Kansalaisaloite.fi-palvelussa on erinomaisesti edenneen avioliittoaloitteen lisäksi tällä hetkellä aktiivisia aloitteita tasan 50. Yksi niistä on toimenpidealoite perustulosta. Sillä on tällä hetkellä vähän yli 14 000 allekirjoitusta, joten matkaa on vielä eduskuntakäsittelyn rajaan eli 50 000 aloitteeseen, tosin aikaakin on elokuun alkuun saakka.
Erityisesti vihreät ja vasurit ovat hellineet perustuloajatusta jo pitkään. Mallin perustelut ovat sellaiset, joita on aika vaikea lähteä noin vaan rajusti vastustamaan: tarkoitus on virtaviivaistaa yksilölle vaikeita ja hallinolle kalliita tukiprosesseja, taata minimitulo elämäntilanteesta riippumatta ja antaa mahdollisuus väliaikaiseen työskentelyyn työttömyys- tai opiskeluaikana ilman pelkoa tukibyrokratian lisääntymisestä ja siitä, että tehty työ laskuttaa itsensä muiden tukien menetyksenä. Harva haluaa paiskia hommia, jos sillä ei ole vaikutusta lompakkoon.
Perustulo antaisi yksilölle liikkumavaraa myös vaikkapa elämäntilanteessa, jossa alan vaihto ja uuden ammattitaidon hankkiminen on tullut syystä tai toisesta ajankohtaiseksi. Kansalaisaloitteen perusteluissa tämä on muotoiltu varsin elegantisti: "Perustulo takaa kattavan toimeentulon kaikille ja kaikissa tilanteissa,
jolloin väliinputoajaryhmiä ei synny, mitä myös eduskunnan
perustuslakivaliokunta on edellyttänyt käsitellessään nykyisen
perustuslain pohjana olevaa perusoikeusuudistusta."
Perustuloa vastustetaan melko rapsakasti keskustaoikeistolaisissa puolueissa. Takana ovat sekä taloudelliset syyt mallia "meillä ei ole tähän varaa" että moraaliset argumentit pohjalta "perustulo merkitsisi monelle lupaa suoranaiseen slarbaamiseen."
Koska pidän perustulomallia kiinnostavana ja humaanina vaihtoehtona ainakin osalle nykyistä hakemus-, tuki- ja etuusviidakkoa, haluaisin yleistajuiset perusteet ja nimenomaan todistusaineiston sen vastustamiselle. Nuo edellisessä kappaleessa kirjatut yleisväittämät ovat tyhjiä niin kauan, kunnes niitä tukemaan esitetään todennettavaa dataa. Tässä valitettavasti törmään tietämättömyyden seinään.
Moraalisen vastustuksen tueksi on vaikea löytää suoraan numeerista tai kvantitatiivista aineistoa, mutta onko vaikkapa jossain toisessa maassa käytössä vastaava järjestelmä? Voidaanko sen maan työllisyys- ja tukitilastoista saada viitteitä perustulon toimivuudesta suuntaan tai toiseen? Lorvitaanko verrokkimaassa enemmän kuin maissa, jossa perustuloa ei ole?
Taloudelliset argumentit luulisi voivan tuoda kylmien numeroiden valoon suht helposti. Tiettyihin tukiin menee nyt X euroa per vuosi ja perustulon lasketut kustannukset, kk-määrän ollessa vakio, ovat Y per vuosi. Mutta eihän se kuitenkaan noin mene. Pelkästään tällä hetkellä toimivan tukihimmelin arvon laskenta lienee karmeaa puuhaa, vaikka palttiarallaa-lukemia voidaankin tuottaa. Se on se perustulon ja sen vaikutusten laskenta, josta ongelmat tulevat.
Voidaan tietysti todeta, että meillä on juuri nyt niin ja niin monta tukia nauttivaa, jotka siirtyisivät perustulon piiriin, ja se maksaisi sitten kaavan "pääluku kertaa perustulon kk-määrä plus perustulon hallinnolliset kustannukset" -mukaisesti. Mutta kun tuossa yhtälössä ei ole mukana sitä isoa pihviä, jota ei itse asiassa voi edes laskea. Tarkoitan sitä, että emme tiedä, kuinka moni lopulta käyttäisi perustuloa väliaikaisesti vaikkapa uskaltaakseen koettaa uranvaihtoa (onnellinen tyyppi uudessa työssä tuottaa enemmän kuin kärvistelevä zombi joka ei uskalla toimia); kuinka moni tekisi enemmän pätkätöitä; kuinka moni todella jäisi kituuttamaan pienellä perustulorahalla sen sijaan että ottaisi itseään niskasta kiinni. Nämä kaikki vaikuttavat ratkaisevasti siihen, mikä perustulon todellinen vaikutus kansantaloudessa olisi.
