Tylsistymisestä, joukkotuhosta, gremlineistä ja kantarelleista

Tänään, 13.10.2016, The Independent-lehti kirjoitti seuraavaa:

"There are about 195 countries in the world. Only a dozen or so can be said to be properly at peace: Iceland, the world’s most peaceful country according to the Global Peace Index, followed by Denmark, Austria, New Zealand, Portugal, the Czech Republic, Switzerland, Canada, Japan, Slovenia and Finland. A tiny proportion of the world’s population reside in these outposts of calm. The list of conflicts, wars, civil wars, insurgencies and permanent states of terror is a much longer one, from the all-too-familiar agonies of Syria, Afghanistan, Iraq, Ukraine, Boko Haram in west Africa, and Yemen through to less well-covered conflicts such as the drugs wars in Mexico and insurgencies from Burma to Armenia and Azerbaijan to (until recently) Colombia."

Sentimentaalinen humanisti kuten minä voisi sanoa, että koko harjoitus meni täysin perseelleen ja ihmisen pahimmat taipumukset voittivat vain noin 70 vuotta - kaksi kokonaista sukupolvea - natsi-Saksan ja Stalinin CCCP:n jälkeen. Siinä eivät ole auttaneet tieteen kehitys, sairauksien voittaminen, tiedon lisääntyminen, ihmisoikeuksien tunnustaminen, elintason yleinen voimakas nousu, rockfestarit, skeittaus, työolojen paraneminen, viisipäiväinen työviikko, My Little Pony, Martti Ahtisaari, nuudeliravintolat ja kissavideot.

On yksi asia, että varakkaiden maiden loputtomasti kusettamat vanhat siirtomaat oireilevat ja kipuilevat edelleen. Mutta on kokonaan toinen juttu, että kaikkien noiden yllä lueteltujen esimerkkien jälkeenkin Euroopan leppoisat kansalaiset kaivavat pikavauhtia kaapeistaan rasistilippikset, tiedevastaiset saappaat ja naisvihaiset käsineet heti, kun loputtomaksi luvattu talouskasvu notkahtaa ja vetää 2-3 prosenttiyksikköä kansantaloudesta. Niin, ei kai sitä sivistynyt ihminen voi hyväksyä että ensi vuonna meillä onkin ostovoimaa enää saman verran kuin keväällä 2011, etenkin jos kaduilla voi nähdä sotia ja toivottomuutta pakenevia resupekkoja. Ikään kuin tässä tahmeassa talouskasvussa ja viennin nihkeässä vetämisessä ei olisi tarpeeksi kestettävää.

Tästä suuresta onnettomuudesta johtuen monet eurooppalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset ovat menettäneet kaiken toivonsa ja keksineet ihan uuden tavan piristyä. Se on mahdollisuus ihan kunnon oikeasta sodasta, sellaisesta jossa ydinpommit paukkuvat ja satoja tuhansia kuolee joka päivä ja ympäristö muuttuu elinkelvottomaksi. Siinä ei himmailla eikä tarvitse enää valittaa tehottomista poliitikoista, löysästä maahanmuuttopolitiikasta ja huonosta urheilumenestyksestä. Viimeinkin tapahtuu jotain konkreettista, ja kun mies saa kypärän päähänsä ja kuolemanvaaran iholleen niin vot.

Tämän on ymmärtänyt niin Donald Trump kuin Vladimir Putin. Molempien puheet, ja Putinilla myös teot, tihkuvat taisteluhormoneja, syöttävät ärsykkeitä tikapuuhermoston ‘pakene tai taistele’ -refleksiin, laittavat sykettä kyllästyneeseen sydämeen, liehuttavat lippuja ja kokoavat ihmisiä yhteen huutamaan maan nimeä ja tuuppimaan muunmaalaisia ja -näköisiä, mikä on tietysti kehollisesti terveellisempi tapa viettää iltaa kuin lojua sohvan pohjalla katsomassa Nepalin rekkakuskeja tai Alastonta avioeroa illasta toiseen. Varapresidenttiehdokas Mike Pencen tilaisuudessa pari päivää sitten huudettiin jo aseellista vallankumousta jos Trump ei voita. Kuinkas muutenkaan.

