Kun Sipilän Juha puhetta pitämään lähti

Kirjoitan tätä kolme tuntia ennen kuin Juha Sipilä tekee historiaa. Toisen kerran elämäni aikana valtion johtotehtävissä oleva henkilö ottaa Ylen kanavia haltuunsa puhuakseen kansalle vakavista asioista. Esko Aho teki samoin, nykyhetkeä vastaavissa tunnelmissa vuonna 1993, tosin ilman isompaa vaikutusta.

Sipilä pelaa tänään erittäin korkeilla panoksilla. Hallituksen pakottavien lakien suunnitelma on jakanut kansan melko jyrkästi ja ilmapiiri politiikan ja talouden kentällä on karmea. Asettumalla tulilinjalle pääministeri ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, ja epäonnistuessaan vaarantaa hallituksensa ja ehkä jopa yhteiskuntarauhan.

Sipilä voi epäonnistua kahdella tavalla. Käskyttämällä ja vaatimalla nielemään hallituksen toimet sellaisenaan hän polttaa kaikki sillat työntekijä- ja ehkä myös työnantajajärjestöihin. Seurauksena on holtiton lakkosyksy, jonka seuraukset ovat katastrofaaliset. Hallitus menettää luottamuksensa ja maa ajautuu uusiin vaaleihin talouskaaoksen keskellä.

Toinen, paljon miedompi tapa kompastua, on pitää nollapuhe, jossa kerrataan kaikki kahden viikon aikana jo kuultu ilman mitään uutta kulmaa. Luottamus hallitukseen ei lisäänny, ay-liike ei näe syytä pehmentää otteitaan ja nykytila jatkuu, päättyäkseen jossain vaiheessa epäluottamuslauseäänestyksen pihaukseen.

Ainoa tapa, jolla Sipilä voi voittaa, on tuoda pöydälle jokin uusi kortti, jolla jumiutuneeseen peliin saadaan rakentavasti uusia sääntöjä, joiden puitteissa pattitilanne aukeaa. Lisäksi tämä pitää tehdä tavalla, jossa ei ole mitään alentuvaa tai falskia ja joka ei sorsi ketään.

Miten tämä menee, nähdään kohta. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa muutaman päivän päästä, kun yllätyspuheen vaikutukset ovat nähtävissä.

Godspeed, Juha. Don’t fuck this up.

Pintanaarmua syvemmältä

Taas sai huomata että pimennysverhon takanahan sitä ihminen elää. Kun hallitus julkisti alkuviikolla työelämän kurjistuslistansa, minä katsoin sen kerran läpi ja huokaisin helpotuksesta. Suurin osa tiukennuksista kun ei koske minua millään tavoin. Virkahommia tekevää eivät hetkauta ylityö- ja sunnuntailisien leikkuut, ja 38 päivää vuosilomaa on minustakin liikaa, tältä pitkälomalaiselta sen saa kyllä leikata siihen kuuteen viikkoon. Sillä pärjää.

En kehunut leikkuritoimia julkisesti, mutta ymmärsin niitä jossain määrin. Enkä yhtään tykännyt, että koko ay-liike tuntui reagoivan joko turhan nopealla instant-raivolla (SAK) tai hieman säälittävällä "ei me tarkoitettu sitä oikeesti, voidaanko vielä leikkiä yhdessä pliis?" -jutulla (STTK ja Akava). Missä analyysi, missä vaihtoehdot?

Viikon mittaan kun juttelin ihmisten kanssa ja kuuntelin talousviisaita, aloin tajuta, että ei tässä olekaan kyse mistään yksittäisistä trimmauksista työehtoihin. Opin, että minulla on ollut vakavia tietovajeita koskien mm. seuraavia asioita:

- Sunnuntailisän leikkaaminen 25 % ja ylityökorvauksen leikkaaminen 50 % voi vaikuttaa kosmeettiselta mutta tarkoittaa esimerkiksi keskipalkkaisen sairaanhoitajan kk-ansioihin todella rajua pudotusta pysyvästi. 

Ks esim http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015090920320486_uu.shtml

- Hallituksen tarjoamaa "pakottava lakia" kaikesta päätellen sovelletaan yleensä kansallista vakautta uhkaavan kriisin oloissa. On kyseenalaista, onko nollatason kasvu ja valtion velkaantuminen tässä kriteerissä. 

Ks esim http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/super-arvohallitus-kyykyttaa-naisia-sairaita-ja-perheita-hyttysta-ammutaan-tykilla/5302312, jossa SuPerin pj Silja Paavola: "Jos käytetään pakottavaa lainsäädäntöä, silloin pitäisi olla poikkeustila kuten maailman pankkien romahdus tai massiivinen luonnonkatastrofi kuten tsunami."

- Tiukennuslakeihin pätisi todennäköisesti tulkinta, että ne ilmaisevat työsuhteen ominaisuuksien maksimitason, eivät minimitasoa, kuten työlainsäädäntö yleensä tekee. Siis työnantaja ei saisi maksaa enempää ylitöistä kuin sen 50 % nykytasosta, vaikka haluaisi. Tälle kritiikkinä mainostoimisto Kaiku (kapitalistinen toimija jos mikä) julkaisi nopeasti omat, hallitukselle vastakkaiset kustannuskilpailuteesinsä: http://kaikuhelsinki.fi/fi/blogi/parannamme-kustannuskilpailukyky%C3%A4mme

- Hallitus ilmoitti selvittäneensä, että tiukennuslait ovat sekä perustuslain että YK:n työjärjestö ILO:n vaatimusten mukaisia. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kummassakin kohdassa hallituksen näkemys saattaa olla hyvinkin kyseenlainen ja kiistettävissä. SDP vie lait ILO:n asiantuntijoille ja eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee lait omalta kantiltaan lähiaikoina. 

Ks esim http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1441858377315

- Sixten Korkman, johon uskon talousasioissa kuin Lasse Vireniin pitkillä ratamatkoilla, ilmaisi vahvan skeptisyytensä pakettia kohtaan A-Studiossa 9.9. Korkmanin mukaan pitkä palkkamaltti eli tulevina vuosinakin jatkuvat nollalinjan palkankorotukset toimisivat paremmin ja kivuttomammin kustannuskilpailukyvyn kohentamisessa. Korkmanin mukaan hallituksen usein viittaamat kilpailijamaat Saksa ja Ruotsi kokevat koko ajan 5-7 prosentin palkankorotuksia, eli Suomi saa niiden etumatkaa kiinni työn kustannuksissa tekemättä yhtään mitään. Ei tarvita kuin vähän aikaa, jos työn kustannuksista todella on kyse. 

Ks http://areena.yle.fi/1-2449628

Summa summarum: tunnustan, että en tiennyt tiistaina tarpeeksi ja nyt perjantaina totean, että oli tämä hallituksen veto faktojen valossa lopulta varsin härski. 