Koska mallin vaikutusten ja kustannusten arviointi on liki mahdotonta, kaikki osapuolet jäävät tietämättömyyden tilaan, mitä tulee kovaan objektiiviseen evidenssiin. Tällöin päätös pitää tehdä arvopohjalta. Tämän myötä tullaan kysymykseen siitä, voiko nykyisessä Suomessa poliittinen päätöksentekosysteemi tehdä mitään päätöksiä tai ratkaisuja arvopohjalta, vai onko ainoa sallittu päätöksentekoperuste taloudellinen. Jos näin on, silloin puhe poliitikasta pitäisi tyystin lopettaa ja vaihtaa termiä. Miettikää sitä joutessanne.
Itse en tietenkään ota tähän kantaa. Tietoni eivät riitä.
torstai 21. maaliskuuta 2013
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Verisellä ladulla
Päivänä, jolloin aurinko sytyttää hangen sokaisevan kirkkaaksi ja kyynikkokin kokee hetkellisesti että armon mahdollisuus voi olla olemassa, ajattelen hiihtoa. Uusmaalaisen järven jäällä vaivatta liikkuvat hahmot tai liikuntareittejä varten parturoidun metsikön keskellä luonnonhenkien lailla liukuvat olennot ovat vahva todiste siitä, että näissä oloissa hiihto on se asia, joka pitää monet liikkeellä karmeimmankin talven keskellä ja estää heitä vajomamasta kaamosmasennukseen, -dokaamiseen ja -psykoosiin.
Rispektiä siis Suomen Ladulle ja kaikille kuntosivakoijille - teitä on helppo ymmärtää ja huudella teille kannustavaa heijaheijaa täältä makkarista. Mutta kilpahiihto kv-tasolla: dopingit, korkeanpaikanleiritykset, mäkihyppytalkoot, norjalainen passiivisaggressiivisuus veriarvotulosten äärellä? En ymmärrä.
Tai oikeammin, en tiedä. Tietämättömyyteni ulottuu tässä elämänkentässä hyvin laajalle ja syvälle, joten joudun purkamaan aihetta. Huomaatte, että blogissa on kommenttikenttä, jonka kautta voitte valistaa tietämätöntä. Kiitos.
- Miksi kilpahiihdon pitää olla ammattimaista? On varmasti hauskaa ottaa toisista silloin tällöin mittaa talvisessa metsässä ja mennä sen jälkeen saunaan nauramaan ja sadattelemaan sitä kuinka olisin kyllä voittanut ellei Pöntinen olisi juossut ladulla eteen kun se luuli näkevänsä suden Romppasen kylän puolella ja voi sitä Pöntistä heh heh annas vielä yksi kalja. Miksi tämä ei riitä? Miksi pitää hiihtämisestä tehdä ylikansallista kilpavarustelua jossa panoksena oleva seuraavan mc-osakilpailun vähintään pistesija oikeuttaa vaikka minkälaisen epäeettisen hölmöilyn?
- Koska epäeettinen hölmöily näyttää kuuluvan hiihtoon, selittäviä tekijöitä pitää olla. Keksin kolme: lapsellinen voittamisen pakko (“itkettää jos en saa vähintään pronssia”), raha ja kansallinen kunnia. Ne kaikki ovat huonoja syitä. Voittamispakkoinen tarvitsee lähinnä terapiaa, ja fiksumpia kansallisen itsetunnon lähteitä olisivat esim. korkea yleinen koulutustaso, vähemmistöjen tasa-arvoinen kohtelu, innovaatiomyönteinen tietoyhteiskuntapolitiikka ja kansallismaisemien säilyttäminen suht vapaana hypermarketeilta.