Tämän takia faktoilla ei ole enää merkitystä ja "pommitetaan ne (niiksi kelpaa oikeastaan kuka tahansa) jauhelihaksi" kuulostaa ihan fiksulta dynaamiselta johtajuudelta. Se tuntuu hyvältä, koska meillä oli niin saatanan tylsää että kahden prosenttiyksikön bkt-pudotus tuntui julkiselta ripulipaskat kalsareissa -nöyryytykseltä. Ja meillä oli tylsää siksi, että maailma oli meidän huomaamattamme jo hyvin pitkälle valmis eikä ollut muuta odotettavaa kuin seuraava BB-kausi ja kun siitäkin meni maku niin sitten ei ollut enää mitään. Ei kai vienti vedä kun kaikilla on jo kaikkea ja niillä joilla ei ole, ei ole rahaa muuhun kuin iltakaljaan Pub Sydänkäpysessä mutta on edes siihen.

Kaikki edellä oleva selittää myös Trumpin, tavallaan ainakin. Vastuuton ja vaarallinen ja sosiaalipornahtavasti hullu mies, joka tavoittelee ydinsodan nappulan vieressä olevaa työpöytää, on tavattoman viihdyttävä. Siinä arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Ja huomatkaa: Trump on tiedetty kahjoksi jo kauan. Gremlins 2 -elokuvassa on Daniel Clamp -niminen sekopäinen, arvaamaton miljardööri, joka on rakennuttanut paljon Isoja Taloja ja itselleen Manhattanille Clamp Building -hyperpilvenpiirtäjän, jonka uumenista hän junailee kaikkia operaatioitaan, joita on kaikkialla. Hän on niin vallasta sekaisin, että on teettänyt televisiossa esitettäväksi äitelän tunnelmavideon, joka ajetaan eetteriin vain ja ainoastaan maailmanlopun koittaessa. Video luonnollisesti nähdään elokuvan aikana, katso se tästä: http://youtu.be/qzhPzHhnFl0

Clamp on tietenkin Trump-parodia, helppo sellainen. Mutta että jo 1980-luvun lopulla on ollut selvää ja yleisessä tiedossa, että Trump on kyvytön itsehillintään, loputtoman ahne, itsekäs, yhtä käkeä vailla oleva kello, ja siitä huolimatta olemme hänen kanssaan tässä tilanteessa. Tällaiseen lajin sisäiseen katatoniaan eivät muut lajit pysty.

Mutta toisaalta, kaikki tämä antaa hyvän syyn reflektoida hetken ja kysyä, pitäisikö meidän pinnistää omia ja kollektiivisia muistejamme ja palauttaa mieleen ne vaarattomat, maltilliset ja kohtuulliset asiat, joiden ansiosta meillä ei oikeastaan ollutkaan niin tylsää, että nyt pitäisi alkaa tai jatkaa joukkotuhontaa. Muistellaanpa:
Kissat
Pehmeä tyyny ja lämmin peitto
Turkkilainen jugurtti ja pensasmustikat
Perhoset
Big Bang Theory
Blinit
Dvorakin 9. sinfonian toinen osa (Largo)
Ernst Lubitsch
Islannin jalkapallomenestys
Uudet perunat
Ensimmäinen kevätpäivä
Yllättävän hyvä arvosana huonosti menneessä kokeessa
Carl Barksin Aku Ankka
Aurinkopaneelilamput pihamaalla
Jussi Jurkka sanomassa "hyvää ötyä"

Ei meillä niin tylsää ole, vaikka bkt välillä vähän putoaa ja töistäkin joutuu toisinaan pois. Pidetään mielessä nuo hyvät asiat, mitä ne kullakin sitten ovat, niin ei tarvita mitään trumppeja eikä paidattomia machojohtajia. Ne voisi päinvastoin viedä vaikka kantarellimetsälle vähän rauhoittumaan. Ja maailma pelastuu.

Hetki EU-myönteistä EU-kritiikkiä

Rakkaat kanssahöntsääjät,

Tiedotan, että minusta on tullut EU-kriittinen. Koska en ole ollut aiemmin juurikaan EU-kriittinen, tässä on tapahtunut kohauttava muutos ja blogini uutiskynnys ylittyy.

Ja nyt heti pitää täsmentää. Minusta ei ole tullut EU-vastainen vaan -kriittinen, sanan korrektissa merkityksessä.

