Taakanjako ja pakolaisstatus: miten maahantulokriisi hallitaan

Laitetaanpa asioita perspektiiviin:

- Kanadassa uusi Justin Trudeaun hallitus otti loppuvuoden aikana 10 000 Syyrian pakolaista ja ottaa 25 000 lisää maaliskuun loppuun mennessä. Siis 35 000 pakolaista välillä lokakuu 2015 - huhtikuu 2016.

- Suomi on ottanut vastaan n 38 000 tp-hakijaa vuoden 2015 aikana. 

Kanadaa kiitellään tästä maailmalla - ja syystäkin! - mutta väestöltään kymmenesosan kokoisen Suomen kiistatta isoa joustovaraa ei juuri noteerata. 

Jotta meillä sisäinen paine asiassa ei räjähtäisi lopullisesti käsiin, hallituksen pitäisi olla mukana ajamassa tiukalla otteella tasapuolista mutta pakollista taakanjakoa EU-maiden välillä; nythän osa maista käyttää piikkilankaa minkäänlaisen solidaarisuuden sijasta ja tp-hakijoiden määrät jakautuvat erittäin epätasaisesti EU:ssa. Hallitus kuitenkin edelleen painottaa jääräpäisesti ps:n hallitusohjelmaan kirjauttamaa jäsenmaiden vapaaehtoisuutta eli toimii Suomen omia intressejä vastaan. Vähän kuin Trumpia kannattava työtön tyhjätasku jenkeissä.

Jopa nyt ehdottaisin, että myrkyllisen ulkomaalaisvastaisen ilmapiirin ja väkivallan uhan ollessa päällä, Suomi a) panostaisi tosissaan turvaa hakevien pakolliseen, tasaisempaan ja ennakoitavampaan jakoon EU:ssa, ja b) Kanadan mallia seuraten ottaisi YK:n pakolaisstatuksen saaneita henkilöitä Lähi-idän pakolaisleireiltä, vaikka sitten jonkin aikaa itsenäisesti Suomeen pyrkivien tp-hakijoiden kustannuksella. 

Koetan tässä samalla haarukoida mittakaavan nopeaa muutosta. Kevätkesällä 2015 EU:ssa oli paniikki, kun alueelle oli tullut noin 40 000 tp-hakijaa. Siis silloin EU tuskaili, miten tällainen yksi väestö-Hyvinkää tai -Järvenpää sijoitetaan Eurooppaan.

Mittakaava on nyt muuttunut ja niin nopeasti, että Suomi tarvitsee viimeinkin siltä oikeastaan koko ajan puuttuneen asiallisen maahanmuuttopoliittisen raamin. Ei mitään rasistista meuhkaa ja uhkaa, vaan viileän, päämäärähakuisen ja faktapohjaisen analyysin perusteella tehdyn toimintaskenarion, jonka pohjalta turvataan niin pakolaisten oikeudet ja suojan saanti, Suomen vastaanotto- ja kotoutuskyky kuin turvallinen ja rakentava ympäristö Suomessa ihan kaikille. Meillä voisi aivan hyvin olla win-win tässä asiassa, mutta sisäpoliittisista syistä tarraudumme lose-lose-skenarioon.

Nykytilanne, jossa hallitus lähinnä seuraa vierestä kun natsit jalkautuvat partioiksi, tp-hakijoiden turhautuminen alkaa tihkua yli ja EU:n raskas tehottomuus epäliberaaleiksi heittäytyneiden jäsenmaiden kuten Unkarin ja Puolan pullikoinnin edessä, syventää kriisiä eikä johda kuin umpikujaan. 

Suomi ei voi ratkaista koko kriisiä, mutta omassa toiminnassaan se voi antaa esimerkkiä muille - jos se vain sitä haluaisi.

Vuoden pimein hetki

On tullut pieni tauko kirjoittamisessa. Ei ole kauheasti ollut intoa kommentoida Suomen tapahtumiin, kun hallituksen perässä ei pysy edes epäpätevä ja todellisuutta hallitsematon hallitus itse, työmarkkinajohtajat koostuvat arroganteista kusipäistä ja niin sanotut kansallismieliset ovat ottaneet loputkin sivistyksen maskit pois ja esiintyvät nyt reippaina kansallissosialisteina ja vanhan koulun rasisteina, joita ei erota wanhoista natseista muu kuin kieli (joka suominatsien viestinnässä on hämmästyttävän usein englanti) sekä hassujen viiksien ja käsivarsinauhojen ja kieltämättä sikasiistien kotkatunnusten puuttuminen. Niitä pitkiä nahkatakkeja kaipaan myös, ne on jotenkin niin hollywoodnatsia että spielberg sentään.