Jäljelle jää raha. En voi sanoa siitä mitään, sillä en tiedä, millaiset rahat lajissa liikkuvat. Vaikea uskoa että niillä miljoonaomaisuuksia tehdään kun lajin - puhutaan siis murtomaahiihdosta - näkyvyys on melkoisen rajallinen. Tässä kohdassa törmään tietoni rajallisuuteen ja joudun vaikenemaan.
Enkä kyllä ihan varma ole tuosta kansallisen identiteetin roolistakaan. Ehkä toisen maailmansodan hiihtävät partiot eri osallistujamaissa ovat jättäneet kollektiiviseen eurooppalaiseen alitajuntaan sellaisen jäljen, josta emme ole tietoisia mutta reagoimme siihen kun kauan odotettu sankari saapuu kuviin 6.2 km väliaikapisteeseen ja menee sekunnin kymmenyksellä venäläisen edelle. Ehkä hiihtämiseen liittyy verijälkiä sellaisella tankkaamista ja hemohessiä syvemmällä tasolla, johon terve järki ei ylety ja joka pistää aikuiset ihmiset toimimaan paitsi hölmösti, myös vahingollisesti. En tiedä.
Rispektiä siis Suomen Ladulle ja kaikille kuntosivakoijille - teitä on helppo ymmärtää ja huudella teille kannustavaa heijaheijaa täältä makkarista. Mutta kilpahiihto kv-tasolla: dopingit, korkeanpaikanleiritykset, mäkihyppytalkoot, norjalainen passiivisaggressiivisuus veriarvotulosten äärellä? En ymmärrä.
Tai oikeammin, en tiedä. Tietämättömyyteni ulottuu tässä elämänkentässä hyvin laajalle ja syvälle, joten joudun purkamaan aihetta. Huomaatte, että blogissa on kommenttikenttä, jonka kautta voitte valistaa tietämätöntä. Kiitos.
- Miksi kilpahiihdon pitää olla ammattimaista? On varmasti hauskaa ottaa toisista silloin tällöin mittaa talvisessa metsässä ja mennä sen jälkeen saunaan nauramaan ja sadattelemaan sitä kuinka olisin kyllä voittanut ellei Pöntinen olisi juossut ladulla eteen kun se luuli näkevänsä suden Romppasen kylän puolella ja voi sitä Pöntistä heh heh annas vielä yksi kalja. Miksi tämä ei riitä? Miksi pitää hiihtämisestä tehdä ylikansallista kilpavarustelua jossa panoksena oleva seuraavan mc-osakilpailun vähintään pistesija oikeuttaa vaikka minkälaisen epäeettisen hölmöilyn?
- Koska epäeettinen hölmöily näyttää kuuluvan hiihtoon, selittäviä tekijöitä pitää olla. Keksin kolme: lapsellinen voittamisen pakko (“itkettää jos en saa vähintään pronssia”), raha ja kansallinen kunnia. Ne kaikki ovat huonoja syitä. Voittamispakkoinen tarvitsee lähinnä terapiaa, ja fiksumpia kansallisen itsetunnon lähteitä olisivat esim. korkea yleinen koulutustaso, vähemmistöjen tasa-arvoinen kohtelu, innovaatiomyönteinen tietoyhteiskuntapolitiikka ja kansallismaisemien säilyttäminen suht vapaana hypermarketeilta.
Jäljelle jää raha. En voi sanoa siitä mitään, sillä en tiedä, millaiset rahat lajissa liikkuvat. Vaikea uskoa että niillä miljoonaomaisuuksia tehdään kun lajin - puhutaan siis murtomaahiihdosta - näkyvyys on melkoisen rajallinen. Tässä kohdassa törmään tietoni rajallisuuteen ja joudun vaikenemaan.
Enkä kyllä ihan varma ole tuosta kansallisen identiteetin roolistakaan. Ehkä toisen maailmansodan hiihtävät partiot eri osallistujamaissa ovat jättäneet kollektiiviseen eurooppalaiseen alitajuntaan sellaisen jäljen, josta emme ole tietoisia mutta reagoimme siihen kun kauan odotettu sankari saapuu kuviin 6.2 km väliaikapisteeseen ja menee sekunnin kymmenyksellä venäläisen edelle. Ehkä hiihtämiseen liittyy verijälkiä sellaisella tankkaamista ja hemohessiä syvemmällä tasolla, johon terve järki ei ylety ja joka pistää aikuiset ihmiset toimimaan paitsi hölmösti, myös vahingollisesti. En tiedä.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Tyhjän tekstin tulkinnasta
"Pienten parannusten polku tunnetaan kaikkialla maailmassa. Japanilaiset kutsuvat menetelmää nimellä kaitzen, Meksikossa se on Siempre Mejor.