Olen kriittinen siitä, että unioni ei pysty pitämään kiinni omista ihmisoikeuksien perusarvoistaan, vaan ajautuu paniikkiin, kun EU-alueen väestön yhden viidessadasosan verran teurastusta, mielivaltaa ja täydellistä tulevaisuudettomuutta pakenevia ihmisiä padotaan, eristetään ja karkotetaan Euroopasta.

Olen kriittinen siitä, että tuohon paniikkiin liittyen EU vajoaa tekemään käytännössä ihmiskauppasopimuksen Turkin kyynisen ja vallasta pahasti juopuneen yksinvaltiaan kanssa.

Olen kriittinen siitä, että EU sietää unionissa jäsenmaita, joiden johto avoimesti halveksii liberaaleja arvoja, jakamatonta ihmisoikeutta ja avointa yhteiskuntaa.

Olen tyrmistynyt siitä, että EU näyttää olevan kerho josta - toisin kuin takavuosien eurokammoiset pelottelijat väittivät - pääsee pois, mutta josta ei ilmeisesti saa heitetettyä ketään pois edes silloin, kun jäsen antaa piut paut kerhon säännöille ja silti kerää kerhon kassasta aimo massin omaan lompakkoonsa. Niin kauan kuin Unkari ja Vysegrad-maat saavat jatkaa takapajuisella, umpioituneella linjallaan ilman sanktioita, unionin uskottavuus ja painoarvo heikkenee joka päivä.

Olen kriittinen siitä, että EU ei kykene muuhun kun huokailemaan katsomossa, kun maailman näyttämöä huuhtoo Venäjänkin vuodattama Syyrian veri.

Haluan kuulua Euroopan unioniin, joka pitää jakamatonta ihmisarvoa ja avointa, moniarvoista kansalaisten yhteiskuntaa luovuttamattomana, eikä väkisin pidä kiinni jäsenmaista, joiden hallinnot eivät voi kannattaa näitä perusarvoja. Haluan kuulua unioniin, joka tukee vapaata tiedettä ja kulttuuria, purkaa esteitä kaikkien tasa-arvoisille mahdollisuuksille yhteiskunnassa ja edistää yritystoimintaa ja tuotantoa, joka ei ainakaan pahenna planeetan ongelmia. Ja siihen unioniin, joka pystyy sanomaan "nyt riittää" ja toimimaan sen mukaan, kun maailman tilanne sitä edellyttää.

Mutta niin kauan kuin EU toimii niin veltosti ja periaatteistaan lipsuen kuin se nyt tekee, pidän itseäni EU-kriittisenä. Parempia aikoja odotellessa.

Todellisuuden eleettömän kieltämisen taide

Tänään, torstaina 22.9.2016, tehtiin suomalaisen politiikan historiaa. Perussuomalaisten Sampo Terho lasketteli puuta heinää tavalla, jolle ei kylmässä pokerinaamaisuudessa tahdo löytyä vastinetta ainakaan ihan muistinvaraisesti.

Terho lausui, että "sen enempää minä, puheenjohtaja (Soini) kuin puoluesihteeri (Slunga-Poutsalo) ei tiedä mitään todellisia yhteyksiä äärijärjestöihin olevan. Näin ollen asia on tältä osin käsitelty."

Terho siis viittaa tuossa perussuomalaisten kansanedustajien yhteyksiin äärioikeistolaisiin järjestöihin. Tästähän Helsingin Sanomat uutisoi pari päivää sitten aika isosti, ja hermostutti ainakin osan ps-hahmoista melko perusteellisesti. Itse kyllä ihmettelen, miten noita yhteyksiä ei Terho näytä näkevän, koska niitähän on tullut naamalle ovista ja ikkunoista viimeisen runsaan vuoden aikana.

Koska ennen muuta Olli Immosen kohdalla ihan silkkaa kuvallista ja sanallista todistusaineistoa yhteyksistä ääriliikkeisiin kuten Suomen vastarintaliikkeeseen löytyy ihan julkisesta verkosta, on pakko tavallaan jopa ihailla Terhon viilipyttymäistä kykyä olla välittämättä millään tavalla kaikkien tsekattavissa olevista tosiasioista.

