Olin sitten väärässä: hallitusvallassa pysymisen halu ja vastaavat asiat saivat Kokoomuksen perääntymään Sipilän uhkailujen ja konemaisen jyräämisen edessä. On huomattava, että Kok käänsi tässä takkiaan todella paljon, koska vielä 24h tuntia sitten Sari Sarkomaa puhui koksujen äänellä siitä, että 18 alueen ratkaisu on täysin tehoton, kelvoton ja epätasa-arvoistava.
Nythän sotealueita tulee 15 (joka on mielestäni liikaa) ja itsehallintoalueita 18. Tämä on hyvä ymmärtää kirkkaasti, sillä alueiden itsehallinto, ei sote, on ollut koko ajan kepun agendan kärki ja syy, johon hallitus melkein kaatui. Sote oli tässä pelkkä, ei edes Troijan vaan keppihevonen.
Mitä tästä epävakaasta aselevosta seuraa? Muutamia ajatuksia tulee heti mieleen.
1) Kokoomuksen kentällä fiilikset ovat sekaisin. Hallituspaikka on kiva, mutta kasvot menivät kokonaan, kun viittä sotealuetta puhkulla ajanut puolue taipuu tällaiseen ratkaisuun. Kun kepu sai läpi graalin maljansa eli itsehallintoalueet, joita Kokoomus on tiukasti tähän asti vastustanut, kyse on sen tason nöyryytyksestä, että Stubb saa vielä kenttäväen niskaansa useaan kertaan. Raaka tosiasiahan on, että kun viiden (5) sotealueen sijaan saadaan yhteensä kolmekymmentäkolme (33) hallinto- ja palvelutuotantoaluetta, kustannustehokkuutta vaativien koksujen lisäksi moni muukin alkaa laskea, mistä niitä säästöjä sitten pitäisi tulla. Jos olisin rivikokoomuslainen, olisin suunniltani ja hautoisin puoluejohdon syrjäyttämistä.
2) Hallitus jatkaa raahustamistaan. Sipilän hehkuttama luottamus on saanut niin monta syvää kolhua puolessa vuodessa, että hallituksen toimintakykyyn on täytynyt tulla merkittävä vaje. Toisaalta on mahdollista sekin, että hallitus on kehittänyt itselleen kyynisen "mikä ei tapa, vahvistaa" -linjan. Se olisi huolestuttavaa, sillä sen tien päässä on väistämättä moraaliton ja moukarimainen lähes-hirmuhallinto, joka toimii piittaamatta muusta kuin omasta asemastaan.
3) Sotesoppa ei ihan heti kirkastu nyt tehdyllä ratkaisulla. 18 itsehallintoaluetta on itsessään massiivinen, usean hallituskauden projekti, jonka rinnalle luodaan 15 varsinaista sotealuetta. Kysymyksiä riittää:
* Kummalla on verotusoikeus, ih- vai sotealueella?
* Kumman aluerakenteen päättäjät valitaan vaaleilla, vai ehkä molempien? Mitä nämä vaalit ovat?
* Onko molemilla aluetyypeillä verotusoikeus vaiko vain toisella?
* Miten suuri osa Suomen lakia, perustuslaista alkaen, pitää nyt kirjoittaa uusiksi? Ja miten kauan jo siinä menee?
* Mitkä kuntien nykytehtävistä menevät alueille ja mitkä kunnille ja missä tästä jaosta päätetään?
* Kussakin aluehallinnossa voidaan jatkossa päättää esim. liikenteen ja varhaiskasvatuksen ja asumisen asioista, mutta sote-asiat päätetään erikseen alueilla, eri luottamus- ja virkaelimissä. Sillä jos itsehallinto- ja sotealueet olisivat sama asia, niillä olisi epäilemättä myös sama nimi ja niitä olisi vain yhtä sorttia.
Jos joku luuli, että sote nyt ratkesi, luulkoon uudelleen.
4) Entä Ruotsin maakäräjämalli, jota olen itsekin ihan avoimesti toivonut Suomeen? Eikös tämä ole lähellä sitä, joten mistä kriittisyys?