Aina parannetaan, kun voidaan. Välillä on pakko muuttaa aikaisempia tapoja toimia, ja tämä voi johtaa vaikeuksiin. Mutta on uskallettava yrittää ja on uskallettava epäonnistua. Freedom to fail.
Innovointi on tiukassa sidoksessa ongelmiin. Mitä suuremmat ongelmat, sen suurempi tarve on luovalle ajattelulle. Mutta ellei ongelmia tunnisteta, ei niitä voida myöskään ratkaista. Niinpä on kyettävä näkemään piilotettuja asioiden hahmoja, syy- ja seuraussuhteita.
Kaikki asiat on välillä rikottava, jotta ne voidaan rakentaa uudelleen. Toteuttamaan paremmin sitä tarkoitusta, jonka vuoksi ne on alun perin tehty. Tai jättää rakentamatta, jos perustetta ei enää ole. Kestävään kasvuun voidaan päästä, mikäli kyetään näkemään niiden tekijöiden olemassaolo ja vaikutus, jotka Suomeen vaurautta ja elinvoimaa tuottavat. Sekä kehittämään niitä.
Tiedätkin jo, miten."
Tuo teksti on Perussuomalaisen päätoimittajan Matias Turkkilan, ex-hommaforumgurun, kirjoittama Sininen kirje (NYT-liite 15.3.2013). Sinisiä kirjeitä on yhteensä neljä, yksi per ajattelija. Niiden pitäisi vastata kysymykseen, miten Suomi pelastetaan konkurssilta. Todellinen tarkoitus on sekä irvailla Himaselle että asettaa laadullisia kysymyksiä siitä, millaista viisautta saa 700 tonnilla versus tässä tapauksessa 17 eurolla. Kuten NYT-liitteessä lähes aina, näppärää ideaa seuraa latteahko lopputulema.
Turkkilan teksti on kuitenkin kiintoisa, koska se on niin poikkeuksellisen tyhjä. Siitä ei todellakaan voi sanoa mitään järkevää. Täysin konteksteista vapaana ja ilman yhtään tekstin itsensä ulkopuolelle osoittavaa viittausta ei voida tietää, mitä Turkkila tarkoittaa piilotettujen asioiden hahmoilla, kaikkien asioiden rikkomisella tai "niillä tekijöillä, jotka tuottavat Suomeen vaurautta ja elinvoimaa".
Jos tekstillä on aiottu viestiä yhtään kirkasta ajatusta, se on täydellisen epäonnistunut. Voihan olla, että kirjoittaja onkin itse asiassa pyrkinyt jo perinteiseen PS-tapaan ironisoimaan Himasen tyyliä, tehden sen siten, että tekstiä ei tunnista ironiaksi ennen kuin kirjoittaja itse sen sellaiseksi ilmoittaa.
Kryptinen loppukaneetti avaa mahdollisuuden tulkita teksti Turkkilan itsensä kautta, koska ne, jotka tuntevat hänen taustansa, osaavat täyttää tyhjät kohdat. Hommalaisen diskurssin raamiin sjoitettuna teksti onkin aika helppolukuinen. Jos maahanmuuttoa ei tunnisteta ongelmaksi, sitä ei voida ratkaista ongelmana sinänsä. Jos mokuttajien ja femakoiden salaliiton piilovaikutusta asioihin ei nähdä, yhteiskunnan todelliset syy-seuraussuhteet jäävät pimentoon. Kehitysapujärjestelmä pitää lakkauttaa jotta se voidaan korvata yksityishenkilöiden vapaaehtoisilla eurolahjoituksilla. Kantasuomalaiset luovat itse vaurautensa ja elinvoimansa. Ja koska me tunnemme Turkkilan, voimme noinkin tyhjästä tekstistä tietää, miten Suomi pelastuu.
Mutta enhän minä tiedä, olenko oikeassa. Voi olla, että tulkintani on täysin paranoidi ja katteeton, koska kirjoittajan taustasta ei voi aukottomasti johtaa yksittäisen tekstin tulkintaa. Mutta miksi Matias ei voi sanoa asiaansa auki? Sitäkään en tiedä.