Oman ihailunsa tasoa voi kukin testata vaikkapa siten, että kaivaa esille sen yhden valokuvan Olli Immosesta Eugen Schaumanin haudalla. Siis sen, jossa kansanedustaja Immonen seisoo lyhyttukkaisen ja hakaristivöihin sonnustautuneen miesjoukon keskellä. Se kuva löytyy ihan helposti. Usein kuvan yhteyteen on julkaistu Immosen Facebook-päivitys jossa hän kiittelee tapahtumaan osallistuu mutta porukkaa ja toivoo, että otettaisiin ensi vuonna sama uusiksi. Sekä kuva että postaus ovat nähtävänä mm tässä: http://www.hs.fi/m/politiikka/a1434509332809. Kuvan henkilögalleria on taas avattu tähän: https://vaestotiede.files.wordpress.com/2015/06/11173317_1150003728359262_6113233871852005534_n.jpg ja siitä käy ilmi, että Immosen takana seisoo juuri äsken Asema-aukion taposta vangittu mies.

Mutta mitään yhteyksiä ei siis ole, kun ps-johdossa on asioita selvitetty.

Kun näitä katsoo, voi mielessään hiljaa reflektoida Sampo Terhon kykyä sanoa suurin piirtein, että kissa ei ole pöydällä eikä ole kissaa edes tässä huoneessa, kun kissa istuu pöydällä, katsoo sinua silmiin ja kehrää. Kyllä, lähes väkisin alkaa ihailla poikkeuksellista kykyä puhua totuuden vastaisesti ihan vakavalla naamalla.

Jotta tämä nyt ei jäisi aivan yksipuoliseksi, muistetaan mainita ps:n äärilaitamyötäisistä vaikkapa Laura Huhtasaaren esiintymiset äärioikeistolaisten liikkeiden tilaisuuksissa puhujana sekä hänen melko ainutlaatuiset käsityksensä ihmisoikeuksista. Tai tamperelaisen ps-kuntapoliitikko Terhi "virpovalle muslimilapselle pitää antaa karkin sijasta sianläskipala" Kiemungin useat, varovastikin arvioiden äärimmäisen rasistiset julkiset kirjoitukset.

Toki voidaan vastaväittää, että noilla lausunnoilla ei ole mitään tekemistä minkään ääriliikkeiden kanssa, että kyllä sitä saa kiistää ihmisarvon olemassaolon ja käyttäytyä halventavasti eri uskoisia lapsia kohtaan olematta minkäänlainen natsi tai ääri-ihminen. Mutta ottaessaan tuon kannan, ihminen kyllä kadottaa fataalilla tavalla asiayhteydet ja niiden myötä varsinaiset merkitykset. Mutta totuuden jälkeistä aikaa tässä eletään, kuten moni asiantuntija ja kommentaattori on jo todennut. Että ei kai tässä pitäisi olla yllättynyt oikein mistään, kun bullshit has become the new normal.

Herra Goldblum vuonna 1938 ja turvapaikkakriteerit vuonna 2016

Olen miettinyt tätä Suomen turvapaikkalinjausta. Maahanmuuttoviraston edustaja kirjoitti 17.9. HS-mielipiteessä seuraavasti:

"Niin ikävältä kuin se voi kuulostaa, halu jäädä Suomeen tai motivaatio tehdä työtä ei riitä oleskeluluvan saamiseksi kansainvälisen suojelun perusteella. Kriteerit sille, kuka voi saada kansainvälistä suojelua, on määritelty ulkomaalaislaissa. Turvapaikanhakijan pitää pystyä osoittamaan juuri häntä uhkaava vaino tai vakava vaara, jotta hän voi saada suojelua Suomesta."

Tuossa on kaksi asiaa, josta voisi keskustella. Se ilmeisempi liittyy sanoihin "juuri häntä uhkaava vaino tai vaara", tarkemmin sanaan "juuri". Mietin, miten sota- tai kriisialueelta tai etnistä vainoa harjoittavasta valtiosta tuleva todistaa, että uhka kohdistuu *juuri* häneen.

Tällä kriteerillä hyvin harva keskieurooppalainen juutalainen olisi saanut turvapaikan Suomesta toista maailmansotaa edeltävinä vuosina ja sen aikana. "Mutta hyvä herra Goldblum, ei se riitä että te olette juutalainen Stuttgartista ja nyt on vuosi 1938. Emme me täällä näe mitään todisteita siitä, että herra Hitlerin politiikka kohdistuisi juuri teihin henkilönä. Ja tietojemme mukaan Saksassa on liberaalimpia alueita, joissa perheet piilottavat teidän kaltalaisianne. Voitte varmaankin paeta sellaiseen."