Mutta kyllä noita esteettisiä puutteita korvaavat ihan hyvin James Hirvisaaren visiot asikkalaisesta hotellinrötkäleestä suomalaisen unelman zeniittinä ja saman miehen kiehtovat sanakukkaset, joissa karvaranteita roikkuu puista lopullisen ratkaisun siintäessä rautaisessa horisontissa. Ja tietenkin Laura H., tuo Satakunnan maaginen Bachmann-Palin-hybridiolento, jonka toispuoleinen filosofia ja itsensä ympärille kaksoiskiertynyt logiikka ylittävät kimaltavassa, kylmässä ja viettelevässä pimeydessään jopa entisen valtakunnanpropagandistin retoriikan. 

The Ice Queen of Pori on jollain tavalla täydellinen luomus (en usko että hän polveutuu yhtään mistään evoluutiohaarasta, kuten ei usko hän itsekään) juuri tähän hetkeen Suomen tarinassa: itseensä tyytyväinen, ylimielinen, ksenofobinen, harkitusti herttainen ja vaarattoman oloinen päälle päin, ihailtavalla itsepintaisuudella faktoja kieltävä, ja tarvittaessa varmasti tuhovoimainen. Laura ja Suomi AD 2015 ovat tehdyt toisilleen ja toistensa kuvajaiset.

Mutta nyt sorrun itse pilkkaan, ivaan, kyynisyyteen ja halpaan satiiriin, joka perustuu löysille mielikuville ja on siksi yhtä kyseenalaista kuin sen kohde. En haluaisi tätä, mutta tähän ne perkeleet minut ovat vetäneet, alentaneet. En voi itselleni mitään, kun joudun lukemaan tilannekuvaa tästä maasta, kuten tätä: http://www.ess.fi/Mielipide/2015/12/15/kolumni-en-olisi-lyonyt-jos-olisin-tiennyt-etta-olet-suomalainen

Se vihloo, koska ensi viikolla on joulu. Ja kaiken tämän pelon ja vihan ja epäluulon ja maailman kieltämisen ja tyhmän ruman väkivallan keskellä meidän pitäisi kuunnella häntä, jonka takia minäkin tilasin netistä kuusen, lähituottajalta kuusi kiloa luutonta luomusikaa ja Amazonista niitänäitä ja kuuntelen Michael Bublén joululevyä spotifysta. Meidän pitäisi kaiken tämän sälän läpi kuunnella häntä, jonka takia ensi viikolla Suomen Turku julistaa rauhaa ja minä seison syksyllä kuolleen äitini haudalla samaan aikaan kuin muutkin suomalaiset omien kuolleiden omaistensa haudoilla. 

Meidän pitää kuunnella häntä, koska hänen nimeensä niin monet vannovat ja kutsuvat itseään kristityiksi, jolla sanalla he erottavat itsensä toisista. Jotta oman kristillisyytensä asteen ja tosissaan olemisen voisi tarkistaa, kannattaa pohtia ihan tarkkaan, mitä oikeasti ajattelee näistä hänen sanoistaan:

.....

Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.

Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.

.....

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. 

Hyvää ja rauhallista joulua ja parempaa ensi vuotta kaikille.

33 alueen sopuratkaisu

Olin sitten väärässä: hallitusvallassa pysymisen halu ja vastaavat asiat saivat Kokoomuksen perääntymään Sipilän uhkailujen ja konemaisen jyräämisen edessä. On huomattava, että Kok käänsi tässä takkiaan todella paljon, koska vielä 24h tuntia sitten Sari Sarkomaa puhui koksujen äänellä siitä, että 18 alueen ratkaisu on täysin tehoton, kelvoton ja epätasa-arvoistava.

Nythän sotealueita tulee 15 (joka on mielestäni liikaa) ja itsehallintoalueita 18. Tämä on hyvä ymmärtää kirkkaasti, sillä alueiden itsehallinto, ei sote, on ollut koko ajan kepun agendan kärki ja syy, johon hallitus melkein kaatui. Sote oli tässä pelkkä, ei edes Troijan vaan keppihevonen.