Voin kyllä arvailla, miksi, mutta en tietää.
Aina parannetaan, kun voidaan. Välillä on pakko muuttaa aikaisempia tapoja toimia, ja tämä voi johtaa vaikeuksiin. Mutta on uskallettava yrittää ja on uskallettava epäonnistua. Freedom to fail.
Innovointi on tiukassa sidoksessa ongelmiin. Mitä suuremmat ongelmat, sen suurempi tarve on luovalle ajattelulle. Mutta ellei ongelmia tunnisteta, ei niitä voida myöskään ratkaista. Niinpä on kyettävä näkemään piilotettuja asioiden hahmoja, syy- ja seuraussuhteita.
Kaikki asiat on välillä rikottava, jotta ne voidaan rakentaa uudelleen. Toteuttamaan paremmin sitä tarkoitusta, jonka vuoksi ne on alun perin tehty. Tai jättää rakentamatta, jos perustetta ei enää ole. Kestävään kasvuun voidaan päästä, mikäli kyetään näkemään niiden tekijöiden olemassaolo ja vaikutus, jotka Suomeen vaurautta ja elinvoimaa tuottavat. Sekä kehittämään niitä.
Tiedätkin jo, miten."
Tuo teksti on Perussuomalaisen päätoimittajan Matias Turkkilan, ex-hommaforumgurun, kirjoittama Sininen kirje (NYT-liite 15.3.2013). Sinisiä kirjeitä on yhteensä neljä, yksi per ajattelija. Niiden pitäisi vastata kysymykseen, miten Suomi pelastetaan konkurssilta. Todellinen tarkoitus on sekä irvailla Himaselle että asettaa laadullisia kysymyksiä siitä, millaista viisautta saa 700 tonnilla versus tässä tapauksessa 17 eurolla. Kuten NYT-liitteessä lähes aina, näppärää ideaa seuraa latteahko lopputulema.
Turkkilan teksti on kuitenkin kiintoisa, koska se on niin poikkeuksellisen tyhjä. Siitä ei todellakaan voi sanoa mitään järkevää. Täysin konteksteista vapaana ja ilman yhtään tekstin itsensä ulkopuolelle osoittavaa viittausta ei voida tietää, mitä Turkkila tarkoittaa piilotettujen asioiden hahmoilla, kaikkien asioiden rikkomisella tai "niillä tekijöillä, jotka tuottavat Suomeen vaurautta ja elinvoimaa".
Jos tekstillä on aiottu viestiä yhtään kirkasta ajatusta, se on täydellisen epäonnistunut. Voihan olla, että kirjoittaja onkin itse asiassa pyrkinyt jo perinteiseen PS-tapaan ironisoimaan Himasen tyyliä, tehden sen siten, että tekstiä ei tunnista ironiaksi ennen kuin kirjoittaja itse sen sellaiseksi ilmoittaa.
Kryptinen loppukaneetti avaa mahdollisuuden tulkita teksti Turkkilan itsensä kautta, koska ne, jotka tuntevat hänen taustansa, osaavat täyttää tyhjät kohdat. Hommalaisen diskurssin raamiin sjoitettuna teksti onkin aika helppolukuinen. Jos maahanmuuttoa ei tunnisteta ongelmaksi, sitä ei voida ratkaista ongelmana sinänsä. Jos mokuttajien ja femakoiden salaliiton piilovaikutusta asioihin ei nähdä, yhteiskunnan todelliset syy-seuraussuhteet jäävät pimentoon. Kehitysapujärjestelmä pitää lakkauttaa jotta se voidaan korvata yksityishenkilöiden vapaaehtoisilla eurolahjoituksilla. Kantasuomalaiset luovat itse vaurautensa ja elinvoimansa. Ja koska me tunnemme Turkkilan, voimme noinkin tyhjästä tekstistä tietää, miten Suomi pelastuu.
Mutta enhän minä tiedä, olenko oikeassa. Voi olla, että tulkintani on täysin paranoidi ja katteeton, koska kirjoittajan taustasta ei voi aukottomasti johtaa yksittäisen tekstin tulkintaa. Mutta miksi Matias ei voi sanoa asiaansa auki? Sitäkään en tiedä.
Voin kyllä arvailla, miksi, mutta en tietää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)