Mutta nyt: ay-liikkeellä ja oppositiolla on nähdäkseni todistustaakka. Sipilä antoi kaksi viikkoa aikaa tehdä parempi ratkaisuesitys. Jättäkää ne yleislakkohöpinät ja keittäkää ideakahvit. Vahvat sellaiset, kiitos. Hop hop.

Petturin palkka ja vajaa puolitoista espoollista ihmisiä: havaintoja perussuomalaisesta maailmankuvasta kriisiajan keskellä

Lopulta asiat menivät siihen jamaan, että oli pakko kirjoittaa se Pitkä Postaus.

Olen useamman vuoden ajan sekä täällä somen ihmemaassa, livekeskusteluissa että kotisohvan pohjalla kritisoinut perussuomalaisia. Viime aikoina olen somessa jakanut ja kommentoinut heitä koskevia ja heidän arvojaan käsitteleviä uutisjuttua niin isolla höyryllä, että määrä on varmasti ollut kohtuuton.

Anteeksi, että olen viime ajat vaikuttanut somessa maaniselta yhden asian ihmiseltä. Anteeksi, että olen poliittisena eläimenä syyllistynyt siihen, jota vastapuolessa halveksin: keskittynyt kritisoimaan, ironisoimaan ja mollaamaan silloinkin, kun pitäisi kehittää ratkaisuja.

Miksi näin on minullekin käynyt? 

Tämä hetki ajassa ainakin on poikkeukselline: vaalit, turvapaikanhakijakriisi, Kreikka, Immonen, Jyväskylä, Suomen Vastarintaliike, Putkosen lista, Suomen Kuvalehden teettämän kyselyn tulokset, joiden mukaan noin joka 7. suomalainen on vanhan koulun pesunkestävä rasisti, ja keskeisten uutismedioiden päätös sulkea maahanmuutoa koskeva verkkokommentointi liian härskiksi käyneen vihapuheen takia.

Lopullinen katalyytti tämän kirjoittamiselle tapahtui elokuun lopulla.  Kotikaupunkini jokavuotisessa syyskesän kansanjuhlassa myytiin eräästä kojusta perinteisten suomifinlandleijonankuva-paitojen vieressä t-paitoja, joissa oli piirroskuva tiiliseinää vasten seisovasta miehestä, jonka silmät on peitetty punaisella liinalla. Kuvan yläpuolella on teksti "Petturin palkka on kuolema".

Tähän, rakkaat ystävät, olemme tulleet armon vuonna 2015.

Jos liberaalin mielenrauha ei tästä kaikesta järky niin mistä sitten? Kun Saksaan 1,5 vuotta sitten työn perässä muuttanut ystäväni kysyy minulta facessa että "mitä helvettiä siellä Suomessa oikein tapahtuu?", voi sentään kokea, että ei tämä kaikki vain minun pääni sisällä tapahdu.

Koetan nyt purkaa tähän keskeisiä tuntojani ja myös rationaalisia argumentteja, joiden valossa katson, ei vain poliittisen, vaan koko yhteiskuntamme henkisen tilan vajoamista narrilaivan kallistuessa äärioikealle laidalleen. Yritän perustella, miksi PS ei ole minulle vain poliittisen erimielisyyden vaan syvemmän yhteiskunnallisen ja eettisen huolen aihe.

Luku 1: "Yhtenäiskulttuuri"

Olli Immonen ilmoitti taannoin PS:n mediatilaisuudessa (ns. "Työmiehen tuumaustunti"), että hänen mielestään "yhtenäiskulttuurin varaan rakentuva yhteiskunta on parempi, turvallisempi ja vakaampi kuin monikulttuurinen." (useissa uutiskanavissa siteerattu 26.8.)

Jos maailman kaikki valtiot asetetaan turvallisuusrankingin mukaiseen järjestykseen, Immosen mielipide jää nimenomaan mielipiteeksi. Selviää nimittäin, että yhtenäiskulttuurilla - jos sellaista voidaan edes määrittää - ei ole mitään tekemistä, hyvää tai pahaa, usealla muuttujalla arvioidun kokonaisturvallisuuden kanssa. Global Peace Index 2014:ssa sekä top 20 että bottom 20 sisältävät maita, joiden voidaan katsoa olevan "kulttuurisen yhtenäisyyden" jatkumon vastakkaisilla laidoilla. Katsokaa itse:

TOP 20

ICE, DEN, NZ, AUT, SWI, FIN, CAN, JAP, BEL, NOR, CZH, SWE, IRE, SLO, AUS, BHU, GER, POR, SVK, NED

BOTTOM 20

EGY, IND, GUI-BIS, LEB, YEM, ZIM, ISR, COL, NIG, RUS, N. KOR, PAK, DEM.REP.CON., CENT.AFR.REP., SUD, SOM, IRQ, S.SUD, AFG, SYR

(https://en.wikipedia.org/wiki/Global_Peace_Index)

Jos joku tuosta osaa osoittaa, että monokulttuuri aiheuttaa parempaa yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta kuin usean kulttuurin yhtäaikainen eläminen samassa valtiossa, niin silvuplee vaan. Olen avoin havainnoille.

Yhtenäiskulttuurin käsite, jonka varaan Immonen tuntuu laskevan hyvin paljon omaa uskottavuutaan, on muutenkin epämääräinen. Otan kolme esimerkkiä.

a) Olin vuonna 1990 ensi kertaa Torontossa. Pian saapumiseni jälkeen istuin jo pubissa juttelemassa musasta ja kyselemässä Kanadan asioista samanikäiseltä 20jotain-kaverilta, taisi olla sekin opiskelija. Tuli siinä mieleen, että minulla ja tällä hepulla on paljon enemmän puhuttavaa ja ehkä muutenkin yhteistä kuin minulla ja vaikka saarijärveläisellä maanviljelijällä tai porilaisella satamatyöntekijällä tai kemiläisellä perushoitajalla, etenkin jos erilaiset ikätekijät otetaan mukaan. Olinko jo silloin piilevä uhka yhtenäiskulttuurille?

b) Suomen romantisoidussa menneisyydessä tehdasduunarit ja patruunat varmaankin edustavat sitä yhtenäiskulttuuria, jota Immonen ihailee. Tosiasia on kuitenkin se, että patruunat ja duunarit elivät täysin eri kulttuureissa, joita määrittivät varakkuus, koulutus, toisinaan kieli, poliittiset suunnat, ruokakulttuuri, asumismuodot, vapaa-ajan harrastukset, käytännössä erilainen asema lain ja sen valvonnan edessä, ja niin edelleen.