Mitä tästä epävakaasta aselevosta seuraa? Muutamia ajatuksia tulee heti mieleen.

1) Kokoomuksen kentällä fiilikset ovat sekaisin. Hallituspaikka on kiva, mutta kasvot menivät kokonaan, kun viittä sotealuetta puhkulla ajanut puolue taipuu tällaiseen ratkaisuun. Kun kepu sai läpi graalin maljansa eli itsehallintoalueet, joita Kokoomus on tiukasti tähän asti vastustanut, kyse on sen tason nöyryytyksestä, että Stubb saa vielä kenttäväen niskaansa useaan kertaan. Raaka tosiasiahan on, että kun viiden (5) sotealueen sijaan saadaan yhteensä kolmekymmentäkolme (33) hallinto- ja palvelutuotantoaluetta,  kustannustehokkuutta vaativien koksujen lisäksi moni muukin alkaa laskea, mistä niitä säästöjä sitten pitäisi tulla. Jos olisin rivikokoomuslainen, olisin suunniltani ja hautoisin puoluejohdon syrjäyttämistä.

2) Hallitus jatkaa raahustamistaan. Sipilän hehkuttama luottamus on saanut niin monta syvää kolhua puolessa vuodessa, että hallituksen toimintakykyyn on täytynyt tulla merkittävä vaje. Toisaalta on mahdollista sekin, että hallitus on kehittänyt itselleen kyynisen "mikä ei tapa, vahvistaa" -linjan. Se olisi huolestuttavaa, sillä sen tien päässä on väistämättä moraaliton ja moukarimainen lähes-hirmuhallinto, joka toimii piittaamatta muusta kuin omasta asemastaan.

3) Sotesoppa ei ihan heti kirkastu nyt tehdyllä ratkaisulla. 18 itsehallintoaluetta on itsessään massiivinen, usean hallituskauden projekti, jonka rinnalle luodaan 15 varsinaista sotealuetta. Kysymyksiä riittää: 

* Kummalla on verotusoikeus, ih- vai sotealueella? 

* Kumman aluerakenteen päättäjät valitaan vaaleilla, vai ehkä molempien? Mitä nämä vaalit ovat?

* Onko molemilla aluetyypeillä verotusoikeus vaiko vain toisella?

* Miten suuri osa Suomen lakia, perustuslaista alkaen, pitää nyt kirjoittaa uusiksi? Ja miten kauan jo siinä menee?

* Mitkä kuntien nykytehtävistä menevät alueille ja mitkä kunnille ja missä tästä jaosta päätetään?

* Kussakin aluehallinnossa voidaan jatkossa päättää esim. liikenteen ja varhaiskasvatuksen ja asumisen asioista, mutta sote-asiat päätetään erikseen alueilla, eri luottamus- ja virkaelimissä. Sillä jos itsehallinto- ja sotealueet olisivat sama asia, niillä olisi epäilemättä myös sama nimi ja niitä olisi vain yhtä sorttia.

Jos joku luuli, että sote nyt ratkesi, luulkoon uudelleen.

4) Entä Ruotsin maakäräjämalli, jota olen itsekin ihan avoimesti toivonut Suomeen? Eikös tämä ole lähellä sitä, joten mistä kriittisyys?

Katsotaan ensin, mikä se Ruotsin malli on. Wikipedia kertoo, että "maakäräjäkunta (ruots. landsting) on poliittinen toimielin, joka toimii Ruotsin lääneissä. Maakäräjäkunnalla on kunnallinen verotusoikeus ja se vastaa tietyistä yhteiskunnallisista tehtävistä, joista tärkein on terveydenhuolto. Maakäräjäkunnat huolehtivat myös kulttuurista, paikallisliikenteestä ja aluesuunnittelusta. Ne ovat eräänlaisia alueellisen tason toissijaisia kuntia, niin sanottuja sekundäärikuntia. Maakäräjäkuntaa johtaa suorilla kansanvaaleilla valittu maakäräjäkunnan valtuusto. Nykyään Ruotsissa on 20 maakäräjäkuntaa ... Nykyaikaiset maakäräjäkunnat perustettiin vuonna 1862 annetuilla määräyksillä, jotka tulivat voimaan seuraavana vuonna. Niin jokainen lääni sai oman maakäräjäkuntansa. Aluksi nimitystä landsting käytettiin maakäräjäkunnan valtuustosta ja itse maakäräjäkuntaa kutsuttiin nimellä landstingskommun. Jälkimmäinen sana on edelleen mukana Ruotsin hallitusmuodossa."