En halua satirisoida enkä karrikoida historiaa. Migrin ja Suomen lain nykylinja johtaisi suoraan tuohon tilanteeseen, jos nyt eläisimme 30-luvun loppua.

Toinen, vähemmän näkyvä, pulma on "motivaatio tehdä työtä ei riitä oleskeluluvan saamiseksi kansainvälisen suojelun perusteella."

Okei. Meillä on kutistuva populaatio, pikku hiljaa puutetta suorittavan työn tekijöistä mm rakennusalalla ja asiantuntijoista joillain toisilla aloilla (ks. kohtaanto-ongelma). Lisäksi tulevat kohoavat koulutuskustannukset, koska varhaiskasvatuksesta työelämään koulutettu syntyperäinen lapsi maksaa yhteiskunnalle suhteellisesti enemmän, mitä vähemmän heitä on -  tukkualennus tavallaan puuttuu. Suomessa syntyi 55 040 lasta vuonna 2015. Tätä vähemmän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosina, joten jokainen uusi ipana pitäisi kouluttaa ja vieläpä hyvin eikä päästää yhtään verkon reikien läpi syrjäytymään.

Samaan aikaan meille on tullut ja tulossa työikäistä työvoimaa, josta osa ei tarvitse kuin näyttökokeen tai täydennyskursseja ja josta löytyy myös yrittäjä- ja osalla asiantuntijataustoja. Jotkut heistä voisivat aika pian jopa palkata kantiksia. 

Mutta kas: työpotentiaalilla ja -halulla eikä edes osaamisprofiililla ei ole mitään tekemistä kansainvälisen suojelun kanssa. Jos olet kv-suojelua Suomessa hakeva ammattitaitoinen raksamestari tai koodari, ketään ei kiinnosta, oletko raksamestari tai koodari. Ainoastaan kiinnostaa se, oletko juuri sinä ihan henkilökohtaisen vainon kohteena siellä jossain Mosulin lähellä. Ja se siitä sitten. Kriisi/sota/kansanmurha-alueelta paetessasi olisi sinun pitänyt ymmärtää, että meiltä kannattaa hakea oleskelua jollain muulla syyllä kuin kriisialueelta pakenemisella. Mutta ei kai tänne pitäisi edes yrittää, ellei osaa Migrin kriteerejä ulkoa jo ennalta. Maassa maan tavalla.

Persut ovat kerrankin oikeassa: heidän myötään ns vetovoimatekijät on tehokkaasti eliminoitu ja vetovoima tulee olemaan kaukana Suomesta myös silloin, kun suhdanteet kääntyvät nousuun. Ajan mittaan voi tulla pimeää ja kylmää, mutta sitähän täällä kuuluukin olla. eikö niin. Ja kuka nyt millään vetovoimalla mitään tekisi. Ulkolaisten höpinöitä.

Shuomi noushuun?, eli pari sanaa alkoholilain uudistamisesta

En ole raitis enkä äänestä kristillisiä. Pidän viskeistä, juon etenkin kesällä olutta. Kännissä olen ollut viimeksi niin kauan sitten, että en muista, heh heh. No, oikeasti muistan kesällä 2011 eräät mahtavat synttärit Kanadassa, mutta niistä muistankin vain osan. Sen jälkeen on ollut taas asiallista maistelua jo viiden vuoden ajan.

Suomeksi: alkoholi ei ole minulle ongelma, onneksi. Sen sijaan se on ollut ongelma, joskus lopullinen sellainen, eräille sukulaisilleni ja ystävilleni. Jotkut heistä ovat niukin naukin kiivenneet pullon pohjalta takaisin elävien kirjoihin, mutta ennen sitä aiheuttaneet ympärilleen ns. lähtemättömiä muistoja ja yhteiskunnalle jonkin verran kuluja. 