Ainoa yhtenäiskulttuuri näille ryhmille oli yhteinen ja sanaton sopimus siitä, että ne kukaan ei oikeasti oleta, että duunarit ja herrat eläisivät jotenkin samojen sääntöjen ja velvoitteiden puitteissa. Siis elettiin ikään kuin monikulttuurissa, yhteisellä sopimuksella.

c) Kun israelilainen Orphaned Land käy Tuskassa soittamassa juutalais-arabialaiseen musiikkiin perustuvaa metallia ja saa kotimaisen metallikansan pomppimaan ja laulamaan mukana, onko ilmassa uhkaa yhtenäiskulttuurille? Kun lestadiolaistaustainen nuori kiinnostuu vaikka yliopistolla buddhalaisuudesta elämänasenteena, onko yhtenäiskulttuuri vaarassa? Tai kun lapsi katsoo Miyazakin "Henkien kätkemää" ja sen seurauksena tietää japanilaisista kameista enemmän kuin kalevalaisista hahmoista, onko Suomi taas vaarassa?

Miten meidän oikein pitäisi elämämme järjestää, jotta perussuomalaisten ajama yhtenäiskulttuuri ei olisi vaarassa? Vastaus olisi erittäin kiintoisa, jos sellaista ikinä saa.

Luku 2: "Vanhan koulun rasismi" ja moderni ksenofobia

Suomen Kuvalehti julkaisi 28.8.2015 ilmestyneessä numerossaan Taloustutkimuksella teettämänsä rasisimikyselyn tulokset. SK ei tietenkään kysynyt "oletko rasisti?" vaan teki neljä kysymystä, jotka menivät suoraan rasistisen teorian ytimeen. Käytännössä niissä kysyttiin, oletko sitä mieltä että keskenään olennaisesti erilaiset ihmisrodut ovat biologinen fakta ja ovatko mustat valkoisia tyhmempiä.

Nämä ovat äärivanhanaikaisia ja raakoja "vanhan koulun" eli 1900-luvun alkupuolen rasismin perusasioita, joiden pitäisi olla jo historian romukopassa; nykyrasistinen puhekin keskittyy mieluummin kulttuuriin kuin biologiaan (se tosin kohtelee kulttuuria ikään kuin se olisi biologinen olio). Tästä huolimatta, ja juuri näillä museaalisilla kriteereillä, joka seitsemäs suomalainen on rasisti, kun SK asiaa kysyi. Ei siis mikään termeillä saivarteleva maahanmuuttokriitikko vaan pesunkestävä, maailmankuvallinen, kovan linjan kukluxklan-rasisti. Se Tornion vastaanottokeskuksessa 29.8.2015 liehunut natsi-Saksan lippu ei ehkä sittenkään ollut niin iso ylläri kuin se olisi voinut olla.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että faktoilla argumentoitu puhe maahanmuuttajien osaamisen hyödyntämisestä (esim syyrialaisissa turvapaikanhakijoissa ja pakolaisissa on paljon koulutustaustaa) on vanharasistisen maahanmuuttonuivan korvissa täysin hyödytöntä höpinää, samoin kuin huolehtiminen siitä, että Suomessa *syntyneitä* ulkomaalaistaustaisia ei kohdeltaisi enää mamuina (asennevinouma, joka johtaa erilaisten todellisten ongelmien noidankehään).

Se on hyödytöntä siksi, että suomalaisten vanhan koulun aitorasistien, joista PS:n nuiva siipi pitkälti koostuu, maailmankuvassa "eteläiset kansat" ovat geneettisesti kerta kaikkiaan kykenemättömiä omaksumaan koulutusta ja toimimaan tuottavasti. Siksi satsaukset maahanmuuttajaperheiden nuorten koulutukseen ja kielikursseihin ovat rahan haaskausta ja sitä kuuluisaa "hyysäystä". Logiikka on etelävaltioiden  1800-luvun orjaisäntien logiikkaa: koska ne eivät kuitenkaan oppisi, on vain humaania ja armeliasta säästää nämä puolitaitoiset opetukselta ja oppikirjoilta ja kielikursseilta.

Tähän oletukseen liittyy, ja siitä osin nousee, Jussi Halla-Ahon määritelmä ihmisarvosta:

"Jos väitetään, että kaikki ovat samanarvoisia, väitetään samalla, että ihmisen arvo tunnetaan ja se voidaan mitata. Ellei sitä voida mitata, ei voida todentaa, miten paljon kullakin yksilöllä on sitä. Mikään ulkoa (taivaasta) tuleva ominaisuus ihmisarvo ei voi olla, tai ainakaan sitä ei voida sellaiseksi osoittaa, koska sitä ei ole kirjoitettu tähtiin, vesiin eikä kallioihin... Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo." 

(Tämä lyyrisen ilmaisuvoimainen sitaatti löytyy googlettamalla useasta aineistosta verkossa)

Halla-Ahon argumentin loppukaneetti siis tarkoittaa sitä, ettäe ihmisen arvo on tasan se määrä taloudellista tai välineellistä hyvää, jonka hän tuottaa, eikä mitään muuta. Koska vanharasistisen maailmankuvan mukaan muut kuin valkoiset eivät edes kykene tuottamaan riittävästi "instrumentaalista arvoa", keskustelu monikulttuurisesta Suomesta ja kotouttamisesta nuivalaisten kanssa käy jo lähtökohtaisesti täysin mahdottomaksi.

Käsitteenmäärittelyn kannalta on toki kiintoisaa, että Halla-Aho asettaa juuri mitattavuuden ihmisarvomuotoilunsa kärkeen. Emme pysty mittaroimaan myöskään kateutta, rakkautta, myötätuntoa, uskonnollista kokemusta tai vihaa, mutta emme kiistä näitä. Ihmisarvoa pystymme mallintamaan parhaiten empatian kautta, asettumalla toisen asemaan. Tähän aitorasisti ei tietenkäään edes pyri, koska se merkitsisi hänelle itsensä alentamista, joka on kristillisen etiikan keskellä ja herrakansa-ajattelun polaarinen vastakohta.

Kun äärikonservatiiviset piirit USA:ssa reagoivat 1950-luvulla rockmusiikkiin "kommunistien juonena, jolla valkoinen nuoriso alennetaan neekerin tasolle", kyse oli juuri tästä: pelosta, että kosketus rinnakkaiseen kulttuuriin voisi johtaa eläytymiseen ja empatiaan - yhteisen ihmisarvon kokemukseen.