Kepun itsehallintoalueiden ja Ruotsin maakäräjien välillä on kaksi kriittistä eroa:

* maakäräjien tausta on keskiajalla ja siis nykymallissa vakiintuneessa käytössä viimeisen 150 vuoden ajan

* maakäräjät = kepun itsehallinto- ja sotealueet yhdessä.

Maakäräjämalli on naapurissa lähes ikiaikainen, eikä siihen liity intohimoja, vaan juttu ikään kuin rakentuu sen ympärille. Suomessa on päinvastoin. Kun meillä vuodesta 2016 aletaan muuttaa kuntien itsehallintoa, aveja, elyjä, sairaanhoitopiirejä, tiepiirejä jne yms tms etc lainsäädännöllä ja luoda näiden tilalle kokonaan uudet päätöksenteko- ja palvelurakenteet, tilanne on tietenkin täysin toinen ja kaikkea muuta kuin intohimoja vailla.

Minusta Ruotsin maakäräjät on hieno ja pragmaattinen malli, johon olisi ollut aihetta perehtyä huolella, kansalaisten kanssa keskustellen ja ajan kanssa, koko ajan huomioiden että siihen hallitusti siirtyminen vie useita vaalikausia. Nyt siitä otetaan tälle hallitukselle tyypillisellä holtittomuudella muotopuoli versio, johon on lisäksi tehty kummallinen ja keinotekoinen kahtiajako, ja aletaan survoa sitä sisään vauhdilla, joka ei ole millän mittarilla realistinen (3,5 vuotta). 

Koska työ jää väistämättä kesken - korostan urakan äärimmäistä hallinnollista, juridista ja käytännöllistä haastavuutta - mikään ei takaa, että seuraava hallitus olisi edes halukas jatkamaan sitä, jos sillä sattuisi olemaan toisenlainen yhteiskuntavisio. Ja sitten kaikki palaa lähtöruutuun. Lycka till.

5) Alueiden tai maakuntien Suomi on syväkepulainen visio Suomesta. Se on kepulle edullinen, koska provinssi-Suomi on syvästi kepulainen edelleen ja useimmat ih-alueet olisivat vankasti puolueen käsissä, itsehallintoineen kaikkineen.  Tästäkin syystä kummastelen Kokoomuksen antautumista. Millään ei voida estää sitä, että Suomen itsehallintoalueet profiloituvat erittäin erilaisiksi keskenään: kullakin alueella ykköspuolueella tulee olemaan enemmän suoraa valtaa kuin tällä hetkellä, ja vastaavasti pienempien puolueiden ääni vaimenee nykyisestä. Edellytykset erilaisten polarisaatioiden, kitkojen ja alueellisten epäsuhtien synnylle ovat suorastaan erinomaiset.

Toivon vilpittömästi, että kaikki edellä olevat kohdat otetaan huomioon vallan kabineteissa ja julkisessa mediassa, kun siirtymää käynnistetään, mutta osaan jo olla tässä asiassa pessimisti. Pettynyt olen joka tapauksessa.

Suuren tv- ja radiopuheen jälkeen, toinen osa: 3. päivä eli yksi päivä Suuren Mielipidepäivän jälkeen

19.9.2015, 39 tuntia p-hetken jälkeen

Suuri palkansaajien kuviokellunta Rautatientorilla tuli ja meni. Kukaan ei hukkunut, vaikka kenelläkään ei näyttänyt olevan sään edellyttämiä pelastusliivejä. Puolueiden edustajat olivat selvästi katselleet pääministerin eilisen tarinatuokion tarkasti, sen verran tiukasti pidettiin kiinni "ei sanota mitään mitä ei olisi sanottu 6574 kertaa tällä viikolla koska tämä päivä pitää saada pelattua alta pois jotta työmarkkinajohtajat pääsevät viikonloppuna kaikessa rauhassa käymään alustavia neuvotteluja suljettujen ovien takana" -linjasta.

