Suuren tv- ja radiopuheen jälkeen, 1. päivä

(Piti kirjoittaa vasta muutama päivä puheen jälkeen, jotta puheen vaikutuksista voisi sanoa jotain. Mutta koska hetki on historiallinen, en malta olla leikkimättä live action -kenttäreportteria. Fasten your seat beats, it's going to be a bumpy write.)

17.9.2015, 11 tuntia p-hetkestä

Tutkijat ovat pettyneitä, minä olen pettynyt, uutismedia on pettynyttä. Ei uusia rationaalisia avauksia, ei tunteikasta vetoamista, ei kohonnutta kriisitunnelmaa. Se tunne, kun odotettu hetki olikin juuri täsmälleen sellainen kuin odotettiin. Edes twitter ei räjähtänyt.

Indikaattori: taloustutkija Mika Pantzar sanoi ennen puhetta Ylellä, että ehkä pääministeri esittääkin jonkin uuden avauksen tai myöntää että tuli vähän turhaan hosuttua, otetaan nyt uudelleen neuvotteluaikaa. Tämä on indikaattori siksi, että se oli huumoria jolle muut Pyöreän pöydän panelistit hörähtivät. Puheen toteuma suhteessa tähän:  ks. "antikliimaksi" wikipediasta. 

On tosin niinkin, että puhujan ja puheen antiklimaattisuus oli niin korkeaa tasoa, että se alkoi olla jo klimaattista. Jopa arvostettu Helsingin Sanomat käytti puhetta kommentoidessaan pelättyä sanaa ’teleprompteri’, jota saa samassa tekstikappaleessa pääministerin ja tasavallan presidentin kanssa käyttää vain kriisiolosuhteissa. MOT.

Puheen jälkeen studiossakin kaikki toimivat odostusten mukaan. Lauri jörö, Jyri arrogantti, päätoimittajat hallittuja, Ville hymyilevästi ja Antti tosikosti kriittinen. Eihän näistä saa edes humoristista, pakinatyylistä kirjoitelmaa.

Illan ainoa todellinen pihvi: espoolaiset kätilöt, joiden mukaan duunari osallistuu kyllä talkoisiin, jos talkoot ovat reilut kaikille. Niinpä - mitäs tuosta pitempiä puheita pitämään, pääministeri tai kukaan muukaan. 

Paitsi että huomenna taas pidetään, koska on mielenilmauspäivä. Se on päivä, jolloin palkansaajat ilmaisevat mielensä hallitukselle, joka jo tietää, mikä se mieli on, asioista, jotka hallituksen pääministeri kävi juuri tv:ssä kertomassa sadatta kertaa, vaikka palkansaaja ne jo tiesi. Alan ymmärtää, miksi maailmalla suomalaisia pidetään ei-niin-ihan-ykkösparhaina viestijöinä.

Kun Sipilän Juha puhetta pitämään lähti

Kirjoitan tätä kolme tuntia ennen kuin Juha Sipilä tekee historiaa. Toisen kerran elämäni aikana valtion johtotehtävissä oleva henkilö ottaa Ylen kanavia haltuunsa puhuakseen kansalle vakavista asioista. Esko Aho teki samoin, nykyhetkeä vastaavissa tunnelmissa vuonna 1993, tosin ilman isompaa vaikutusta.

Sipilä pelaa tänään erittäin korkeilla panoksilla. Hallituksen pakottavien lakien suunnitelma on jakanut kansan melko jyrkästi ja ilmapiiri politiikan ja talouden kentällä on karmea. Asettumalla tulilinjalle pääministeri ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, ja epäonnistuessaan vaarantaa hallituksensa ja ehkä jopa yhteiskuntarauhan.

Sipilä voi epäonnistua kahdella tavalla. Käskyttämällä ja vaatimalla nielemään hallituksen toimet sellaisenaan hän polttaa kaikki sillat työntekijä- ja ehkä myös työnantajajärjestöihin. Seurauksena on holtiton lakkosyksy, jonka seuraukset ovat katastrofaaliset. Hallitus menettää luottamuksensa ja maa ajautuu uusiin vaaleihin talouskaaoksen keskellä.

Toinen, paljon miedompi tapa kompastua, on pitää nollapuhe, jossa kerrataan kaikki kahden viikon aikana jo kuultu ilman mitään uutta kulmaa. Luottamus hallitukseen ei lisäänny, ay-liike ei näe syytä pehmentää otteitaan ja nykytila jatkuu, päättyäkseen jossain vaiheessa epäluottamuslauseäänestyksen pihaukseen.

Ainoa tapa, jolla Sipilä voi voittaa, on tuoda pöydälle jokin uusi kortti, jolla jumiutuneeseen peliin saadaan rakentavasti uusia sääntöjä, joiden puitteissa pattitilanne aukeaa. Lisäksi tämä pitää tehdä tavalla, jossa ei ole mitään alentuvaa tai falskia ja joka ei sorsi ketään.

Miten tämä menee, nähdään kohta. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa muutaman päivän päästä, kun yllätyspuheen vaikutukset ovat nähtävissä.