Tätä jaettua kokemusta minkään sukupolven rasisti ei voi pitää tervetulleena, koska se vetää kerralla maton koko maailmankuvarakennelman alta. Ei ole sattumaa, että juuri nyt sarkastinen puhe vesitakseista ja elintasosurffareista on noussut esille. Muodostamalla puheen avulla groteskeja, absurdeja mielikuvia turvapaikanhakijoista ja pakolaisista, puheen kohteiden ihmisyys haudataan ja varsin tehokkaasti estetään tiukka faktapohjainen keskustelu siitä eteenpäin - kerran annettu stigma luo vahvan tunneleiman, josta kohde ei itse voi rimpuilla irti, etenkään jos ei ole itse siellä missä puhe tapahtuu.

Kyse on dehumanisaatiosta, epäinhimillistämisestä, joka on tuhansia vuosia ollut kaikkien vihollis- ja demonisointikuvien varassa elävien järjestelmien oleellinen polttoaine. Se oli natsismin operatiivisessa ytimessä, enkä pidä sattumana sitä, että Immosen johtama Suomen Sisu -järjestö piti vuosien ajan sähköistä kirjastoa, johon oli koottu rasistisen rotuoppien kirjallisuuden greatest hits -kokoelma sekä natsi-Saksan rotukirjoittajilta että samanhenkisiltä muualta maailmasta. (ks. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-sisun-kirjastossa-natseja-ja-rotuoppeja-kirjalista-oli-naiivi-ja-epaonnistunut-ajatus/5261542)

Mutta palataan vielä hetkeksi Immosen fb-kirjoitukseen ja kotimaisen äärioikeiston retoriikkaan. Kun Immonen puhuu lukuisista vihollisista, jotka elävät monikulttuurisuuden rumassa kuplassa, hän ei tarkoita ensi sijassa maahanmuuttajia vaan Suomen ns. vihervasemmistoa. Tälle "suvaitsevaistolle" on mm. Immosen fb-sivun kommenteissa tarjottukin jos jonkinlaista niskalaukausta ja joukkohautoja.

Ja kun Immoselta, Hakkaraiselta tai aiemmin Hirvisaarelta on lähtenyt julkirasistisia ja/tai -fasistisia kommentteja, PS puolueena on kärkihenkilöidensä kautta moittinut möläyttäjää lähinnä väärän kanavan tai sananmuodon käytöstä. Milloin ei pidä olla kännissä facebookin äärellä yöllä, milloin pitäisi käyttää muuten vain harkintaa siinä miten sanansa laittaa, ja milloin opetellaan median kanssa toimimista, kuten PS:n kesäpäivillä juuri äsken, elo-syyskuun vaihteessa.

Kertaakaan PS:n puoluejohto ei kuitenkaan ole tarttunut ns. möläytysten kovaan sisältöän. Se ei ole yllättävää, sillä tuo sisältö on pitkälle linjassa puolueen kantojen kanssa. Se on muotoiltu jyrkemmin, mutta sen substanssi on sama. Ei puolue voi rankaista kovin pahasti siitä, että joku ajaa puolueen asiaa vähän väärin sanankääntein.

On hyvä muistaa, että Halla-Aho on vuosien mittaan blogissaan spekuleerannut - aina hypoteettisesti, tietenkin - niin homon ampumisella kuin sillä mahdollisuudella, että pohjoismainen demari on se universumin alhaisin  nilviäinen. Vanharasisimin rinnalla suomalaisessa äärioikeistossa onkin vahvistunut yleinen ksenofobia eli kaiken vieraan tai vieraaksi koetun pelko.

Tähän liittyvät PS:n vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmassa olleet kirjaukset kansallisen taiteen edistämisestä ja ei-kansallisen, kosmopoliittiseksi luonnehdittavan taiteen tukien poistamisesta. Aihetta käsiteltiin tuolloin mediassa laajasti enkä pureksi sitä tässä sen enempää. Totean vain, että tietystä höpsöydestään huolimatta tuo kirjaus on nähtävä osana syvempää ja tietoisempaa ksenofobista maailmankuvaa, jossa keltaisia kuutioita esittävät taulut tai allegoriset videoteokset ovat paitsi turhakkeita, myös uhka yhteiskunnan vakaudelle.

Tämä on tuttu ilmiö USA:n uskonnollisesta ja äärimmäisestä oikeistosta ja sen kohteeksi käy oikeastaan ihan kaikki mikä ei ole äärioikeaa: ay-liike, feministit, homot, Mapplethorpin valokuvat, juutalaiset, ympäristöliike, vegaanit, kettutytöt ja susien suojelijat, aurinkopaneelit ja liberaalit tutkijat sekä Yleisradio.  Professori Alf Rehn totesikin huvittuneena kesällä 2015 että "Perussuomalaisten tulkinnan mukaan Björn Wahlrooskin on vihervassari".

Tämä on se osa nykyhetken kotimaista fasismia, joka ilmenee alussa kuvatussa "petturin palkka on kuolema" -paidassa. Teloitettavana kuvassa on valkoinen mies, joka on "petturi", oletettavasti jollain tavalla valkoisen miesvallan ihanteet pettänyt henkilö. Lista syistä, joiden nojalla nykynatsit laittaisivat ihmisiä seinää vasten, on yleistyneestä ksenofobiasta johtuen loputon.

Suomalaisen äärioikeiston vihollinen #1 ei kenties olekaan enää musta mies, vaan vihreitä äänestävä valkoinen nainen, joka kuuluu SPR:ään, seurustelee kurdin kanssa, ei syö lihaa ja koettaa tutkimustyöllään tuottaa neutraalia tietoa kansanryhmien tilanteista Suomessa.

Luku 3: Pieni välisoitto, eli, tosiasioiden merkityksestä

Elokuun viimeisellä viikolla 2015 PS:n Laura Huhtasaari, Kok:n Ben Z., vihreiden Ville Niinistö ja vasureiden Paavo Arhinmäki kävivät melko luokattoman väittelyn A-Studion suorassa lähetyksessä. Kukaan ei ollut puolelleen kunniaksi ja anti jäi köyhäksi.

Yksi asia kuitenkin tarttui korvaan. Niinistö kritisoi maahanmuuttokriitikoita perättömien ja vääristelevien väitteiden ja heittojen ahkerasta viljelemisestä julkisessa keskustelussa ja toivoi, että edes perusasiat tarkistettaisiin ennen kuin aletaan huudella.

Laura Huhtasaaren vastaus oli kiinnostava. Hän esitti kolme argumenttia:

1. Kukaan ei koskaan muista kaikkea täsmällisesti; ihmisen muisti on epätäydellinen ja virheitä tulee.

2. Pitäisikö tämän takia kieltää spontaani väitteiden esittäminen? Ainahan faktat voi korjata jälkikäteen, jos tarvetta ilmenee.

3. Perussuomalaisessa retoriikassa kärjistetään ja provosoidaan toisinaan tahallisestikin, jotta saataisiin keskustelua aikaan (samoina päivinä Sampo Terho totesi että PS "venyttää tahallisesti poliittisen korrektiuden rajoja").