Mutta se olikin ainoa isompi näkyvä seuraus pääministerin puheesta. Puolitoista vuorokautta isällisen puhuttelun jälkeen ay-liike on samassa asennossa kuin ennen sitä, ja tasainen nurina kuuluu kaiken taustalla. Jos kävi eilen Helsingin keskustassa, se ei ollut edes taustalla vaan etualalla.

Kaksi pientä näkyvää seurausta pääministerin puheesta sen sijaan oli, molemmat TV1:n Pressiklubissa illalla 18.9. 

1) Matti "bisnes on aina ookoo, Riku Rantala ei ole ikinä ookoo" Apunen ensin kehui, jopa ylisti, pääministerin puheen sisältöä ja tarpeellisuutta, ja sitten painotti sitä, miten oli reilua ja kohtuullista että Sipilä sai viimeinkin puhua näistä tärkeistä asioista suoraan kansalle, kenenkään häiritsemättä.

Mahtoikohan Apunen tajuta, että hän tuli kuvanneeksi pääministerin ihmisenä, joka pystyy puhumaan vastuullaan olevista asioista selkeästi vain silloin, kun läsnä ei ole ketään, tilassa on hiljaista eikä kukaan kysy häneltä mitään? Että tämmöinen se Juha on? Oli Apusen lauseissa muutakin, lähinnä rähmällään olemiseen, liityvää jota voisi kommentoida, mutta antaa nyt olla.

2) Teatteriammattilainen, Eduskunta- ja Valtuusto-näytelmien tekijä Susanna Kuparinen puolestaan tarttui Sipilän tähän lauseeseen: "Suomalainen kädenpuristus merkitsee enemmän kuin satasivuinen juridinen sopimus." Kuparisen mukaan siinä mentiin höpökansallisesta fiilistelystä jo fasismin puolelle.

Että teatterintekijä tällä tavalla sekoittaa kömpelöt sananlaskuviitteet ja aiheettoman liiottelun tuhoisaan ääriajatteluun - tsot tsot. Ei Sipilästä saa fasistidemagogia, ei edes wannabe-immosta. Hetken aikaa Kuparinen onnistui näyttämään lähes sellaiselta karikatyyrisuvakilta, jolla persut pelottelevat lapsiaan syömään lautasensa tyhjäksi.

Kuparinen puhui paljon kiintoisampia Iltalehdessä 17.9. Lainaan julkaisua:

"Etenkin pääministeri Sipilästä ohjaaja Kuparisella on vahvat mielipiteet. Hän pitää Sipilää täysverisenä populistina, jonka eeduskuntapuheet ovat jääneet mediassa perussuomalaisten aiheuttamien kohujen varjoon.

Kuparisen lähteiden mukaan pääministerillä on vahvoja taustavaikuttajia ja hän on kuunnellut yhteiskuntasopimuksen suunnittelussa etenkin Esko Ahoa ja Matti Vanhasta. Suhteet ovat läheiset myös Sitraan.

- Sipilä on marionetti. Hän on tyhjä astia, jolla on tietyt tahot, joihin hän luottaa ja jotka käyttävät häntä erilaisten päämäärien saavuttamiseen. Tyhmähän Sipilä ei ole, hän on viekas kuin Saatana. On vaarallista, että ollaan luotu tällainen systeemi, missä pääministerillä on kaikki valta, ohjaaja arvostelee." 

Arvelen, että tuossa on jokin totuus, sen verran paljon etenkin Vanhanen on ollut viime viikkoina selittämässä asioita, joista Sipilän olisi pitänyt puhua. Ahokin on tullut enemmän esille kuin vuosiin. Molemmat ovat aiemmin pääministereinä ajaneet hyvin sipilämäisiä tavoitteita, Aho omaa yhteiskuntasopimustaan ja Vanhanen työreformia. Nykyhallituksen paketti on oikeastaan yhdistelmä näistä, joten teoria siitä, että rivihessusta yhtäkkiä puolueen johtoon noussut (nostettu?) Sipilä olisi bulvaani keskustan vanhoille ja EK:n nykyisille tavoitteille vaikuttaa uskottavalta, ainakin tiettyyn rajaan saakka.