Katsotaan ensin, mikä se Ruotsin malli on. Wikipedia kertoo, että "maakäräjäkunta (ruots. landsting) on poliittinen toimielin, joka toimii Ruotsin lääneissä. Maakäräjäkunnalla on kunnallinen verotusoikeus ja se vastaa tietyistä yhteiskunnallisista tehtävistä, joista tärkein on terveydenhuolto. Maakäräjäkunnat huolehtivat myös kulttuurista, paikallisliikenteestä ja aluesuunnittelusta. Ne ovat eräänlaisia alueellisen tason toissijaisia kuntia, niin sanottuja sekundäärikuntia. Maakäräjäkuntaa johtaa suorilla kansanvaaleilla valittu maakäräjäkunnan valtuusto. Nykyään Ruotsissa on 20 maakäräjäkuntaa ... Nykyaikaiset maakäräjäkunnat perustettiin vuonna 1862 annetuilla määräyksillä, jotka tulivat voimaan seuraavana vuonna. Niin jokainen lääni sai oman maakäräjäkuntansa. Aluksi nimitystä landsting käytettiin maakäräjäkunnan valtuustosta ja itse maakäräjäkuntaa kutsuttiin nimellä landstingskommun. Jälkimmäinen sana on edelleen mukana Ruotsin hallitusmuodossa."
Kepun itsehallintoalueiden ja Ruotsin maakäräjien välillä on kaksi kriittistä eroa:
* maakäräjien tausta on keskiajalla ja siis nykymallissa vakiintuneessa käytössä viimeisen 150 vuoden ajan
* maakäräjät = kepun itsehallinto- ja sotealueet yhdessä.
Maakäräjämalli on naapurissa lähes ikiaikainen, eikä siihen liity intohimoja, vaan juttu ikään kuin rakentuu sen ympärille. Suomessa on päinvastoin. Kun meillä vuodesta 2016 aletaan muuttaa kuntien itsehallintoa, aveja, elyjä, sairaanhoitopiirejä, tiepiirejä jne yms tms etc lainsäädännöllä ja luoda näiden tilalle kokonaan uudet päätöksenteko- ja palvelurakenteet, tilanne on tietenkin täysin toinen ja kaikkea muuta kuin intohimoja vailla.
Minusta Ruotsin maakäräjät on hieno ja pragmaattinen malli, johon olisi ollut aihetta perehtyä huolella, kansalaisten kanssa keskustellen ja ajan kanssa, koko ajan huomioiden että siihen hallitusti siirtyminen vie useita vaalikausia. Nyt siitä otetaan tälle hallitukselle tyypillisellä holtittomuudella muotopuoli versio, johon on lisäksi tehty kummallinen ja keinotekoinen kahtiajako, ja aletaan survoa sitä sisään vauhdilla, joka ei ole millän mittarilla realistinen (3,5 vuotta).
Koska työ jää väistämättä kesken - korostan urakan äärimmäistä hallinnollista, juridista ja käytännöllistä haastavuutta - mikään ei takaa, että seuraava hallitus olisi edes halukas jatkamaan sitä, jos sillä sattuisi olemaan toisenlainen yhteiskuntavisio. Ja sitten kaikki palaa lähtöruutuun. Lycka till.
5) Alueiden tai maakuntien Suomi on syväkepulainen visio Suomesta. Se on kepulle edullinen, koska provinssi-Suomi on syvästi kepulainen edelleen ja useimmat ih-alueet olisivat vankasti puolueen käsissä, itsehallintoineen kaikkineen. Tästäkin syystä kummastelen Kokoomuksen antautumista. Millään ei voida estää sitä, että Suomen itsehallintoalueet profiloituvat erittäin erilaisiksi keskenään: kullakin alueella ykköspuolueella tulee olemaan enemmän suoraa valtaa kuin tällä hetkellä, ja vastaavasti pienempien puolueiden ääni vaimenee nykyisestä. Edellytykset erilaisten polarisaatioiden, kitkojen ja alueellisten epäsuhtien synnylle ovat suorastaan erinomaiset.
Toivon vilpittömästi, että kaikki edellä olevat kohdat otetaan huomioon vallan kabineteissa ja julkisessa mediassa, kun siirtymää käynnistetään, mutta osaan jo olla tässä asiassa pessimisti. Pettynyt olen joka tapauksessa.