Näppärää, ja selittää aika pitkälle sitä verbaalista ja retorista taitoluistelua, johon PS puolueena alkaa olla varsin erikoistunut. Jos Huhtasaaren argumentit purkaa, niin 

1. on niin yleinen itsestäänselvyys, että Niinistön kritiikkiin se ei vastaa (eikä ole selitysvoimainen tässä kontekstissa muutenkaan)

2. ohittaa siveästi sen hyvin tiedetyn seikan, että stigmaa tai väärää tietoa on käytännössä mahdotonta poistaa kun se on kerran tehty (ja moniko meistä lukee huolella HS:n "oikaisuja"-palstan?)

3. aiheuttaa jatkokysymyksen, millainen yhteiskunta meistä on tullut, jos ainoa tapa aloittaa keskustelu on ärsyttäminen ja loanheitto, ja ovatko nämä ne oikeat keskustelun moodit, joilla tilannetta tehdään paremmaksi?

Huhtasaaren vajaan minuutin mittainen kommentti Niinistölle on lajinsa muotovalio edustaja: muodollisesti ok, pinnalta uskottava, sisältä silkka väistöliike. Väistelyn ja sivuun ohjaamisen strategia on muutenkin tyypillinen puolueelle, joka on nopeasti muuttanut asumustaan vapaan letkauttelun niityiltä hallitusvastuun tarkasti kalustettuun edustusasuntoon. Vähän kuin maahanmuutttajan housuissa olisi.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090120281831_uu.shtml

Luku 4: Tulva, vyöry ja Islanti

Kesän 2015 aikana kärjistynyt pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilanne Euroopasssa jää historiaan. Katastrofi kertoo sekä kriisialueiden surkeasta lähihistoriasta että EU:n täydellisestä kyvyttömyydestä estää ja yhteisesti hoitaa naapurialueella tapahtuvaa tragediaa.

Tätä kirjoittaessani Saksa ja Islanti ovat avanneet ovensa turvapaikanhakijoille ja Ruotsi pitää oveaan edelleen auki. Samalla Baltian ja itäisen Euroopan maat, Unkari etunenässä, tekevät kaikkensa pitääkseen oven kiinni. Muut EU-maat asettuvat näiden välille, kuitenkin enemmän Saksan päähän janaa.

Suomessa asiasta on käyty hallituksen sisäistä mutta hyvin julkista kissanhännänvetoa. Perussuomalaiset ovat perustelleet  kielteistä kantaansa taloudella, hallitusohjelmalla, kuntien itsehallinnolla (kuntaa ei saisi velvoittaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon toisin kuin Ruotsissa) ja niin edelleen.

Kertaakaan PS ei puolueena ole sanonut, että motiivina olisi yksinkertaisesti halu pitää arabit ja afrikkalaiset poissa Suomesta - tämä on selkeästi tunnustettava. Samalla voidaan kuitenkin viitata aiemmin siteeraamaani Sampo Terhon lausuntoon siitä, että PS tietoisesti "venyttää poliittisen korrektiuden rajoja". Sallimalla ja edistämällä leimaavan, vähättelevän ja dehumanisoivan puheen käyttöä maahanmuuttoasioissa, PS on mahdollistanut kesän 2015 kriisistä puhumisen vähättelevästi ja välttelevästi.

Juuri Sampo Terho antoi HS:lle elokuun lopulla lausunnon, jossa hän toisti vastustavansa turvapaikanhakijoiden jakamista EU-maiden kesken. Terho vetosi Dublin-sopimukseen ja sanoi mieluummin allokoivansa lisää rahaa Italiaan ja Kreikkaan, jotta nämä maat voisivat pitää niihin Välimereltä saapuneet turvapaikanhakijat alueellaan päästämättä heitä toisiin EU-maihin.

Käytännössä Terho siis haluaa rahoittaa prosessin, jossa kaksi EU-jäsenvaltiota alkavat harjoittaa suurisuuntaista "säilövää" pakolaisleiritoimintaa ilman aikomusta kotouttaa, integroida jne. Hinta olisi huima, mutta ilmeisesti Terho mieluummin kaivaa kuvetta kuin näkee syyrialaisia Keuruulla. Esitys kuvastanee myös Terhon suhdetta Välimeren pohjoisrannan maihin, joihin hän jättäisi likaisen työn, jotta meidän ei tarvitsisi siihen ryhtyä.

Erityisen kummallista tässä on se, että perussuomalaisessa maailmassa ollaan valmiita käyttämään rahaa siihen, että kodeistaan paenneet ihmiset eivät tekisi mitään - eivät etenkään hakeutuisi työhön tai opintoihin. Tämä on polaarinen vastakohta vaikkapa Kanadan mallille, jossa vastaanotettavat ihmiset ajetaan tehokkaan kotiutusmankelin läpi, jotta tulijat saataisiin äkkiä tukien saajista veronmaksajiksi. Koneisto maksaa, mutta vielä enemmän se maksaa itsensä takaisin.

Selitys löytynee aiemmin käsitellyistä vanharasistista asenteista: jos lähtökohtaisesti uskotaan, että tietyn etnisyyden ihmiset eivät tule koskaan olemaan tuottavia, ja että he lisäksi vaarantavat oletetun rodullisen puhtauden, näiden ihmisten passiivivarastoinnista Euroopan reunoille tosiaan kannattaa maksaa. Muutenhan touhussa ei olisi pienintäkään järkeä. Eikä siinä olekaan, minkä näkee suoraan Kanadan malliin vertaamalla.

Kuinka paljon säilöntätilaa sitten tarvittaisiin ja kuinka monelle ihmiselle? Paitsi perussuomalaiset, myös muut, lähinnä konservatiiviset, puolueet Suomessa ja EU-maissa käyttävät rutiininomaisesti sanoja "tulva" ja "vyöry". Tähän mennessä vuoden 2015 aikana turvapaikanhakijoina EU-alueelle on tullut kriisialueilta, pääosin Syyriasta ja Irakista, noin 300 000 ihmistä. Luku on suuri, mutta se on välttämättä suhteutettava mittakaavoihin.

Tuo määrä on:

- noin 1,3 Espoota tai noin 1,6 Turkua

- noin kymmenen Kangasalaa

- kolme Glastonburyn musiikkifestivaalin yhden päivän yleisömäärää

- 0,04 prosenttia Euroopan koko väestöstä.