Kun Sipilän puheesta kansalle on kulunut puolitoista vuorokautta, näen tällä hetkellä neljä eri taudinkuvaa ja reseptiä Suomen taloutta koskevassa julkisessa keskustelussa:

1) Hallituksen, Nalle Wahlroosin ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun kuva: Suomi on menossa helvettiin, pohja putoaa pois nyt, velkaa on aivan liikaa ja palkat liian korkeita Lääkkeiksi kelpaavat vain kovat leikkaukset, kiristykset, palkkojen alentaminen, työaikojen pidentäminen ja kolmikannan hajottaminen.

2) Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kuva: ongelmien perimmäinen syy siinä, että rakenteelliset muutokset ja heikko taloussuhdanne osuneet samaan aikaan; Nokian nopea romahdus ja metsäteollisuuden kuihtuminen. Lisäksi kysynnän väheneminen euroalueella ja Venäjän taantumasta + pakotteet. Vinossa oleva väestöpyramidi. Lääkkeet: työehtojen yleissitovuuden löysentäminen, työttömyyskorvausten kiristäminen, työvoiman helpompi liikkuminen provinsseista sinne missä työt ovat (asunto- ja aluepolitiikka), osaamiseen ja tutkimukseen panostaminen sekä palvelujen tehostaminen (esim sote ja digitalisointi).

3) Sixten Korkmanin, Mika Pantzarin ja usean muun kotimaisen taloustutkijan kuva: julkinen velka on Euroopan keskitasoa; ongelman ytimen muodostavat kapea ja vanhentunut vientipaletti yhdessä vinon väestörakenteen ja eräiden muiden vanhentuneiden rakenteiden kanssa. Lääkkeiksi maltillisia leikkauksia ja säästöjä, uutta korkean jalostusasteen tuotteiden ja immateriaalihyödykkeiden vientiä, koulutuksen ja tutkimuksen ja tuotteistamisen tehostamista, työelämän tuottavuuden lisäämistä johtamista parantamalla, maahanmuuttoa, pitkäaikaista palkkamalttia, työelämän joustojen kehittämistä ja digitalisointia.

4) Vasemmiston kuva: ongelmana ovat ahneet yritykset ja osinkojen saajat ja veroparatiisit; myös vientituotepalettia pitäisi uusia. Lääkkeksi isoja uusia investointeja vaikka lisää velkaa ottamalla. Kolmikannasta ei luovuta, eikä yleissitovuudesta keskustella.

Että ei se tilannekuva ole yhteinen, vaikka hallitus väittää että olosuhteet ovat kategorisesti jotain tiettyä. Ja tästä se haaste nousee: minkä noista neljästä valitsemme, ketä uskomme, millä perusteilla? Ja kuka lopulta oikeasti päättää ja millä mandaatilla?

Suuren tv- ja radiopuheen jälkeen, 1. päivä

(Piti kirjoittaa vasta muutama päivä puheen jälkeen, jotta puheen vaikutuksista voisi sanoa jotain. Mutta koska hetki on historiallinen, en malta olla leikkimättä live action -kenttäreportteria. Fasten your seat beats, it's going to be a bumpy write.)

17.9.2015, 11 tuntia p-hetkestä

Tutkijat ovat pettyneitä, minä olen pettynyt, uutismedia on pettynyttä. Ei uusia rationaalisia avauksia, ei tunteikasta vetoamista, ei kohonnutta kriisitunnelmaa. Se tunne, kun odotettu hetki olikin juuri täsmälleen sellainen kuin odotettiin. Edes twitter ei räjähtänyt.

Indikaattori: taloustutkija Mika Pantzar sanoi ennen puhetta Ylellä, että ehkä pääministeri esittääkin jonkin uuden avauksen tai myöntää että tuli vähän turhaan hosuttua, otetaan nyt uudelleen neuvotteluaikaa. Tämä on indikaattori siksi, että se oli huumoria jolle muut Pyöreän pöydän panelistit hörähtivät. Puheen toteuma suhteessa tähän:  ks. "antikliimaksi" wikipediasta. 

On tosin niinkin, että puhujan ja puheen antiklimaattisuus oli niin korkeaa tasoa, että se alkoi olla jo klimaattista. Jopa arvostettu Helsingin Sanomat käytti puhetta kommentoidessaan pelättyä sanaa ’teleprompteri’, jota saa samassa tekstikappaleessa pääministerin ja tasavallan presidentin kanssa käyttää vain kriisiolosuhteissa. MOT.

