän 2015 kriisistä puhumisen vähättelevästi ja välttelevästi.

Juuri Sampo Terho antoi HS:lle elokuun lopulla lausunnon, jossa hän toisti vastustavansa turvapaikanhakijoiden jakamista EU-maiden kesken. Terho vetosi Dublin-sopimukseen ja sanoi mieluummin allokoivansa lisää rahaa Italiaan ja Kreikkaan, jotta nämä maat voisivat pitää niihin Välimereltä saapuneet turvapaikanhakijat alueellaan päästämättä heitä toisiin EU-maihin.

Käytännössä Terho siis haluaa rahoittaa prosessin, jossa kaksi EU-jäsenvaltiota alkavat harjoittaa suurisuuntaista "säilövää" pakolaisleiritoimintaa ilman aikomusta kotouttaa, integroida jne. Hinta olisi huima, mutta ilmeisesti Terho mieluummin kaivaa kuvetta kuin näkee syyrialaisia Keuruulla. Esitys kuvastanee myös Terhon suhdetta Välimeren pohjoisrannan maihin, joihin hän jättäisi likaisen työn, jotta meidän ei tarvitsisi siihen ryhtyä.

Erityisen kummallista tässä on se, että perussuomalaisessa maailmassa ollaan valmiita käyttämään rahaa siihen, että kodeistaan paenneet ihmiset eivät tekisi mitään - eivät etenkään hakeutuisi työhön tai opintoihin. Tämä on polaarinen vastakohta vaikkapa Kanadan mallille, jossa vastaanotettavat ihmiset ajetaan tehokkaan kotiutusmankelin läpi, jotta tulijat saataisiin äkkiä tukien saajista veronmaksajiksi. Koneisto maksaa, mutta vielä enemmän se maksaa itsensä takaisin.

Selitys löytynee aiemmin käsitellyistä vanharasistista asenteista: jos lähtökohtaisesti uskotaan, että tietyn etnisyyden ihmiset eivät tule koskaan olemaan tuottavia, ja että he lisäksi vaarantavat oletetun rodullisen puhtauden, näiden ihmisten passiivivarastoinnista Euroopan reunoille tosiaan kannattaa maksaa. Muutenhan touhussa ei olisi pienintäkään järkeä. Eikä siinä olekaan, minkä näkee suoraan Kanadan malliin vertaamalla.

Kuinka paljon säilöntätilaa sitten tarvittaisiin ja kuinka monelle ihmiselle? Paitsi perussuomalaiset, myös muut, lähinnä konservatiiviset, puolueet Suomessa ja EU-maissa käyttävät rutiininomaisesti sanoja "tulva" ja "vyöry". Tähän mennessä vuoden 2015 aikana turvapaikanhakijoina EU-alueelle on tullut kriisialueilta, pääosin Syyriasta ja Irakista, noin 300 000 ihmistä. Luku on suuri, mutta se on välttämättä suhteutettava mittakaavoihin.

Tuo määrä on:

- noin 1,3 Espoota tai noin 1,6 Turkua

- noin kymmenen Kangasalaa

- kolme Glastonburyn musiikkifestivaalin yhden päivän yleisömäärää

- 0,04 prosenttia Euroopan koko väestöstä.

Tämäkö on koko Euroopan sekoittava tulva tai vyöry? Tämäkö saa EU:n maiden välit jäätymään, Unkarin käyttäytymään lähes psykoottisesti, Baltian maat laittamaan ovet täysin kiinni ja suomalaisten pikkupaikkakuntien asukkaat heiluttamaan "painukaa ...uun" -banderolleja? Tämäkö yhden suurehkon eurooppalaisen kaupungin määrä sotaa pakenevia ihmisiä saa osan suomalaisista käyttäytymään niin, että maata kesän aikana kiertänyt keskustan Annika Saarikko sanoo (Politiikkaradio 3.9.) että ei enää tunnista tätä maata ja sen ihmisiä? Mitä osalle Eurooppaa on tapahtunut?

Korostan: osalle Eurooppaa. Kaiken tämän keskellä Ruotsi pitää edelleen ovia auki, Saksa on avannut ovensa apposen ammolleen ja islantilaiset ovat käynnistäneet väestön kokoon nähden valtavan kansanliikkeen turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseksi: Guardian uutisoi 1.9. että lyhyessä ajassa 12 000 islantilaista (viisi prosenttia väestöstä, vastaava määrä Suomessa olisi 270 000) on allekirjoittanut vetoomuksen vastaanottomäärien lisäämiseksi, ja näistä monet ovat luvanneet majoittaa turvapaikanhakijoita koteihinsa, kunnes pysyvämpiä ratkaisuja löytyy.

Oma tietoni ei riitä arvioimaan, mistä nämä kaikki jyrkät erot maiden kesken johtuvat. Talous ja vauraus/niukkuus selittävät jotain, mutta eivät kaikkea. Viisaammat selvittävät aikanaan.

Luku 5: Työvoima, kristityt ja Niskavuoren Abdul

Kesällä 2015 Eurooppaa ravistelee turvapaikanhakijakriisi, johon maat eivät löydä yhteistä toimintatapaa. Suomessa tavoitteellinen julkinen keskustelu niin maahanmuutosta yleensä kuin turvapaikanhakijoista erityisesti on käynyt mahdottomaksi. Debatti on lähtenyt faktojen tarkastelun ja rationaalisen, myötätuntoisen ratkaisun etsimisen raiteelta pelon ja vihan täyttämäksi alkuhuudoksi. Keskustelun sijasta järkevään ajatteluun pyrkivät käyvät lähinnä julkista monologia, koska vastapuoli on liian kaukana varsinaista dialogia ajatellen.