Tämäkö on koko Euroopan sekoittava tulva tai vyöry? Tämäkö saa EU:n maiden välit jäätymään, Unkarin käyttäytymään lähes psykoottisesti, Baltian maat laittamaan ovet täysin kiinni ja suomalaisten pikkupaikkakuntien asukkaat heiluttamaan "painukaa ...uun" -banderolleja? Tämäkö yhden suurehkon eurooppalaisen kaupungin määrä sotaa pakenevia ihmisiä saa osan suomalaisista käyttäytymään niin, että maata kesän aikana kiertänyt keskustan Annika Saarikko sanoo (Politiikkaradio 3.9.) että ei enää tunnista tätä maata ja sen ihmisiä? Mitä osalle Eurooppaa on tapahtunut?

Korostan: osalle Eurooppaa. Kaiken tämän keskellä Ruotsi pitää edelleen ovia auki, Saksa on avannut ovensa apposen ammolleen ja islantilaiset ovat käynnistäneet väestön kokoon nähden valtavan kansanliikkeen turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseksi: Guardian uutisoi 1.9. että lyhyessä ajassa 12 000 islantilaista (viisi prosenttia väestöstä, vastaava määrä Suomessa olisi 270 000) on allekirjoittanut vetoomuksen vastaanottomäärien lisäämiseksi, ja näistä monet ovat luvanneet majoittaa turvapaikanhakijoita koteihinsa, kunnes pysyvämpiä ratkaisuja löytyy.

Oma tietoni ei riitä arvioimaan, mistä nämä kaikki jyrkät erot maiden kesken johtuvat. Talous ja vauraus/niukkuus selittävät jotain, mutta eivät kaikkea. Viisaammat selvittävät aikanaan.

Luku 5: Työvoima, kristityt ja Niskavuoren Abdul

Kesällä 2015 Eurooppaa ravistelee turvapaikanhakijakriisi, johon maat eivät löydä yhteistä toimintatapaa. Suomessa tavoitteellinen julkinen keskustelu niin maahanmuutosta yleensä kuin turvapaikanhakijoista erityisesti on käynyt mahdottomaksi. Debatti on lähtenyt faktojen tarkastelun ja rationaalisen, myötätuntoisen ratkaisun etsimisen raiteelta pelon ja vihan täyttämäksi alkuhuudoksi. Keskustelun sijasta järkevään ajatteluun pyrkivät käyvät lähinnä julkista monologia, koska vastapuoli on liian kaukana varsinaista dialogia ajatellen.

Samaan aikaan Suomi ja moni muu maa ikääntyy. Kun kirjoitan tätä, olen tuskallisen tietoinen siitä, että jos selviän vanhusikään saakka, meitä ikäihmisiä on aivan liikaa työikäiseen väestöön nähden. Minua, meitä ja meidän asioitamme ei vanhuudessamme hoida kukaan, koska väestöpyramidimme on kääntynyt päälaelleen. Ellei uutta työvoimaa tule jostain.

Ainoa tapa saada nopeasti lisää työvoimaa markkinoille on maahanmuutto. Tätä ratkaisua vastustetaan kovasti, ja erityisen kovasti vastustetaan sitä, että mahdolliset maahanmuuttajat olisivat niitä, joita tänäänkin 3.9.2015 näimme tv-uutisissa: syyrialaisia, nuorehkoja, koulunsa käyneitä, useassa tapauksessa koulutettuja ja englannintaitoisia ihmisiä, yleensä muslimimiehiä. Heitä, työmarkkinoille aika valmista väestöä, ei Suomeen haluta, vaan jos jotain pitää alistua Syyriasta ottamaan niin kristittyjä naisia ja lapsia, siis PS:n mielestä.

Kristityt naiset ja lapset ovat Syyriassa ja Irakissa vähemmistön vähemmistöjä, joilla ei yleensä ole lainkaan niitä työmarkkinavalmiuksia kuin edellä mainituilla miehillä. Kummallista kyllä, englantia puhuvien nuorten miesten maahantuloa vahvimmin vastustavat ne, joiden maailmassa ihmisarvo halla-aholaisittain ymmärrettynä on yhtä kuin yksilön taloudellinen tuottavuus. Miksi he sitten mieluummin ottaisivat Suomeen paljon vahvemmin yhteiskunnan tuista riippuvaisia ihmisiä kuin potentiaalisia duunareita? En tosiaankaan tiedä.

Katsotaan vielä vähän tarkemmin sitä, että Halla-Aho ja Soini ovat esittäneet, että jos ketään otamme kriisialueilta turvaan, niin alueen (Syyria ja Irak) kristittyjä, koska ISIS joukkomurhaa nimenomaan kristittyjä, ja kristittyjen on helpompi asettua Suomeen kuin islaminuskoisten.

Molemmat ovat niin tökeröitä manipulaation yrityksiä, että en edes pahastuisi, ellei aihe olisi näin traaginen. 

Ensiksi: ISIS pyrkii alueelliseen valtaan, ja sen takia sen ensijainen maali ovat kerettiläisinä pitämänsä shiiat ja maltilliset sunnit, siis toiset muslimit. Nämä ryhmät ovat selkeästi suurin Isiksen maalitauluna pitämistään ryhmistä. Kristityt ja muut ovat toki kohteita ja heitä Isis murhaa joukoittain - siinä missä kaikkia muitakin, jotka edes teoriasaa eivät mahdu järjestön sairaaseen käsitykseen elinkelpoisuudesta. 

Ks. http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/03/what-isis-really-wants/384980/

Toiseksi: Väite siitä, että Lähi-Idän kristyt olisivat tänne tullessaan jotenkin "kotoisempia" ja tutumpia meille kuin saman alueen muslimit, on reipasta puutaheinää. Asut, kieli, yleiskulttuuriset tavat, ruokalajit, musiikki jne ovat pitkälle yhteisiä alueen kristityille ja muslimeille, eikä mitään nopeasti havaittavaa eroa ole. Umaaya Abu-Hanna lähti Suomesta rasismiin kyllästyneenä muutama vuosi sitten - tiesitkö sinä, että hän on kristitty? Tiesivätköhän hänelle hyvää yksisuuntaista menomatkaa toivottaneet nettikansalaiset?

Väestörakenne muuttuu Suomessa pahaksi. Samaan aikaan muualla ihmiset tarvitsevat turvaa, rauhaa ja työtä. Meidän on oltava selvillä maailman ja oman maamme faktoista luulojen sijasta ja luotava näissä oloissa uusia mahdollisuuksia itsellemme ja muille. Se on vain rationaalista.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

Toimimalla oikein nostamme vielä Niskavuorenkin kuopan reunalta. Sen tietää jopa Lindellin Tommi, jonka tarinalle Niskavuoren Abdulista annan siunatuksi lopuksi viimeisen sanan: www.youtube.com/watch?v=vEatHLC0DnU 

28.8.-5.9.2015

*****

Epilogi

Viimeisiä rivejä kirjoittaessani tuli tietoon, että pääministeri Sipilä on asettunut vahvasti ja julkisesti monikulttuurisen Suomen taakse ja luvannut perheensä vähän käytössä olevan Kempeleen-talon turvapaikanhakijoiden käyttöön ja kehottanut kaikkia avustustalkoisiin. 