Godspeed, Juha. Don’t fuck this up.

Pintanaarmua syvemmältä

Taas sai huomata että pimennysverhon takanahan sitä ihminen elää. Kun hallitus julkisti alkuviikolla työelämän kurjistuslistansa, minä katsoin sen kerran läpi ja huokaisin helpotuksesta. Suurin osa tiukennuksista kun ei koske minua millään tavoin. Virkahommia tekevää eivät hetkauta ylityö- ja sunnuntailisien leikkuut, ja 38 päivää vuosilomaa on minustakin liikaa, tältä pitkälomalaiselta sen saa kyllä leikata siihen kuuteen viikkoon. Sillä pärjää.

En kehunut leikkuritoimia julkisesti, mutta ymmärsin niitä jossain määrin. Enkä yhtään tykännyt, että koko ay-liike tuntui reagoivan joko turhan nopealla instant-raivolla (SAK) tai hieman säälittävällä "ei me tarkoitettu sitä oikeesti, voidaanko vielä leikkiä yhdessä pliis?" -jutulla (STTK ja Akava). Missä analyysi, missä vaihtoehdot?

Viikon mittaan kun juttelin ihmisten kanssa ja kuuntelin talousviisaita, aloin tajuta, että ei tässä olekaan kyse mistään yksittäisistä trimmauksista työehtoihin. Opin, että minulla on ollut vakavia tietovajeita koskien mm. seuraavia asioita:

- Sunnuntailisän leikkaaminen 25 % ja ylityökorvauksen leikkaaminen 50 % voi vaikuttaa kosmeettiselta mutta tarkoittaa esimerkiksi keskipalkkaisen sairaanhoitajan kk-ansioihin todella rajua pudotusta pysyvästi. 

Ks esim http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015090920320486_uu.shtml

- Hallituksen tarjoamaa "pakottava lakia" kaikesta päätellen sovelletaan yleensä kansallista vakautta uhkaavan kriisin oloissa. On kyseenalaista, onko nollatason kasvu ja valtion velkaantuminen tässä kriteerissä. 

Ks esim http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/super-arvohallitus-kyykyttaa-naisia-sairaita-ja-perheita-hyttysta-ammutaan-tykilla/5302312, jossa SuPerin pj Silja Paavola: "Jos käytetään pakottavaa lainsäädäntöä, silloin pitäisi olla poikkeustila kuten maailman pankkien romahdus tai massiivinen luonnonkatastrofi kuten tsunami."

- Tiukennuslakeihin pätisi todennäköisesti tulkinta, että ne ilmaisevat työsuhteen ominaisuuksien maksimitason, eivät minimitasoa, kuten työlainsäädäntö yleensä tekee. Siis työnantaja ei saisi maksaa enempää ylitöistä kuin sen 50 % nykytasosta, vaikka haluaisi. Tälle kritiikkinä mainostoimisto Kaiku (kapitalistinen toimija jos mikä) julkaisi nopeasti omat, hallitukselle vastakkaiset kustannuskilpailuteesinsä: http://kaikuhelsinki.fi/fi/blogi/parannamme-kustannuskilpailukyky%C3%A4mme

- Hallitus ilmoitti selvittäneensä, että tiukennuslait ovat sekä perustuslain että YK:n työjärjestö ILO:n vaatimusten mukaisia. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kummassakin kohdassa hallituksen näkemys saattaa olla hyvinkin kyseenlainen ja kiistettävissä. SDP vie lait ILO:n asiantuntijoille ja eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee lait omalta kantiltaan lähiaikoina. 

Ks esim http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1441858377315

- Sixten Korkman, johon uskon talousasioissa kuin Lasse Vireniin pitkillä ratamatkoilla, ilmaisi vahvan skeptisyytensä pakettia kohtaan A-Studiossa 9.9. Korkmanin mukaan pitkä palkkamaltti eli tulevina vuosinakin jatkuvat nollalinjan palkankorotukset toimisivat paremmin ja kivuttomammin kustannuskilpailukyvyn kohentamisessa. Korkmanin mukaan hallituksen usein viittaamat kilpailijamaat Saksa ja Ruotsi kokevat koko ajan 5-7 prosentin palkankorotuksia, eli Suomi saa niiden etumatkaa kiinni työn kustannuksissa tekemättä yhtään mitään. Ei tarvita kuin vähän aikaa, jos työn kustannuksista todella on kyse. 

Ks http://areena.yle.fi/1-2449628

Summa summarum: tunnustan, että en tiennyt tiistaina tarpeeksi ja nyt perjantaina totean, että oli tämä hallituksen veto faktojen valossa lopulta varsin härski. 

Mutta nyt: ay-liikkeellä ja oppositiolla on nähdäkseni todistustaakka. Sipilä antoi kaksi viikkoa aikaa tehdä parempi ratkaisuesitys. Jättäkää ne yleislakkohöpinät ja keittäkää ideakahvit. Vahvat sellaiset, kiitos. Hop hop.