keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Taakanjako ja pakolaisstatus: miten maahantulokriisi hallitaan

Laitetaanpa asioita perspektiiviin:

- Kanadassa uusi Justin Trudeaun hallitus otti loppuvuoden aikana 10 000 Syyrian pakolaista ja ottaa 25 000 lisää maaliskuun loppuun mennessä. Siis 35 000 pakolaista välillä lokakuu 2015 - huhtikuu 2016.

- Suomi on ottanut vastaan n 38 000 tp-hakijaa vuoden 2015 aikana. 

Kanadaa kiitellään tästä maailmalla - ja syystäkin! - mutta väestöltään kymmenesosan kokoisen Suomen kiistatta isoa joustovaraa ei juuri noteerata. 

Jotta meillä sisäinen paine asiassa ei räjähtäisi lopullisesti käsiin, hallituksen pitäisi olla mukana ajamassa tiukalla otteella tasapuolista mutta pakollista taakanjakoa EU-maiden välillä; nythän osa maista käyttää piikkilankaa minkäänlaisen solidaarisuuden sijasta ja tp-hakijoiden määrät jakautuvat erittäin epätasaisesti EU:ssa. Hallitus kuitenkin edelleen painottaa jääräpäisesti ps:n hallitusohjelmaan kirjauttamaa jäsenmaiden vapaaehtoisuutta eli toimii Suomen omia intressejä vastaan. Vähän kuin Trumpia kannattava työtön tyhjätasku jenkeissä.

Jopa nyt ehdottaisin, että myrkyllisen ulkomaalaisvastaisen ilmapiirin ja väkivallan uhan ollessa päällä, Suomi a) panostaisi tosissaan turvaa hakevien pakolliseen, tasaisempaan ja ennakoitavampaan jakoon EU:ssa, ja b) Kanadan mallia seuraten ottaisi YK:n pakolaisstatuksen saaneita henkilöitä Lähi-idän pakolaisleireiltä, vaikka sitten jonkin aikaa itsenäisesti Suomeen pyrkivien tp-hakijoiden kustannuksella. 

Koetan tässä samalla haarukoida mittakaavan nopeaa muutosta. Kevätkesällä 2015 EU:ssa oli paniikki, kun alueelle oli tullut noin 40 000 tp-hakijaa. Siis silloin EU tuskaili, miten tällainen yksi väestö-Hyvinkää tai -Järvenpää sijoitetaan Eurooppaan.

Mittakaava on nyt muuttunut ja niin nopeasti, että Suomi tarvitsee viimeinkin siltä oikeastaan koko ajan puuttuneen asiallisen maahanmuuttopoliittisen raamin. Ei mitään rasistista meuhkaa ja uhkaa, vaan viileän, päämäärähakuisen ja faktapohjaisen analyysin perusteella tehdyn toimintaskenarion, jonka pohjalta turvataan niin pakolaisten oikeudet ja suojan saanti, Suomen vastaanotto- ja kotoutuskyky kuin turvallinen ja rakentava ympäristö Suomessa ihan kaikille. Meillä voisi aivan hyvin olla win-win tässä asiassa, mutta sisäpoliittisista syistä tarraudumme lose-lose-skenarioon.

Nykytilanne, jossa hallitus lähinnä seuraa vierestä kun natsit jalkautuvat partioiksi, tp-hakijoiden turhautuminen alkaa tihkua yli ja EU:n raskas tehottomuus epäliberaaleiksi heittäytyneiden jäsenmaiden kuten Unkarin ja Puolan pullikoinnin edessä, syventää kriisiä eikä johda kuin umpikujaan. 

Suomi ei voi ratkaista koko kriisiä, mutta omassa toiminnassaan se voi antaa esimerkkiä muille - jos se vain sitä haluaisi.