Tarina sai siis uuden ja valoisamman käänteen juuri kun olin julkaisemassa tätä tekstiä. Nähtäväksi jää, miten PS hallituspuoleena toimii jatkossa näissä asioissa. Tässä vaiheessa se jää tietämättömyyden pimennysverhon taakse.

(Toistaiseksi) viimeiset sanat yhteiskuntasopimuksesta

Muutama pointti siltä varalta, että ette eilen ja aamulla saaneet tarpeeksenne vielä yhteiskuntasopimuksen kaatumisesta.

1. Yhteiskuntasopimus Sipilän mallilla ei kattanut yhteiskuntaa eikä ollut sopimus. Sen oikea nimi olisi ollut työmarkkinasuostumus, koska siinä työnantajat ja hallitus kysyivät palkansaajaliitoilta, suostutteko tähän laatimaamme prosessiin, jossa näillä ja näillä toimilla työvoimakustannuksia lasketaan viidellä prosentilla. Koska sopimuksen sisällöstä ei neuvoteltu eikä työmarkkinoiden ulkopuolelta kutsuttu ketään prosessiin, kyseessä ei olisi voinut olla yhteiskuntasopimus. Tästä syystä ex-sovittelija Salonius moitti eilen Sipilää tuotteen myymisestä väärällä brändillä alun alkaen, niin sanoakseni.

2. Prosessin sakkaamisen jälkeen Sipilä ja Stubb ovat mutisseet muista toimenpiteistä. Pääministeri on viitannut "5-8 aiemmin mainittuun" vaihtoehtoon, joskin kukaan ei tunnu tietävän mihin pm viittaa, ja puhunut myös noin sadan lisätoimen listasta mutta ei kerro mitä listalla on. Ulkoministeri totesi että sopimuksen kaatuminen on huono juttu ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta - mikä on pekkaspäivien ja Putinin yhteys, en tiedä. 

3. Kaikesta hönkää se, että hallitus on pelannut yhtä jätkäparia varmana siitä että sillä on voittava käsi. Tietenkään mitään Plan B:tä ei hallituksella ollut, kuten ei Suomessa yleensäkään (ks edellinen postaukseni). Olen hämmästynyt siitä, että tällä arroganssilla ylipäätään lähdettiin pelikentälle. Luulisi bisnesmies Sipilän tietävän, että ruotsalaisen menestyksen salaisuus on se pitkäpiimäinen diskuteeraaminen ja fika-taukojen pitäminen; kaikkia kuullaan, kaikki saavat osansa lopputulokseen ja kaikki sitoutuvat. Tätä oltiin ehkä jo oppimassa Suomessa, mutta jostain kumman syystä Sipilä halusi palauttaa management by perkeleen huonojen aikojen keinoksi. "When in panic, tell everyone to fuck off?" Jep jep.

4. Minäkin halusin laajan työelämäsopimuksen. Minulta saisi nipistää vähän, voisin luopua parista arkipyhästä ja antaisin ehkä 20 % lomarahastani yhteiseen kassaan. Olisin hyväksynyt suurimman osan Sipilän tarjouksesta - en kaikkea - mutta en tällä tavalla.

Minä olen maltillinen ja sopuhakuinen ihminen, joka ymmärtää että kun on tiukkaa ja asioista halutaan keskustella, on syytä tulla vastaan ja kuunnella kaikki argumentit. Olen kaukana vanhan liiton ay-juntasta ja olen niissä asioissa lähinnä tapauskovainen joka ei kirkossa käy. Mutta vapaata kansalaista ja hänen luottamushenkilöitään ei tosta vaan lähestytä valmis sopimuspohja kädessä ja pyydetä nimeä alle. Aivan kuten valtiota ei johdeta kuin osakeyhtiötä. Niin kivalta kuin suora käskeminen voikin välillä tuntua.

Pelon varjoista ja seurauksista

Tämän aamun (20.8.) hesarissa on oikein hyvä juttu Suomen taantuman syvyydestä ja sitkeydestä, ks.

http://www.hs.fi/talous/a1439958763726. Usean asiantuntijan voimin analysoidaan tilannetta, ja mielestäni nappiin. Samassa lehdessä, en muista onko jopa samassa jutussa, tulee esiin myös vanha lempiaiheeni, Suomen vientisektorin hirveä kapeus ja nyt myös vanhakantaisuus.

Asiantuntijakommenteissa korostuu nyt vihdoin sekin, että lamamme on myös, ellei jopa ennen muuta, korvien välistä sorttia. Ja sehän on ihan selvääkin, koska elinkeino- ja vientimaailmojen jumahtaminen noin vuoteen 2005 kielii juuri siitä, että ajatus ei kulje, silmät eivät näe, fiilistä ei ole, suuta kuivaa, hiljainen apeus ja merkityksettömyyden tunne hiipii puseroon eikä mikään oikein tunnu miltään. Menepä näillä eväille globaaliin kisaan.

Vaan ei tämä ainoastaan EK:n ja työnantajien synti ole. Suomea yhteisönä (en sano kansana koska "kansa" on täysin fiktiivinen olio) riivaa syvälle mennyt ja syvältä myös kumpuava pelko, tai oikeammin pelkojen risukimppu. Suomessa pelätään epäonnnistumista, konkurssia, kasvojen menettämistä, väärää säveltä laulukokeessa, huonoa ääntämistä, sateista kesää, äänekkäitä naapureita, valtion velkaa, EU:ta, Venäjää, Yhdysvaltoja, punavihreää suvaitsevaistoa, perussuomalaisia fasisteja, suomenruotsalaisia pankkiireja, metsäsuomalaisia juntteja, Weekend-festivaalin volyymiä, väärää pukeutumista oikeassa tilaisuudessa, pallon tuhrimista omaan maaliin lisäaajalla, ilmastonmuutosta, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarkoitettu cleantechiä ja mustaa miestä.

Ennen kaikkea täällä pelätään mustaa miestä. Tajusin tämän äsken aivan uudella syvätarkkuudella. Kiitän tästä Kaarina Hazardia, joka radion Pöyreä pöytä -talkshowssa (lempiradio-ohjelmani, muuten) kertoi, että kun muutama päivä sitten Helsingin fillarimarssissa oli nahisteltu bussikuskin ja fillaristien kesken, tilanteesta otettuja kuvia oli kiertänyt somessa. Isänmaalliset piirit olivat luupin kanssa tarkastelleet kuvissa vilahtavaa bussikuskin käsivartta arvioidakseen, oliko kuskin iho ja karvoitus suomalaisen keskivaalean tummemmalla puolella.