Puheen jälkeen studiossakin kaikki toimivat odostusten mukaan. Lauri jörö, Jyri arrogantti, päätoimittajat hallittuja, Ville hymyilevästi ja Antti tosikosti kriittinen. Eihän näistä saa edes humoristista, pakinatyylistä kirjoitelmaa.

Illan ainoa todellinen pihvi: espoolaiset kätilöt, joiden mukaan duunari osallistuu kyllä talkoisiin, jos talkoot ovat reilut kaikille. Niinpä - mitäs tuosta pitempiä puheita pitämään, pääministeri tai kukaan muukaan. 

Paitsi että huomenna taas pidetään, koska on mielenilmauspäivä. Se on päivä, jolloin palkansaajat ilmaisevat mielensä hallitukselle, joka jo tietää, mikä se mieli on, asioista, jotka hallituksen pääministeri kävi juuri tv:ssä kertomassa sadatta kertaa, vaikka palkansaaja ne jo tiesi. Alan ymmärtää, miksi maailmalla suomalaisia pidetään ei-niin-ihan-ykkösparhaina viestijöinä.

Kun Sipilän Juha puhetta pitämään lähti

Kirjoitan tätä kolme tuntia ennen kuin Juha Sipilä tekee historiaa. Toisen kerran elämäni aikana valtion johtotehtävissä oleva henkilö ottaa Ylen kanavia haltuunsa puhuakseen kansalle vakavista asioista. Esko Aho teki samoin, nykyhetkeä vastaavissa tunnelmissa vuonna 1993, tosin ilman isompaa vaikutusta.

Sipilä pelaa tänään erittäin korkeilla panoksilla. Hallituksen pakottavien lakien suunnitelma on jakanut kansan melko jyrkästi ja ilmapiiri politiikan ja talouden kentällä on karmea. Asettumalla tulilinjalle pääministeri ottaa suuren henkilökohtaisen riskin, ja epäonnistuessaan vaarantaa hallituksensa ja ehkä jopa yhteiskuntarauhan.

Sipilä voi epäonnistua kahdella tavalla. Käskyttämällä ja vaatimalla nielemään hallituksen toimet sellaisenaan hän polttaa kaikki sillat työntekijä- ja ehkä myös työnantajajärjestöihin. Seurauksena on holtiton lakkosyksy, jonka seuraukset ovat katastrofaaliset. Hallitus menettää luottamuksensa ja maa ajautuu uusiin vaaleihin talouskaaoksen keskellä.

Toinen, paljon miedompi tapa kompastua, on pitää nollapuhe, jossa kerrataan kaikki kahden viikon aikana jo kuultu ilman mitään uutta kulmaa. Luottamus hallitukseen ei lisäänny, ay-liike ei näe syytä pehmentää otteitaan ja nykytila jatkuu, päättyäkseen jossain vaiheessa epäluottamuslauseäänestyksen pihaukseen.

Ainoa tapa, jolla Sipilä voi voittaa, on tuoda pöydälle jokin uusi kortti, jolla jumiutuneeseen peliin saadaan rakentavasti uusia sääntöjä, joiden puitteissa pattitilanne aukeaa. Lisäksi tämä pitää tehdä tavalla, jossa ei ole mitään alentuvaa tai falskia ja joka ei sorsi ketään.

Miten tämä menee, nähdään kohta. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa muutaman päivän päästä, kun yllätyspuheen vaikutukset ovat nähtävissä.

Godspeed, Juha. Don’t fuck this up.

Pintanaarmua syvemmältä

Taas sai huomata että pimennysverhon takanahan sitä ihminen elää. Kun hallitus julkisti alkuviikolla työelämän kurjistuslistansa, minä katsoin sen kerran läpi ja huokaisin helpotuksesta. Suurin osa tiukennuksista kun ei koske minua millään tavoin. Virkahommia tekevää eivät hetkauta ylityö- ja sunnuntailisien leikkuut, ja 38 päivää vuosilomaa on minustakin liikaa, tältä pitkälomalaiselta sen saa kyllä leikata siihen kuuteen viikkoon. Sillä pärjää.