Kiitänkin suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa siitä, että keskuudessamme on edelleen näitä lahjakkaita ja kirkkaita ihmisiä, jotka olisivat kuolleet varsin nuorina alkoholisairauksiin ilman a) viinan saatavuuden rajoituksia ja b) julkisesti kustannettuja sairaanhoitopalveluja, joihin ei tarvita kallista yksityistä sairausvakuutusta tai paksua lompakkoa. Toivon, että omien lasteni aikuistuessa tällainen turvaverkko on jatkossakin olemassa, koska alkoholisairaudet eivät katso, keneen ne iskevät.

Turvaverkon olemassaolo on poliittisen päätöksenteon asia. Kansalaiset kun voivat toivoa Suomeen halpaa viinaa, jota saa koko ajan kaikkialta, tai he voivat toivoa sitä, että tässä erittäin vinoutuneen alkoholikulttuurin maassa pysyisi voimassa rakenteita, joilla a) pidetään yllä ero sivuvaikutuksiltaan haitallisen nautintoaineen ja peruselintarvikkeen välillä, ja b) hoidetaan niitä, jotka horjahtavat lasin reunalta. 

Tekopyhimmät meistä tuntuvat toivovan näitä kaikkia yhtä aikaa. Poliittiset vaikuttajat ja parlamentaatiset lainsäätäjät päättävät, ketä kuuntelevat ja miksi.

Hurskas ajatus siitä, että vapaampi ja huokeampi alkoholin saatavuus opettaisi suomalaiset "eurooppalaisille", tosiasiassa parin kolmen Välimeren maan, viinitavoille, on perusteeton. Millä mekanismilla minä joisin vähemmän viskiä tai jotain 9 prosentin superolutta, jos sitä saisi naapurimarketista edukkaaseen hintaan? Sitä paitsi punkkumaiden kirroosiluvut ovat aikamoisia - maksa kun ei kysele, juonko känniin vai ruoan kanssa, jos juon joka päivä.

Hallituksen alkoholilakiuudistuksen takana on kaksi teesiä: 

1. Ihmisiä ei saa kohtuuttomasti paimentaa.

2. Suomen talous on saatava nousuun. 

Olen samaa mieltä molemmista teeseistä ja täysin eri mieltä siitä, että brenkkua myymällä näiden teesien ajatukset toteutuvat.

Ensin teesi 1. Olen sitä mieltä, että vastuullisen ihmisen on vapaasti saatava toimia haluamallaan tavalla niin pitkälle kuin mahdollista. Samaan aikaan yhteiskunnalla - siis meillä kaikilla yhteisönä - on velvollisuus taata toistemme turvallisuus ja hyvinvoinnin edellytykset. 

Haluaisin tässä sanoa hallitukselle, että toisin kuin uusliberaalin politiikan ihmiskuva haluaa uskoa, ihmiset eivät aina toimi hirveän tietoisesti, vastuullisesti ja viileän rationaalisesti. Uusimman neurotutkimuksen mukaan teemme päätökset ennen kuin olemme niistä edes tietoisia; syvät aivomme heittävät lanttia fiilispohjalta ja tiedottavat aivokuorelle vasta jälkikäteen. Alkoholi on yksi tehokkaimmista aineista, joilla fiilistä nostetaan ja rationaalisuutta lasketaan. Siksi siitä niin tykätäänkin, minä muiden mukana. Fiilispohjalta toimiva otus ei laske, miten hänen toimintansa vaikuttaa häneen itseensä ja hänen ympäristöönsä. Valitettavasti.

Lasku yksin suomalaisista alkoholifiilistelijöistä on miljardeja euroja joka jumalan vuosi, eikä sillä ole mitään tekemistä sen vapauden, valinnanvapauden ja holhoamattomuuden kanssa, josta on kiva puhua politiikkaa. Alkoholi kun laulaa sellaista laulua sadoille tuhansille suomalaisille joka päivä, että todelliselle yksilön vapaudelle ja sen mukana väistämättä tulevalle vastuulle (piti siitäkin muistuttaa) ei sulosointujen kaikuessa jää mitään tilaa

Sitten teesi 2. Hallitus haluaa nostaa Suomen talouden muun muassa tukemalla vähittäiskauppaa. Tämä tapahtuu, ei kauppoja ja kulutusta innovatiivisesti kehittämällä, vaan lisäämällä alkoholin myyntiä ja myyydyn alkoholin voimakkuutta, todennäköisesti siksi, että ihan varmasti ainakin osatavoitteeseen päästään. Asiakkaita piisaa iltamyöhään ja kassa hyräilee.