Ja siinä on teille se syy, jonka takia me olemme yhteisönä halvaannuksen tilassa. Olemme kauhuissamme koko maaailmasta ja sen muutoksista. Oma, monessa kohdassa traaginen, historiamme on runnellut identiteettimme yhteisen kerroksen niin huonoon happeen itsetunnon osalta, että kaikki on meille uhka. Kun ruotsalainen viettää kansallispäivää, se korkkaa skumpan ja rallattelee. Meillä joko vedetään ykköset päälle ja mennään turvamiesten vartioimien ovien taakse (promillen murto-osa väestöstä), vedetään lätkäkamat niskaan ja koetetaan käydä edellisten kimppuun (pienempi promillen murto-osa) tai seurataan viestimistä molempia edellisiä (kaikki muut). Vapautunutta iloa ei löydy edes sinä päivänä vuodesta kun siihen olisi eniten aihetta.

Kun kaikki on uhka, mikään ei ole turvallista. Ulos pelottaa mennä ja ennen pitkää varjot alkavat pidentyä ja äänet kuiskia ihan oman kodinkin oloissa. Siinä mielentilassa innovaatiot, tulevaisuudenusko ja kansainvälinen verkottuminen ovat hieman haastavia asioita.

Menneisyys, verinen ja julmakin, on tässä tilassa suotavampi kuin nykyisyys ja siitä avautuva tulevaisuus. Aku Louhimies ohjaamassa uutta Tuntematonta Suomen satavuotissynttäreille on tämän taudin keskeinen kuva.

Lisäksi olemme päättäneet, että paha ei asu meissä. Se asuu aina Toisissa. Valkoisen väkivaltarikosta selittää satunnainen perhetausta tai mielenhäiriö, mamun samaa rikosta ihonväri, geenit ja uskonto.

Suomessa asuvan yhteisön keskimääräisessä älyssä ja kyvyissä ei ole mitään vikaa. Tällä maailmankolkalla ollaan ihan yhtä hyviä kuin missä muualla tahansa. Mutta pelko ja uhkien tunto kahlitsee ja vääristää tunteemme ja ajatuksemme. Ennen kuin astumme historian varjoista, karistamme fobiamme ja uskallamme katsoa eteenpäin, emme pääse eteenpäin.

"Take a walk outside myself

In some exotic land

Greet a passing stranger

Feel the strength in his hand

Feel the world expand

I feel my spirit resist

But I open up my fist

Lay hand over hand over

Hand over fist"

- Rush / Neil Peart: Hand Over Fist

Juhanan lipsahdus

Herkullinen A-Studio tänä iltana. Toimitus oli koostanut vuoden 1991 hallitus- ja devalvaatiokriisiatä mainion koosteen, jonka valossa oli kiintoisaa nähdä, miten 1:1-suhteessa nykydiskurssit ovat tuohon aikaan.

Esko Aho nähtiin puhumassa yhteiskuntasopimuksesta - siis 1991! - ja harmittelemasssa sitä etttä vienti ei vedä koska työn kustannuksia ei saada kevennettyä. Tuolloin talous oli kaatunut Neuvostoliiton, kuten nyt Nokian, mukana. Harvojen munien samaan koriin pistämisen virhe on tehty kahteen kertaan runsaassa 20 vuodessa.

Suomen politiikan ja talouden koneiston oppimiskyky näyttää tässä valossa hitaahkolta.

Mutta ohjelman isoin juttu tuli lähetyksen loppuosassa, jossa Timo Harakka ja Juhana Vartiainen debatoivat tästä uudesta yhteiskuntasopparista. JV puolusti sitkeästi kun TH hyökkäsi ja syytti. Kunnes ihme - JV:n pokka petti.

Harakka oli jankuttanut työajan pidentämisen kritiikkiä ja tuottavuus/työtunnit-skepsistä niin sarjatulella, että Vartiainen puuskahti lopulta että "työaikapuhehan on kiertotie, kun me halutaan puhua työvoimakustannusten alentamisesta."

Teatterin ja kielipelin avoin paljastaminen hätkäytti jopa ex-toimittaja Harakan, jolta ei mitään terävää palautuspalloa tullut. Hetki oli hieno: hallituksen talouskärki toteamassa suorassa lähetyksessä että iskusanat ovat tosiaan vain iskusanoja, joiden avulla koetetaan keventää ihmisten palkkapusseja. 

Se oli arvokas juttu, koska nyt tiedämme mistä yhteiskuntasopparin yhteydessä todella neuvotellaan. Ja kyllä siitä saa ja pitääkin neuvotella, mutta olisi reilua ja oikein sanoa ruma sana niin kuin se on.

Maailman parantamista pro bono

On jo parin viikon ajan pitänyt kirjoittaa tarkemmin Immosen,  kansalliskiihkon, fasismin, rasismin ja ksenofobian suhteista. Ne kun eivät ole niin yksioikoisia kuin luulisi; käsitteiden määrittely kuumenneessa sanasodassa olisi ollut paikallaan. Mutta kun viisaammmat, Jari Tervoa myöten, ovat jo sanoittaneet tuota insidenttiä aivan riittävästi, ei minulla ole syytä laittaa lusikkaa soppaan sen enempää.

Sen sijaan pari sanaa tämän päivän (17.8.) piilouutisesta. Timo Soini on ulkoministerin roolissa nimittänyt Pekka Haaviston erityisedustajakseen, jonka tehtävänä on toimia rauhan edistämiseksi Afrikan maissa, eritoten itäisen ja pohjoisen Afrikan turbulenteilla alueilla. 

Propsit Espoon isolle pojalle rajan ylittämisestä arkkivihollisen puolelle; Haavistoa parempaa tähän hommaan tuskin löytyy. Tilanteessa on kuitenkin yksi erikoinen piirre: Haavisto tekee tätä uutta tehtävää kansanedustajan toimen ohessa ja täysin ilman erillistä korvausta.

Jos oikein kettumainen haluaisi olla, voisi sanoa, että Soini tässä demonstroi perussuomalaisen kehitysmaapolitiikan ydinpiirteitä: pyritään ehkäisemään pakolaisuutta suoraan kriisialueilla ja tehdään se erittäin pienellä resurssilla eikä käytetä siihen ainuttakaan veroeuroa. Onnistuessaan tehtävässään Haavisto tulisi todistaneeksi, että - presto! - köyhimpien maiden tilanteiden helpottamiseen ei tosiaan tarvita yhtään rahaa!

No, en ole niin kettumainen että sanoisin noin. Sen sijaan toivotan Pekka Haavistolle parasta menestystä vaativassa tehtävässä. Mahdollisen onnistumisen myötä Suomi-kuvakin voisi siinä pikkuisen siistiytyä.