En kehunut leikkuritoimia julkisesti, mutta ymmärsin niitä jossain määrin. Enkä yhtään tykännyt, että koko ay-liike tuntui reagoivan joko turhan nopealla instant-raivolla (SAK) tai hieman säälittävällä "ei me tarkoitettu sitä oikeesti, voidaanko vielä leikkiä yhdessä pliis?" -jutulla (STTK ja Akava). Missä analyysi, missä vaihtoehdot?

Viikon mittaan kun juttelin ihmisten kanssa ja kuuntelin talousviisaita, aloin tajuta, että ei tässä olekaan kyse mistään yksittäisistä trimmauksista työehtoihin. Opin, että minulla on ollut vakavia tietovajeita koskien mm. seuraavia asioita:

- Sunnuntailisän leikkaaminen 25 % ja ylityökorvauksen leikkaaminen 50 % voi vaikuttaa kosmeettiselta mutta tarkoittaa esimerkiksi keskipalkkaisen sairaanhoitajan kk-ansioihin todella rajua pudotusta pysyvästi. 

Ks esim http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015090920320486_uu.shtml

- Hallituksen tarjoamaa "pakottava lakia" kaikesta päätellen sovelletaan yleensä kansallista vakautta uhkaavan kriisin oloissa. On kyseenalaista, onko nollatason kasvu ja valtion velkaantuminen tässä kriteerissä. 

Ks esim http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/super-arvohallitus-kyykyttaa-naisia-sairaita-ja-perheita-hyttysta-ammutaan-tykilla/5302312, jossa SuPerin pj Silja Paavola: "Jos käytetään pakottavaa lainsäädäntöä, silloin pitäisi olla poikkeustila kuten maailman pankkien romahdus tai massiivinen luonnonkatastrofi kuten tsunami."

- Tiukennuslakeihin pätisi todennäköisesti tulkinta, että ne ilmaisevat työsuhteen ominaisuuksien maksimitason, eivät minimitasoa, kuten työlainsäädäntö yleensä tekee. Siis työnantaja ei saisi maksaa enempää ylitöistä kuin sen 50 % nykytasosta, vaikka haluaisi. Tälle kritiikkinä mainostoimisto Kaiku (kapitalistinen toimija jos mikä) julkaisi nopeasti omat, hallitukselle vastakkaiset kustannuskilpailuteesinsä: http://kaikuhelsinki.fi/fi/blogi/parannamme-kustannuskilpailukyky%C3%A4mme

- Hallitus ilmoitti selvittäneensä, että tiukennuslait ovat sekä perustuslain että YK:n työjärjestö ILO:n vaatimusten mukaisia. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kummassakin kohdassa hallituksen näkemys saattaa olla hyvinkin kyseenlainen ja kiistettävissä. SDP vie lait ILO:n asiantuntijoille ja eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee lait omalta kantiltaan lähiaikoina. 

Ks esim http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1441858377315

- Sixten Korkman, johon uskon talousasioissa kuin Lasse Vireniin pitkillä ratamatkoilla, ilmaisi vahvan skeptisyytensä pakettia kohtaan A-Studiossa 9.9. Korkmanin mukaan pitkä palkkamaltti eli tulevina vuosinakin jatkuvat nollalinjan palkankorotukset toimisivat paremmin ja kivuttomammin kustannuskilpailukyvyn kohentamisessa. Korkmanin mukaan hallituksen usein viittaamat kilpailijamaat Saksa ja Ruotsi kokevat koko ajan 5-7 prosentin palkankorotuksia, eli Suomi saa niiden etumatkaa kiinni työn kustannuksissa tekemättä yhtään mitään. Ei tarvita kuin vähän aikaa, jos työn kustannuksista todella on kyse. 

Ks http://areena.yle.fi/1-2449628

Summa summarum: tunnustan, että en tiennyt tiistaina tarpeeksi ja nyt perjantaina totean, että oli tämä hallituksen veto faktojen valossa lopulta varsin härski. 

Mutta nyt: ay-liikkeellä ja oppositiolla on nähdäkseni todistustaakka. Sipilä antoi kaksi viikkoa aikaa tehdä parempi ratkaisuesitys. Jättäkää ne yleislakkohöpinät ja keittäkää ideakahvit. Vahvat sellaiset, kiitos. Hop hop.