Tähän sisältyy kaksi pientä ongelmaa:

1. Yhden tuotealueen nostaminen tällä tavalla kärkeen ei ratkaise yhtään mitään ongelmakentässä, jossa vakavasti puhutaan tuotteistamisesta, jalostusasteista, laadusta ja innovaatioista. Johonkin nyhtökauraan pitäisi oikeasti laittaa ihan hirveät paukut, koska laatu + terveys + houkuttelevuus + globaalit markkinat. Ja kyllä sitä markettien konseptia ja ostajakokemustakin saisi miettiä - voisiko lähikauppa olla muutakin kuin hyllyjen välissä harhailua ja kaljapullojen keräilyä?

2. Kaupan kate varmasti tulee nousemaan, mutta niin nousevat myös ne miljardikulut, jotka viunan kanssa läträämisestä seuraavat. Tuhansia tällä hetkellä lasinsa reunalla juuri ja juuri tasapainoilevia putoaa väärälle puolelle, kun annetaan kevyt, ystävällinen tuuppaus lapaluiden väliin. Se, mikä katteessa voitetaan, hoitokuluissa ja inhimillisessä tuskassa hävitään, ja rapiat vielä päälle.

Vanhasen hallitus aikanaan laski rapsakasti alkoholiveroa mietojen osalta. Vajaassa vuodessa negatiiviset seurausvaikutukset olivat tulleet silmille niin lujaa, että uudistus vedettiin poikkeuksellisen nopeasti takaisin. Tuo tapahtui 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Joskus poliittinen muisti on niin lyhyt, että sitä ei oikein edes ole. Mutta sitähän se viina juuri teettää.

* * * * *

Baarit saavat pian olla auki neljään ja myydä juomia mukaan

http://www.hs.fi/kaupunki/a1463720942711

Maailman perseelleen menemisen inflaatio ja mäkätyksestä luopuminen

On pitänyt kirjoitella tänne enemmän viime aikoina, mutta jotain tulee koko ajan tielle. Olin väsännyt viikko sitten ainakin 1,5 aanelosen verran juttua Elina Lepomäen edustamasta talousliberaali/libertaarin maailman- ja ihmiskuvasta, kunnes 

a) yllättäen julkisuuteen tulleet, Lepomäen muutaman vuoden takaiset kommentit Hommaforumin keskustelussa deletoivat yhden kokonaisen kappaleen tekstistäni,

b) libertaariajattelun tiivistäminen ja Lepomäen peilaaminen siihen aika sekavaan kenttään saivat aikaan antautumisen ennakoitua isomman haasteen edessä, ja 

c) ei sitä kuitenkaan valita koksupomoksi, joten ketä kiinnostaa.

Ja tuosta syntyy aasinsilta tähän postaukseen, jonka teemana on tuo "ketä kiinnostaa". Onhan nimittäin niin, että on niin helkkarin helppo riemastua joka kerran, kun "omat" osoittavat nasakalla tavalla "niiden" armottoman mänttiyden ja suoranaisen vaarallisuuden. Sitten sitä jakaa linkkejä kuten tänään vaikka http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/04/17/populistisen-typeryyden-ytimessa/ tai http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001160190.html. Tai minkä tahansa Venäjän aggressioita ja juonitteluja kertaavan uutisen. Mitä vaan joka vahvistaa ja validoi omia viholliskuvia.

Ketä se sitten kiinnostaa, että minä olen aina vaan samaa mieltä eräiden kirjoittajien ja uutislähteiden kanssa, ja että nämä kirjoittajat ja lähteet ovat edelleen samaa mieltä itsensä kanssa kuin viikko sitten? No niinpä. Kyllä te itse tiedätte ja löydätte ne sakutimoset, raulivirtaset, jaritervot ja jyrkilehtolat, jos haluatte.