Samaan aikaan Suomi ja moni muu maa ikääntyy. Kun kirjoitan tätä, olen tuskallisen tietoinen siitä, että jos selviän vanhusikään saakka, meitä ikäihmisiä on aivan liikaa työikäiseen väestöön nähden. Minua, meitä ja meidän asioitamme ei vanhuudessamme hoida kukaan, koska väestöpyramidimme on kääntynyt päälaelleen. Ellei uutta työvoimaa tule jostain.

Ainoa tapa saada nopeasti lisää työvoimaa markkinoille on maahanmuutto. Tätä ratkaisua vastustetaan kovasti, ja erityisen kovasti vastustetaan sitä, että mahdolliset maahanmuuttajat olisivat niitä, joita tänäänkin 3.9.2015 näimme tv-uutisissa: syyrialaisia, nuorehkoja, koulunsa käyneitä, useassa tapauksessa koulutettuja ja englannintaitoisia ihmisiä, yleensä muslimimiehiä. Heitä, työmarkkinoille aika valmista väestöä, ei Suomeen haluta, vaan jos jotain pitää alistua Syyriasta ottamaan niin kristittyjä naisia ja lapsia, siis PS:n mielestä.

Kristityt naiset ja lapset ovat Syyriassa ja Irakissa vähemmistön vähemmistöjä, joilla ei yleensä ole lainkaan niitä työmarkkinavalmiuksia kuin edellä mainituilla miehillä. Kummallista kyllä, englantia puhuvien nuorten miesten maahantuloa vahvimmin vastustavat ne, joiden maailmassa ihmisarvo halla-aholaisittain ymmärrettynä on yhtä kuin yksilön taloudellinen tuottavuus. Miksi he sitten mieluummin ottaisivat Suomeen paljon vahvemmin yhteiskunnan tuista riippuvaisia ihmisiä kuin potentiaalisia duunareita? En tosiaankaan tiedä.

Katsotaan vielä vähän tarkemmin sitä, että Halla-Aho ja Soini ovat esittäneet, että jos ketään otamme kriisialueilta turvaan, niin alueen (Syyria ja Irak) kristittyjä, koska ISIS joukkomurhaa nimenomaan kristittyjä, ja kristittyjen on helpompi asettua Suomeen kuin islaminuskoisten.

Molemmat ovat niin tökeröitä manipulaation yrityksiä, että en edes pahastuisi, ellei aihe olisi näin traaginen. 

Ensiksi: ISIS pyrkii alueelliseen valtaan, ja sen takia sen ensijainen maali ovat kerettiläisinä pitämänsä shiiat ja maltilliset sunnit, siis toiset muslimit. Nämä ryhmät ovat selkeästi suurin Isiksen maalitauluna pitämistään ryhmistä. Kristityt ja muut ovat toki kohteita ja heitä Isis murhaa joukoittain - siinä missä kaikkia muitakin, jotka edes teoriasaa eivät mahdu järjestön sairaaseen käsitykseen elinkelpoisuudesta. 

Ks. http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/03/what-isis-really-wants/384980/

Toiseksi: Väite siitä, että Lähi-Idän kristyt olisivat tänne tullessaan jotenkin "kotoisempia" ja tutumpia meille kuin saman alueen muslimit, on reipasta puutaheinää. Asut, kieli, yleiskulttuuriset tavat, ruokalajit, musiikki jne ovat pitkälle yhteisiä alueen kristityille ja muslimeille, eikä mitään nopeasti havaittavaa eroa ole. Umaaya Abu-Hanna lähti Suomesta rasismiin kyllästyneenä muutama vuosi sitten - tiesitkö sinä, että hän on kristitty? Tiesivätköhän hänelle hyvää yksisuuntaista menomatkaa toivottaneet nettikansalaiset?

Väestörakenne muuttuu Suomessa pahaksi. Samaan aikaan muualla ihmiset tarvitsevat turvaa, rauhaa ja työtä. Meidän on oltava selvillä maailman ja oman maamme faktoista luulojen sijasta ja luotava näissä oloissa uusia mahdollisuuksia itsellemme ja muille. Se on vain rationaalista.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

Toimimalla oikein nostamme vielä Niskavuorenkin kuopan reunalta. Sen tietää jopa Lindellin Tommi, jonka tarinalle Niskavuoren Abdulista annan siunatuksi lopuksi viimeisen sanan: www.youtube.com/watch?v=vEatHLC0DnU 

28.8.-5.9.2015

*****

Epilogi

Viimeisiä rivejä kirjoittaessani tuli tietoon, että pääministeri Sipilä on asettunut vahvasti ja julkisesti monikulttuurisen Suomen taakse ja luvannut perheensä vähän käytössä olevan Kempeleen-talon turvapaikanhakijoiden käyttöön ja kehottanut kaikkia avustustalkoisiin. 

Tarina sai siis uuden ja valoisamman käänteen juuri kun olin julkaisemassa tätä tekstiä. Nähtäväksi jää, miten PS hallituspuoleena toimii jatkossa näissä asioissa. Tässä vaiheessa se jää tietämättömyyden pimennysverhon taakse.