Päätinkin nyt laittaa sitä hanaa kiinni some-jakamisessani. Syyt:

a) Itseni kaltaiset tietävät nämä asiat jo, eikä jatkuva kertaus tässä opeta, vaan suorastaan lukitsee ja inflatoi ja banalisoi itse asian.

b) Asiat eivät ratkea mihinkään suuntaan toteamalla ne ja jankuttamalla niistä.

c) Ahdistuksen jakaminen tätä kautta voi lopulta olla kuin vihapuhe: paineen purkautumisen sijasta syntyy itseään ruokkiva prosessi, jossa olo ja toimintakyky menevät väärään suuntaan. (ks. “Maailmantuska ei parane murehtimalla vaan työllä”, http://www.hs.fi/sunnuntai/a1460685162244)

Koska maailma on sitä, millaiseksi sen teemme, pyrin tästedes jakamaan sosiaalisessa mediassa ennen muuta ratkaisuihin ohjaavaa, ratkaisuista kertovaa tai faktapohjaiseen, rakentavaan analyysiin viittavaa aineistoa. Oma juttunsa ovat tietenkin ajankohtaiset breaking news -tilanteet kuten merkittävät vaalit yms, joihin liittyviä uutisia ja juttuja tulee varmaan jaettua, kuten myös uudistuvaan energiaan liittyvää matskua.

Ja kissakuvia ja progesuosituksia tulette kyllä saamaan jatkossakin. Sori siitä.

Kun Ben-setä yliopistossa opiskeli

Ylen Politiikkaradiossa 9.3. Ben Z onnistui tekemään jokaisen manipulaattorin ja propagandistin unelman: puhumaan käynnissä olevan keskustelun kannalta täyttä puuta heinää valehtelematta yhtään kertaa puheenvuoronsa aikana.

Tämä merkkihetki saavutettiin seuraavasti:

Ben ensin moitti SYL:n puheenjohtajaa ja tänään mieltä osoittaneita opiskelijoita perspektiivin puutteesta ("missään muualla kuin meillä opiskelijoille ei anneta ilmaista rahaa opiskelusta"), minkä jälkeen hän vakuutti, että rajusti leikattu opintoraha toki kompensoituu opintolainan osuutta kasvattamalla ja se on kaikille ihan tasa-arvoinen ratkaisu, koska laina on investointi tulevaisuuteen.

Ennen kuin debattipari Eero Heinäluoma ehti esittää vastalausetta, Ben argumentoi, että lainalla opiskelu ei estä vähävaraisiakaan lähtemästä opintojen tielle. Tälle perustelu oli se, että kyllä hän itse ja Eero opiskelivat aikanaan kokonaan lainalla kun opintorahaa ei edes ollut vielä, ja hyvin siinä kävi. No problem?

Yes, problem. Three problems, actually:

1) Ben ja Eero opiskelivat ja tulivat töihin aikana, jolloin Suomi ei ollut ns valmis ja samalla taloutta takasi epäterve symbioosi. Suomeksi: käynnissä oli iso rakennemuutos maalta kaupunkiin ja sen myötä syntyi ns pöhinää ja paljon töitä. Samaan aikaan CCCP osti täältä ylihintaan mitä vaan myytiin eikä kukaan ähkinyt kilpailukyvystä tai leikkauksista. Opiskelu johti töihin, ellei sankari sössinyt elämäänsä itse.

2) Inflaatio oli koko ajan niin korkealla, että se söi opintolainat muutamassa vuodessa nollaan. Lainasta, vaikka miten isosta, ei siten seuraisi velkavankeuden uhkaa - tämä muuten opetettiin minulle Töölön Yhteiskoulun penkillä yhteiskuntaopin tunnilla.

3) Kohdat 1 ja 2 ovat ajalta, joka ei enää palaa. Lainat muuttuvat koko ajan tiukemmiksi epävarman takaisinmaksun kannalta; jatkossa pankit ehkä opintolainoittavatkin vain "maksukykyisiä" eli vientiteollisuuteen tai sen kylkeen työllistäville aloille opiskelevia, jos hallituksen tavoitelogiikkaa seurataan. Humanistiset ja valtsika-alat kutistuvat mikrokokoon, koska ei kukaan täyspäinen nuori opiskele niillä lainan varassa. Historiasta ja sosiologiasta tulee varakkaiston nuorten kalliita harrastuksia ilman kummempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ja niin edelleen.

Joten Ben: joko puhuit puuta heinää strategisesti eli annoit tietoisesti valheellisen tilanneanalyysin, tai sitten nuoruutesi kultaa nykyhetkesi. Molempi pahempi tässä asiassa.